keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Täytetyt silakkapihvit uunissa (gluteeniton)


Hei ekaa kertaa silakkapihvejä tässä blogissa! :) Mutta voin luvata ettei varmasti ole viimeinen kerta. Jostain mystisestä syystä olen silakat jättänyt kaupan hyllylle, vaikka muikkuja aina silloin tällöin ostoskoriin hyppääkin. Ja ennakkoluuloja tuli oikaistua siinäkin, että ei ne uunissa paistetut silakat ole millään tavalla huonompia kuin pannulla paistetut (tai ehkä ihan vähän, mutta ei paljoa). Jopa Viskille kelpasi valmiit silakkapihvit, vaikkei silakat raakana mennetkään. Sitäkin yritin. Ohje on Yhteishyvän sivuilta. Muuten menin aikalailla ohjeen mukaan, mutta leivitykseen tarkoitetut ruisjauhot vaihdoin tattarijauhoihin.

Sulatejuustolla ja purjolla täytetyt silakkapihvit


500 g silakkafileitä
2 rkl sinappia
0,5 tl suolaa
0,5 tl valkopippuria
1 dl tattarijauhoja leivitykseen

Täyte
1 pieni purjosipuli
1 rkl öljyä
1 dl silputtua tilliä
150 g sulatejuustoa

Mittaa tattarijauhot lautaselle. Leivitä silakkafileet nahkapuolelta jauhoissa ja nosta fileet leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Levitä kaloille ohuelti sinappia ja mausta suolalla sekä pippurilla. Halkaise ja huuhtele purjo. Kuumenna öljy pannussa ja kuullota purjo keskilämmöllä pehmeäksi.Jaa puolelle silakkafileistä purjo, tilli ja ohueksi viipaloitu sulatejuusto. Nosta loput fileistä kansiksi päälle.Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia tai kunnes silakkapihvit ovat kypsiä.


Silakkapihvien kaverina syötiin kasviksia ja remoulade-kastiketta.
P.S.  Jos jollain on vinkata muita hyviä täytevaihtoehtoja silakkapihveihin, niin niitä otetaan mielellään vastaan! :)


Muistatte ehkä kun viime perjantaina tuskailin Viskin koirahoitolaan viemistä. Taisin (taas) murehtia ihan turhaan. Hienostihan siellä oli mennyt ja mikä on pääasia, niin Viski tykkäs olla siellä. Kun mentiin hakemaan, niin ei oikein tiennyt että olisko lähtenyt kotiin vai ei... :) Hoitajakin kehui, että on erittäin energinen ja sosiaalinen pikkumies. Ehkä ei siis ihan vikaan häntä olla kasvatettu. ☺ Tosin musta tuntuu että hän on paljon kiltimpi aina heti kun mä itse en ole paikalla... ;)

2 kommenttia:

  1. iso nam...minäkin tein silakasta ruokaa pitkästä aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin käydä tsekkaamassa sun blogista hyvät silakkaohjeet!! ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)