keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Daim-suklaajuustokakku (gluteeniton)


Lupailin viikonloppuna, että seuraavat päivitykset koskevat synttäritarjottavia. Ja tässä niitä nyt tulee. Ja aloitetaan jälkiruuasta, vaikka sitä ei suinkaan syöty meillä ekana. 😜 Kakkuohje on bongattu Pullantuoksuisesta kodista jo reilu vuosi sitten. Olinkin käynyt sitä silloin kommentoimassa ja varmaan päättänyt testatakin, mutta näin kauan siinä sit meni ennen kuin kakku testiin pääsi. Ja tämä todellakin oli erittäin unelmainen suklaakakku, nam!! Tehdessä epäilin, että tuo vaniljarahka olisi vähän jo liikaa tälle kakulle ja makeus aste sen mukainen. Mutta päinvastoin. Rahka toi hauskan, raikkaan maun. Voisin jopa suositella tätä joulun kahvipöytään - sopivan suklainen olematta kuitenkaan liian makea. 

Daim-suklaajuustokakku
22 cm


Pohja:
200 g gluteenittomia Digestivejä
70 g voita

 Täyte:
200 g Maraboun Daim -suklaalevy
250 g mascarponea
2 prk (400g) maustettu rahka vanilja
2 dl kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria
4 liivatelehteä
1,5 rkl vettä

Koristeluun:
1 kpl Daim -patukka (56g)
1 prk eli 2,5 dl Flora Kuohua (2 dl voi myös riittää)
2-3 rkl sokeria

Pohjaa varten murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita piparimurut sulaneen voin joukkoon. Painele muruseos kakkupohjalle tasaisesti esim. ruokalusikalla.
Sulata suklaa vesihauteessa tai alhaisella teholla mikrossa. Sekoittele välillä ja tarkkaile, ettei suklaa vaan pala. Ota kaksi kulhoa esille joista toiseen yhdistät kaikki täyteainekset (isompi) ja toinen, missä vatkaat kerman.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen täytteiden teon ajaksi (n. 5min).
Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja lisää siihen 2 tl vaniljasokeria.
Tyhjennä isompaan kulhoon mascarpone ja vaniljarahkapurkit ja lisää sulatettu suklaa. Vatkaa kaikki sekaisin.

Mittaa kattilaan 1,5 rkl vettä ja kuumenna se kiehuvaksi. Sammuta liesi. Sekoita liivatelehdet yksikerrallaan veden joukkoon (purista liivatelehdestä ensi ylimääräinen vesi) ja sekoittele esim. lusikalla. Kun kaikki liivatteet ovat lionneet veteen kaada liivatevesi ohuena norona samalla sekoitellen mascarpone-rahkaseokseen. Kääntele tämän jälkeen kermavaahto mukaan ja sekoittele tasaiseksi.

Levitä täyte keksimurupohjan päälle vuokaan. Tasoita pinta ja peitä esim. kakkukuvulla tai kelmulla. Laita jääkaappiin hyytymään, mieluiten seuraavaan päivään mutta vähintään neljäksi tunniksi.
Irrota kakku vuoastaan esim. varovasti terävällä ja kapea kärkisellä veitsellä vetäen vuoan ja kakun välistä.

Vatkaa kerma ja sokerit kuohkeaksi. Tarkista makeus ja makeuta halutessasi lisää.
Paloittele daim suorakolmion mallisiksi paloiksi ja rouhi osa daimista pieniksi murusiksi.
 Pursota kermaavaahtoa koristeeksi kakun pinnalle ja asettele daim -kolmoita pystyyn kermaruusukkeisiin ja koristele vielä daim -murusin. Säilytä viileässä tarjoamiseen asti. 


Viime viikolla teimme muuten taas tätä superhyvää possua osterikastikkeessa. Jos ette vielä ole testanneet, niin suosittelen! Me tehdään tää aina kasslerista, mutta ihan yhtä hyvin sopii mikä tahansa osa possusta. Kassleria vaan saa usein niin edullisesti, että ostetaan sitä monta kiloa ja pilkotaan sopiviksi könteiksi pakkaseen.


