torstai 10. marraskuuta 2016

Broileri-avokadosalaatti


Tämäkin salaatti on jo muutaman viikon takaisia tekeleitä. Tuli ostettua kaupasta pussillinen avokadoa ja kotona sitten aloin miettimään, että syönkö kaikki ihan sellaisenaan, vai laittaisko sitä johonkin muuhunkin. Ja sitten muistin tämän Ruokapankki -blogista löytyneen salaattiohjeen. Hyviä salaatti ohjeita ei voi koskaan olla liikaa. Tämä oli mukavan raikas, mutta kuitenkin ruokaisa salaatti. Ja mikä parasta, tässä ei käytetty pastaa, niinkuin yleensä ruokaisissa salaateissa, joten minäkin sain tätä syödä. Ohjeesta on helppo tehdä myös maidoton vaihtamalla ranskankerma esim. kaurafraicheen. Mantelit laitoin ohjeeseen sen takia sulkuihin, koska itse en niitä salaattiin laittanut.

Broileri-avokadosalaatti

3 kpl pulleita broilerifileitä
2 kpl avokadoa kuutioituna
kourallinen tai kaksi viinirypäleitä puolitettuna
½ kurkku kuutioituna
(20 kpl manteleita rouhittuna)
1-2 vartta kevätsipulia renkaina
1 ruukku korianteria silputtuna
1 limen mehu
1 prk (200 g) ranskankermaa
suolaa
mustapippurirouhetta

 Aloita paistamalla kanafileet tilkassa öljyä. Mausta fileet suolalla ja pippurilla. Kun nämä ovat valmiit niin siirrä ne sivuun jäähtymään. Kuutioi fileet ja sekoita kulhossa kaikki muutkin raaka-aineet sekaisin. Kaada tarjoiluastiaan ja syö heti. Jos laitat esim. noutopöytään tarjolle niin koristele esim. korianterilla, manteleilla ja/tai limen renkuloilla.


  Tämä salaatti toimi erinomaisena parina kinkku-omelettirullille. Ja tähän kun vielä yhdistätte jonkun hyvän juoman, on seuraava illanistujaismenu jo melkein valmis! :)  



Eilen mainitsin ohimennen, että kävin vilauttamassa polvea ortopedille. Sieltä ei onneksi löytynyt mitään hälyttävän vakavaa. Polvi oli todennäköisesti vaan ottanut nokkiinsa kovasta kolahduksesta. Mutta varmuuden vuoksi ortopedi laittoi lähetteen magneettikuviin. Nyt odotellaan onko vakuutusyhtiö valmis ne kuvat kustantamaan.... Mutta eteenpäin sano mummo lumessa. Saan käyttää polvea normaalisti ja jatkaa myös ihan normaalisti juoksuohjelmaani. Aloitin siis muutama viikko sitten pari kuukautta kestävän juoksukurssin ja olen siitä niiiiiiiin innoissani! Suosittelen teillekin, että jos juoksu tökkii, mutta haluaisitte sitä harrastaa, niin menkää johonkin ohjattuun juoksuryhmään. Sieltä saa niin paljon neuvoja ja tukea, ei tarvitse yksin hakata päätä seinään. Itse en pyri mihinkään maratonille, vaan tavoitteenani on vaan ja ainoastaan että kykenisin juoksemaan hyvää vauhtia Viskin kanssa 10-15 km lenkkejä. Ohjelman mukaiset lenkit ovat vielä ihan täysin juoksun ja kävelyn yhdistelmiä, mutta silti olen huomannut, että tunnin lenkillä päästään aika monta kilometriä enemmän kuin jos mentäisiin pelkästään kävellen.  Eikä juoksu tunnu enää yhtään pahalta. Päinvastoin.
Juokseminen on kivaa ♥


...Lyytin mielestä juokseminen paikasta toiseen on ihan turhaa. Elämässä tärkeintä on ruoka ja se että saa rentoutua lämpimässä, muurin pankolla ♥


3 kommenttia:

  1. Miten nuo kuvat sinun eläinystävistä toivat iloa,
    Viski ja Lyyti ovat hyvässä kodissa.
    Kiva Avokadosalaatti !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ♥ kiva että tarinat eläinystävistä tuovat iloa!! Pimu-kissa on intoillut lumesta ja ollut niin paljon pihalla, että sitä ei paljoa ole kuviin saanut... :)
      Tämä salaatti oli todella hyvää! Raikasta ja ruokaisaa. Jos ainekset vaan kolahtaa itselle, niin suosittelen testaamaan!

      Poista
  2. Kiva että salaatti maistui, pitääkin taas tehä tota itsekin 👍😊

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)