maanantai 8. joulukuuta 2014

Ihan parasta sunnuntaipäivän viettoa ♥


Oikeastaan en tiedä tässä maailmassa mitään kivempaa, kuin viettää aikaa metsässä koiruuden kanssa. Ja kivana plussana, että isäntäkin lähti matkaan! ♥


 Tällä kertaa reissu suuntautui Liesjärven kansallispuistoon, Tammelaan.
Jätimme auton Siltalahden parkkipaikalle ja kävelimme siitä Korteniemen perinnetilalle. Korteniemessä pidimme kaffetauon ja jatkoimme matkaa Ahonnokan luontopolun kautta takaisin auton luo. Kokonaispituutta reitille tuli n.12 km.


Paikkapaikoin reitti oli melko vaikeakulkuista, koska maassa oli paljon juurakkoa ja juurakot taas olivat kelin takia aika liukkaat. Mutta kunnon varusteilla selviää hyvin.
Ja voitte uskoa, että reilun kolmen tunnin ulkoilun jälkeen koiruuskin oli aika poikki. 


Näin talvisaikaan metsässä liikkumisessa pitää muistaa se, että pimeys tulee aika nopeasti ja välillä vähän yllättäenkin. Meilläkin oli makkaraa repussa ja tarkoitus oli niitä paistella Korteniemen grillipaikalla. Mutta jos olisi siinä kohti alettu tulta virittelemään, oltaisiin saatu kävellä pilkkopimeässä takaisin. Ja taskulamppujahan meillä ei tietenkään ollut mukana! ☻ Kannattaa siis lähteä ajoissa reissuun, ja pitää mielessä se pimeyden tulo reittiä suunnitellessa.


"Oikea joulu syntyy siitä, että annamme rakkauden lämpöä niille, jotka sitä eniten tarvitsevat."

P.S. Hyvää synttäriä Iskä!!! ♥♥♥

8 kommenttia:

  1. Suuren suuret onnittelut synttärisankarille :)

    Upean näköiset maisemat! Silloin kun Iita vielä eli, tykkäsin kanssa kulkea sen kanssa metsissä. Ne reissut oli aina jotenkin rauhoittavia. Nykyään tulee aivan liian vähän metsissä kuljettua :/ Mutta jospa meille joskus joku koiruus vielä tulisi, kunhan tuo pikkumies vaan kasvaa. Aika ja virta ei riittäisi nyt molempiin.

    Niin ja mahdottoman iso kiitos joulukortista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välitetään onnittelut! ☺ Tuli tänään aamulla taas oikein shokkina että onko oikeasti jo joulukuun 8.päivä, ja iskän joululahjakin on vielä ihan vaiheessa... No, iskä saa jouluna yhdistetyn isänpäivä-,synttäri-, joulu- ja nimpparilahjan! ☺

      Metsässä kyllä mieli lepää ja paha mieli ja huonot ajatukset jää kyllä kauas taakse! ♥ Ja kaiken lisäks se on ihan ilmaista huvia. Mitä nyt bensat ja eväät maksaa muutaman hassun euron, mutta muuten ilmaista. Ei munkaan yksin tulisi metsään lähdettyä, mutta koiran kanssa ei koskaan tunne olevansa yksin.

      Lauri väitti etten voi laittaa joulukorttia Kääpiölinnan väelle. Mukamas voi mennä väärään osoitteeseen! ☺ Mutta minähän tarkkana tyttönä huomasin, että se luki teidän postilaatikossakin, eli kyllä postipate varmaan tietää mihin postin kuljettaa! ☺

      Poista
  2. Oi kuulostaa kivalta päivältä <3 Ja Viski on kyllä komia poika <3 :)

    Nää sun ottamat kuvat on aina niin upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna!! ♥ Mun kuvat ei ole mitään kovin korkealaatuisia, mutta hyvä jos niistä se fiilis välittyy katsojallekin! ☺ Se on kai se pääasia!!

      Poista
  3. Kauniit maisemat ja toinen kuva ylhäältä oli suorastaan lumuoava. Viski on kasvanut todella, näyttää kuvissa jo nuorelta herralta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Peggy! ♥
      Itsekin oikein hätkähdin kun katselin näitä kuvia ja tajusin kuinka iso nuorimies Viski jo on. Ensi viikolla tulee 7 kk:tta, apua.... ☺ Mutta vielä hän on vähän hassun näköinen epäsopusuhtaisine mittasuhteineen. Pää on vielä kovin pieni suureen kroppaan nähden! ☺ Mutta eiköhän ne siitä talven ja kevään mittaan tasoitu.

      Poista
  4. Tutun näköiset ja aina yhtä kauniit maisemat <3 Vink vink Korteniemen joulurauha ajankohtaisena ensi viikolla, kirjoittelin juuri blogiin tilaisuudesta ;) http://pappadiippa.blogspot.fi/2014/12/kohti-korteniemen-joulua.html

    -Pappadiippa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos vinkkauksesta!! Mä kävin tuon reissun jälkeen Korteniemen sivuilta katsomassakin, että tuollainen joulurauhan julistus on, mutta olin taas unohtanut koko jutun.

      P.S. Kiva kun tulit kommentoimaan, löysin sitä kautta sun tosi kivan blogin!!! ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)