Kävin muuten eilen (lopultakin) magneettikuvissa toisen polveni kanssa. Ensi viikkoon saakka joutuu odottamaan lääkärin tuomiota kuvista.... 😐 No, onneksi se kestää normaalieloa ihan hyvin, joten ei tässä mitään hätää ole.




lauantai 26. marraskuuta 2016

Juusto-kinkkupannari (gluteeniton, VHH)


Tässä pikkuvinkki mitä tehdä joulun jälkeen kinkun ja juustojen jämistä - herkullista juusto-kinkkupannaria tietenkin!😋 Juustojen grammamäärästä kun yrittää jotenkin vähän sinne päin pitää kiinni, niin pannari pysyy hyvin kasassa ja on mehukasta, juustojen merkillä ja mallilla ei niin väliä. Käyttäkää just niitä aineksia mitä jääkaapista löytyy, niin tulee kaikista parasta. 
Ohje on löytynyt Marjolassa herkutellaan -blogista. Ja tätä samaista versiota on tullut jo tehtyä pekonista ja metwursti-versio on myös ollut harkinnassa.

Juusto-kinkkupannari
pellillinen


8 kananmunaa
2 dl kuohukermaa
200 g edamraastetta
100 g murustettua fetajuustoa
100 g murustettua Aurajuustoa
150 g kinkkua
2 punasipulia
1½ dl mantelijauhetta
tomaattia
suolaa, paparikajauhetta, valkosipulijauhetta

Vatkaa munat ja kerma kevyesti. Lisää juustot ja sekoita. Kuullota pilkotut punasipulit voissa ja lisää munamassaan pilkotun kinkun kanssa. Mausta haluamillasi mausteilla, esim. suolalla, paprika-ja valkosipulijauheella. Lisää lopuksi mantelijauhe mukaan ja sekoita massa huolellisesti. Kaada massa pellille leivinpaperin päälle. Viipaloi tomaatit ja lisää ne tässä vaiheessa pannarin päälle. Paista 200 asteessa noin puolisen tuntia.



Tällä on taas siivottu ja kokkailtu ja leivottu - vuorossa tänään isännän 30vee synttärit VOL3. 😆  Ja tämäkin joukko pääsee tänään testaamaan ihan uusia reseptejä, toivotaan että kelpaa. Kuvia reseptien kera tulossa sitten viimeistään ensi viikolla, jos "raati" on vaan suinkin ne julkaisemisen arvoisiksi todennut! 


Lyyti-kissa toivottaa kaikille oikein rentouttavaa viikonloppua! ♥

torstai 24. marraskuuta 2016

Kievin kana (gluteeniton)


Tämä oli parasta broileria pitkään aikaan. En tiedä kuinka onnistuinkin näin hyvin! 😄 Jos oletetaan että menet hyvään ravintolaan syömään ja ruoka on erittäin onnistunutta, niin juuri samanlainen fiilis oli tämän kanan kanssa, kuin parhaimmasta ravintolasta. Välillä broiskusta tulee ihan superkuivaa, vaikka kuinka sitä yrittäisit paistella oikein. Mutta tämä ei ollut pätkän vertaa kuivaa. Ehkä suurella voi määrällä broiskun sisällä saattoi olla jotain osuutta asiaan. 
Ohje on Yhteishyvän ja sieltä sivuilta löytyy todella hyvät, kuvalliset valmistusohjeet, kannattaa tsekata. Tein ohjeeseen sen verran muutoksia, että vaihdoin vehnäjauhot maissijauhoihin ja korppujauhon maissipolentaan.

Kievin kana


8 broilerin rintafileepihviä

Maustevoi:
100 g voita
1 valkosipulinkynsi
2 rkl silputtua persiljaa
2 rkl sitruunanmehua
0,2 tl kuivattua rakuunaa
0,2 tl rouhittua mustapippuria
0,2 tl suolaa

Leivitykseen:
1 dl maissijauhoja
1 tl suolaa
0,2 tl mustapippurirouhetta
2 munaa
2 rkl vettä
1,5 dl polentaa

 Tee maustevoi. Sekoita voihin muuta ainekset. Taputtele voi levyksi paperin päälle ja pane pakastimeen.
Leikkaa kovettunut voi paloiksi.
Tee broilerileikkeisiin esim. fileointiveitsellä pitkittäiset taskut. Työnnä voipalat taskuihin ja sulje taskut coctailtikuilla.
Pane maissijauhot ja mausteet, muna-vesiseos ja polenta syville lautasille. Kääntele leikkeleet ensin maissijauhoissa, sitten munassa ja lopuksi polentassa. Anna leivityksen kuivahtaa hetki.
Kuumenna pannulla 2 rkl öljyä ja 1 rkl voita. Paista leikkeisiin keskilämmöllä kaunis ja rapea pinta.
Pane leikkeet uunivuokaan ja peitä leivinpaperilla. Jälkikypsennä 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.


Olisin halunnut tarjota kanan perunamuusin ja herneiden kera, niinkun se kai oikea oppisesti kuuluu. Mutta koska kello oli jo niin paljon ja herneitäkään ei löytynyt, niin höyrytin kasviksia ja isännälle tein ranskiksia.


Viime viikolla tuli tehtyä myös tätä huippuhyvää pohjatonta piirakkaa. Tällä kertaa vaihdoin vaan tonnikalan pekoniin. Ja hyvää tuli!


Ja sunnuntaina tein vähän epäonnisen munakasrullan, kuten kuvasta näkyy. Pyysin isäntää avuksi, että nostetaan valmis rulla toiselle pellille. Ja yllättäen leivinpaperi antoi vähän periksi. Mutta niin hyvät refleksit oli molemmilla, että rulla ei tippunut lattialle, vaan saatiin se napattua ilmasta vielä kiinni. Ja hyvää se oli kohtalaisen hassusta ulkonäöstä huolimatta! :D Ja sitä paitsi isäntä keksi hyvän idean, että laitetaan tuohon juustoa kunnolla päälle ja hetkeksi uuniin, niin sehän oli kuin pizzaa olisi syönyt! :D
Rullan pohjan tein TÄLLÄ ohjeella ja täytteet oli TÄSTÄ ohjeesta.


tiistai 22. marraskuuta 2016

Inspiroidu marraskuusta ♥

Kivemman blogin listahaasteena marraskuussa on listata asioita, joiden avulla inspiroidun/innostun sateisesta ja pimeästä, ehkä joidenkin mielestä jopa loputtoman pitkästä marraskuusta. Ja pitihän tähän haasteeseen tarttua heti.
Syyskuun listahaasteesta voit käydä lukemassa TÄÄLTÄ

Koristevalojen eli tuttavallisemmin JOULUVALOJEN asennus
En ymmärrä ihmisiä jotka kitisevät siitä, että toiset haluavat valoa pimeyden keskelle ja laittavat pihalle ja ikkunoihin valoa jo loka-marraskuussa. No hitto miks ei...? Kehotan niitä narisijoita tuleen asuun tänne minne ei katuvalot (luojan kiitos) paljon paista. Ne pienetkin valonpisarat tuovat ihan uskomatonta iloa. Antakaa siis valojen loistaa ja narisijoiden narista! ☻
Myös (muovi)kuusi on hyvä laittaa jo marraskuun aikana esille jotta siitä ehtii varmasti tarpeeksi nauttia! :D Koska joulu on ohi taas ennen kuin ehti kissaa sanoa. Ja kissasta tulikin mieleeni, että saa nähdä kuinka kauan kuusen koristeet saa olla rauhassa kissojen tassuilta....



Joululehtien esiin kaivaminen ja joulureseptien testailu
Mulla on tallessa joululehtiä ihan hirvee kasa. Siellä ne odottavat 10 kuukautta aina pahvilaatikossa. Mutta voi sitä ilon päivää kun ne taas kaivetaan esiin. Ja miten voi ollakaan, että jos et jostain tietystä lehdestä edellisjouluna löytänyt mitään kiinnostavaa, niin tänä jouluna siinä on kaikki ohjeet sellaisia joita haluaisit kokeilla. Ihan liikaa hyviä reseptejä ja liian vähän aikaa (ja rahaa).... murrrr....


Uusi harrastus
Aloitin juoksuharrastuksen nelisen viikkoa sitten ja kyllä on aika sen jälkeen mennyt kuin siivillä. Eikä ole paljoa haitannut vesisateet eikä tuulet. Ihan uusi motivaatio käydä lenkillä. Ja kyllähän se motivoi jatkamaan, kun huomaa että kunto kasvaa. No, ehkä sekin on vähän motivoinut kun huomasi että piukaksi käyneet retkeilyhousut on taas väljistyneet. Olen varmaan pessyt ne vaan liian matalassa lämpötilassa... Tai syönyt ihan liian vähän herkkuja. Asia pitää siis korjata pikimmiten.



Reissujen suunnittelu
 Kun ulkona vihmoo vettä vaakatasossa, istun koneen ääreen, katselen kuvia viime kevään Öölannin reissulta ja mietin, että tuolla minä taas olen - hetkinen, 5 kuukauden päästä. Kun suunnittelee ja haaveilee, niin aika menee eteenpäin ihan siivillä.


Viskin kanssa temppuilu 
Marraskuussa huonoja kelejä on ehkä keskimääräisesti enemmän kuin muina kuukausina. Senpä takia silloin tulee keksittyä helpommin koiralle tekemistä sisällä. Viski on "joutunut" opettelemaan taas toinen toistaan turhempia temppuja. Mutta hei, meillä on hauskaa ja se on pääasia! :D
Viskin viime vuoden temppuiluja voi käydä tsekkaamassa meidän (hieman kesken jääneestä) temppukalenterista!


Veronpalautukset
Verottaja muistaa taas pienellä joululahjalla ja LOPULTAKIN me saadaan uusi sänky!! Thank God! Kun olet pari vuotta nukkunut syvässä kuopassa sängyn keskellä, selkä koko ajan ihan jumissa, niin johan sitä alkaa mielessä kutkuttelemaankin se uusi sänky... Ja mielestäni ihan fiksu sijoituskohde veronpalautusrahoille. No ehkä aikanaan Jimi on ollut mun paras sijoituskohde, mutta olkoon tämä sänky nyt sit toiseksi paras... :)



 Tai ihan yksinkertaisesti, menen METSÄÄN ♥ se inspiroi aina!!
Etenkin mahdollisimman pimeä metsä ja vilkas mielikuvitus toimivat erittäin hyvinä inspiraattoreina.... :D

 
Jäiköhän listasta jotain oleellista pois.... ei kai! :D

maanantai 21. marraskuuta 2016

Keitto paahdetuista kasviksista (& asiaa Viskin kynsienleikkuusta)


Kasvispäivä kerran viikossa pitää....öö...en tiedä mitä se tekee, mutta itse saan siitä ainakin pirun hyvän mielen. Isäntähän ei näihin hömpötyksiin lähde mukaan, mutta se syököön sitten jotain tylsää peruna-jauhelihalootaa aina näinä mun kasvispäivinä. 
Olin niin iloinen, kun tekemäni myskikurpitsakeitto oli mukavan ruokaisaa. Ja niin oli tämäkin keitto. Kerrankin kasviskeittoja, jotka pitävät nälän pikkasen pidempään poissa. Ja keiton päälle kunnon lusikalliset turkkilaista jogurttia, niin ei ainakaan tule rasvavajetta. Sillä sehän olisi paha juttu se.... ☻
Resepti on Yhteishyvän.

Paahdettu kasviskeitto


500 g bataattia
1 sipuli
2 isoa tomaattia
1-2 rkl öljyä
5 dl kasvislientä
1 tl suolaa
1 tl juustokuminaa
0,2 tl pippuria

Lisäksi:
kermaviiliä/maustamatonta jogurttia/turkkilaista jogurttia

Kuori ja paloittele bataatti. Lohko tomaatit ja sipuli. Kuori valkosipulinkynnet. Pane kasvikset uunivuokaan, valuta päälle öljyä. Paahda kasviksia 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Soseuta kasvikset sileäksi, lisää kasvisliemi ja mausteet. Kuumenna keitto ja ohenna tarvittaessa vedellä. Ripottele pinnalle siemeniä ja tarjoa keitto kermaviilin/jogurtin kanssa.


Ja leivo keiton seuraksi näitä ihania, härkäpapusämpylöitä, nam!! 



Vähänkö olen ylpeä tuosta meidän koiruudesta. Jos Jimi oli superhelppo tapaus, niin Viski on kyllä koetellut sitten senkin edestä. Yksi esimerkki on kynsien leikkaus. Ei Jimikään siitä tykännyt, mutta antoi tehdä hyvin. Viski taas ei ole voinut sietää koko hommaa. Pentuna antoi hyvin leikata, mutta kun kerran leikattiin liikaa, niin homma oli sitten siinä. Ja aloitimme kaiken alusta. Aluksi ihan vaan koskettiin saksilla kynsiin, mutta ei leikattu. Siitä sitten pikkuhiljaa yksi kynsi per päivä. Ja nyt ollaan jo siinä pisteessä, että kynnet saa leikata ja ne saa vielä muotoillakin! :) Ei siihen sit mennytkään kuin 1,5-vuotta. Mutta kylläpä tulee pienestä asiasta iloiseksi! ♥



..katsokaa tuota Viskin ilmettä! :D Ei se tätä hommaa vieläkään rakasta, mutta pystyypähän sietämään.
Monet ihmiset antoivat näitä pirun hyviä vinkkejä, kuten että koiran vaan pitää alistua siihen kynsien leikkaamiseen ja omistajan tehtävä on vaan väkipakolla leikata. Blaah.... jos lapsi pelkää pimeää, niin laitetaanko se pimeään huoneeseen ja annetaan olla siellä niin kauan että se ei enää sitä pimeää pelkää? Tai jos se lapsi edelleenkin pelkää, niin teillä on selvä johtajuusongelma!!
 Jos olisimme väkipakolla leikanneet, niin voin sanoa, että ei olisi päätä eikä käsiä enää minulla eikä tuolla isännällä. Tiukassa elävät vieläkin jotkut vanhat uskomukset koiran pakottamisesta erinäisiin juttuihin. Yleensä aina vaihdan siihen koiran tilalle sanan lapsi ja ihmetellään sitten, että olikohan se sittenkään niin kovin viisas ajatus.... ☻

perjantai 18. marraskuuta 2016

Sämpylät härkäpapurouheella & juustoraasteella (gluteeniton)


Olen täälläkin useasti tuskaillut, että tykkään syödä kasviskeittoja, mutta kun ne pirulaiset eivät pidä nälkää kovin kauaa loitolla. Mutta nyt löytyi sellainen sämpyläohje, joka sekä sopii hyvin keiton kaveriksi, että pitää kyllä nälän takuuvarmasti hetken aikaa poissa. Sellainen proteiinipommi on tämä taikina. Ohjeen löysin Inspirations -blogista. Ja teen takuulla toistekin!

Sämpylät härkäpapurouheella ja juustoraasteella
n. 6 kpl

4 dl mantelijauhetta (tai mitä tahansa haluamiasi jauhoja)
2 dl Verso härkäpapu rouheseosta
2 tl leivinjauhetta
5 rkl luonnonjogurttia
4 rkl juustoraastetta
5 rkl oliiviöljyä

Hurauta härkäpapurouhseseos blenderissä jauhomaiseksi. Sekoita se, mantelijauhe (tai muut jauhot) ja leivinjauhe ja hieman suolaa myllystä tasaiseksi jauheeksi kulhossa. Lisää niihin lusikalla sekoittaen jogurtti, juustoraaste ja oliiviöljy. Vaivaa taikinaa käsin ja muotoile siitä lumipallon muotoisia palloja. Asettele ne suoraan pellille tai muffinsivuokiin ja voitele rikotulla kananmunalla. Voit koristella siemenillä.
Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia uunin keskitasolla. Kurkkaa uuniin välillä, etteivät sämpylät pääse palamaan. Tarjoile lämpiminä sellaisenaan, voinokareen tai juustoraasteen kera. Sämpylät sopivat ihanasti vihannessosekeiton tai salaatin kavereiksi.


Ja perjantaikevennyksenä taas pari kuvaa meidän "Pillistä ja Pullasta". ♥


Kylmät ja märät kelit ovat siitä mukavia, että kisut viihtyvät paremmin sisällä. Muuten ovat kumpikin aika itsenäisiä tapauksia ja viihtyvät paljon pihalla. Mutta kuka nyt tälläisellä kelillä.... :D


P.S. Jos en ihan väärin laskenut niin enää 36 yötä jouluun...... ♥ 

Mukavaa viikonloppua!!


torstai 17. marraskuuta 2016

Latte-suklaajuustokakku (gluteeniton)


Jossain sosiaalisen median syövereissä silmiini osui kuva herkullisesta latte-suklaajuustokakusta ja pakkohan sitä oli pitkästä aikaa ryhtyä kakkupuuhiin. Kakun alkuperäinen resepti löytyi Kakkuviikarin vispailuja-blogista. Muistinkin, että olin samaista kakkua siellä jo käynyt kuolaamassa, mutta kun silmiin saattaa päivän aikana osua useampikin herkkukakku, niin ei ensinnäkään millään muista kaikkia ja toisekseen, eihän niitä millään ehdi kaikkia edes testaamaan.
Mutta tän kakun kohdalla kävi niin hauskasti, että kävin Tokmannilla ja siellä oli -50 % korissa tätä kyseistä Latte-suklaata juurikin minulle tarpeellinen määrä. Muutoin katsoin reseptiä vähän huonosti ja unohdin kokonaan ostaa tuorejuuston. Mutta nou hätä, laitoin mascarponea hieman enemmän ja kermaa hieman enemmän ja vähän vielä turkkilaista jogurttia, niin johan tuli hyvä kakku. Mutta koska se tuorejuusto oli kakusta pois, eli yksi kakkua koossa pitävä voima oli poissa pelistä, oli tuo 7 liivatetta juur ja juur riittävä määrä. Nyt kakku oli ihanan pehmoinen ja moussemainen. Ei ollenkaan sellainen hyytelömäinen.
Ja mitä kakun ulkonäköön tulee...Taas meni kaikki pieleen mikä vaan voi mennä, mutta onneksi se ei vaikuta makuun. Sen voin sanoa, että antakaa tuon kiilteen jäähtyä kunnolla ennen kuin laitatte sitä kakun päälle! Ja katsokaa ettei sen kiilteen mukana tule kökköjä... Nimimerkillä katsokaa tuota minun kakkuani ☻ Mutta hyvää se oli, ulkonäöstä viis... 

Latte-suklaajuustokakku


Pohja:
200 g (gluteenittomia) suklaakeksejä
70 g voita

Täyte:
6 dl kuohukermaa
250 g mascarponea
n. 1 dl turkkilaista jogurttia
3 levyä Cloettan Latte-suklaata
0,5 dl sokeria
7 liivatetta

Kiille:
3 dl rasvatonta maitoa
1 dl tummaa, sokeroimatonta kaakaojauhetta
3/4 sokeria
3 liivatetta

Hienonna keksit hienoksi muruksi. Sulata voi ja sekoita se keksimurujen kanssa. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (halk. 24cm) pohjalle tiiviisti.
Sulata suklaa vesihauteessa ja anna jäähtyä hetki. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää sekaan turkkilainen jogurtti, sokeri ja mascarpone. Lisää lopuksi jäähtynyt suklaasula ja sekoita tasaiseksi. Kuumenna kattilassa tilkka vettä ja lisää siihen liotetut, puristellut liivatteet. Lisää liivateseos massaan varovasti samalla sekoittaen. Kaada massa vuokaan keksipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa yön yli kelmulla peitettynä.
Laita kiilteen liivatteet likoamaan. Kuumenna kattilassa maito, kaakaojauhe ja sokeri tasaiseksi seokseksi. Lisää liotetut, puristellut liivatteet ja sekoita. Anna jäähtyä haaleaksi ja kaada hyytyneen kakun pinnalle. Hyydytä jääkaapissa 2-3 tuntia. Koristele sitten kakku mieleiseksesi.





Ja kahvinmakuisesta kakusta tulikin mieleeni, oletteko jo testanneet tätä Pullahiiren mokkahyydykekakkua...? On nimittäin ihan SAIRAAN hyvää!! Tein tätä muutama vuosi sitten mamman synttäreille ja kaikki vieraat tykkäs tosi kovin.



Ja voihan kökköjen kökkö, nyt on melkeinpä jo kaikki vähät lumet sulaneet pois... Sen sijaan että katseltaisiin ikkunasta ulos harmauteen, katsellaan näitä ihania, suht talvisia kuvia muutaman viikon takaa ♥




tiistai 15. marraskuuta 2016

Lämmin joulusiideri


Ostettiin isännän 30vee synttäreille laatikollinen kuivaa omppusiideriä, mutta kaikki oli olut/viini-ihmisiä ja siiderit jäi juomatta. Mutta onneksi mulla on takataskussa muutama resepti mihin sitä onneksi saa hyvin hukattua, mm. tämä ihana mustapekka-naudanlihapata.
Mutta erittäin maittavaa oli myös tämä Maku-lehdestä löytynyt siideriglögi. Ja lämmittikin mukavasti, kun iltapakkasessa ihasteltiin isännän asentamia ulkovaloja! ♥ Kyllä nyt on taas pihassa niiiiiin tunnelmallista. 

Siideriglögi

2 tölkkiä kuivaa omenasiideriä (esim. Crowmoor) 
1 rkl fariinisokeria
1 kanelitanko
½ tl neilikkaa (kokonaisia)
3 rkl rommia (vaaleaa)

Kuumenna juoman ainekset kattilassa hitaasti lähelle kiehumispistettä, älä keitä. Siivilöi joulusiideri. Tarjoa joulusiideri kuumana laseista.


Yleensä laitan glögin sekaan kasan "roskia" (rusinoita ja mantelilastuja), mutta mielestäni tähän glögiin ne eivät sopineet. Mutta makuasiahan sekin. Hieman tämä oli makiaa, mutta glögi kai saakin olla.