lauantai 7. tammikuuta 2017

Gluteeniton ja maidoton banaanikääretorttu (joka oli olevinaan jouluhalko)


Ehdin jo väittää, että en tehnyt jouluna yhtään mitään enkä ottanut edes yhtään valokuvaa. Taisin puhua pötyä. Sillä kun aloin purkamaan kuvia järkkäriltä, huomasin, että kyllähän siellä joukossa joulukuviakin oli. Ja tais siellä muutama joulun leipomuskin vilahtaa. 
Jouluaaton vietossa oli muutama gluteeniton ja yksi täysin maidoton ruokailija. Gluteenittomuus nyt on aika peace of cake juttu, mutta tuo maidottomuus tuotti hiukan päänvaivaa. En ihan hirveästi ole maidottomia leipomuksia joutunut saanut tehdä, joten hieman jouduin Vegaaniliiton sivuilta katselemaan, että mitä tuotteita suosittelevat korvaaviksi tuotteiksi maidottomassa leivonnassa. Halusin tehdä jouluhalon. Täältäkin blogista löytyy jo yksi ihan superhyvä resepti KLIK, mutta sen soveltamiseen en uskaltanut lähteä, koska en tiennyt että miten kasvisrasvat toimivat voin korvaajana. Sitten löysin Tarun blogista (Tarun Taikakakut) mielenkiintoisen kuuloisen banaanikääretortun ohjeen, ja sen pohjalta päätin lähteä soveltamaan. 

Kovin tämä halko sai kahvipöydässä kehuja, joten ei se ihan metsään voinut mennä. Ainoa asia mikä itseä häiritsi oli se, että tuo päälle laitettu soijavispi vatkaantui kyllä hyvin, mutta aika pian kakun päälle päädyttyään, löyseni ihan älyttömästi. En tiedä mistä johtui, onko jollain kokemusta soijavispistä...? Soijavispi oli kyllä muuten todella hyvän makuista, voisin siirtyä ihan hyvin käyttämään sitä. Tuo "löystyminen" vaan jäi hieman häiritsemään....

Banaanikääretorttu


Pohja:
4 munaa
1½ dl sokeria
1½ dl perunajauhoja
½ dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta

Täyte:
2 dl Alpro Soya vispikerma
200 g Violife Creamy maustamaton tuorejuusto
1 appelsiinin kuori + hieman mehua
1 banaani
1 rkl sitruunamehua
1 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Suklaakerma:
2 dl Alpro Soya vispikerma
2 rkl kaakaojauhetta
2 rkl tomusokeria

Pohjaa varten vatkaa munat ja sokeri kunnon vaahdoksi. Lisää yhteen sekoitetut kuivat aineet varovasti sihdaten joukkoon. Kaada leivinpaperin päälle pellille. Paista 200 asteessa 6-8 minuuttia. Kumoa pohja heti sokeroidun leivinpaperin tai keittiöpyyhkeen päälle ja anna jäähtyä ennen täytteen levitystä.

Vatkaa soijavispi ja sokerit. Notkista tuorejuustoa ja raasta joukkoon appelsiininkuori. Lisää myös hieman appelsiininmehua, jotta saat lisää appelsiininmakua ja sopivan koostumuksen.
Lisää vaahdon joukkoon tuorejuusto vatkaten. Muussa banaani lautasella ja kaada päälle sitruunanmehu ja sekoita. Lisää muussattu banaani lopuksi kerma-tuorejuustovaahdon joukkoon. Levitä pohjan päälle, kääri ja laita jääkaappiin tekeytymään.

Täytettä varten vatkaa soijavispi ja samalla pikkuhiljaa sihtaa joukkoon kaakaojauhe ja tomusokeri. Muotoile kääretorttu haluamaasi muotoon ja päällystä se kaakaokermalla.  


Joulupäivän kahvipöytään vein Daim-suklaajuustokakun. Ostin itselleni joululahjaksi sellaisen Russian Bulbous tyllan Confetista, ja olin kyllä erittäin tyytyväinen sen pursotusjälkeen. Jopa minä, peukalo keskellä kämmentä, osasin sen kanssa tehdä jonkinlaiset pursotukset kakun päälle, Wuhuu!! 😀


Viski sai jouluna kauheen kasan lahjoja (vaikka mitään ei pitäny ostaa) ja Viskin lahjojen avaamista olikin hauska seurata. Paperien päältä repiminen oli erittäin järjestelmällistä touhua ja voi sitä iloa aina kun huomasi mitä lahjasta paljastui. Ihan sama, oli se lelu tai jotain syömistä, niin se otti lahjan suuhun ja juoksi kämppää ympäri mooooonta kertaa ja oli niin polleata poikaa. Hauskaa että koirakin osaa arvostaa joululahjojaan ♥ (sanoisin että jopa paremmin kuin monet ihmislapset). 
Kisutkin saivat lahjoja, mutta eivät niiden päälle ymmärtäneet mitään... 😊


Ja kirjataan nyt joulun sääkin muistiin. Jouluaatto aamuna ja päivällä tuli ihan kaatamalla vettä. Käytiin Viskin kanssa juoksulenkki tekemässä ja oltiin kyllä aika märkiä kun sieltä takasin tultiin. 



Joulupäivä ja Tapaninpäivä olivatkin sitten jo kuivia ja aurinkoisia, mutta eihän siitä lumesta ja pakkasesta ollut tietoakaan. Isäntä pesi joulupäivänä mun autonikin ulkosalla. Nauratti oikein, että pohjoisessa miehet tekee samaan aikaan lumitöitä, meillä mies pesee vaimonsa autoa. 😂


Mutta kyllä se joulu taas vaan tuli ilman lunta ja pakkastakin. Ja olihan siinä joulun jälkeen todella upeita ulkoilukelejä, joten ei senkään puoleen kyllä valittaa voi. Pukki toi mulle lahjaksi (salaa toivomani) sykemittarin, ja ai jee maistuu juoksu taas hyvälle! ♥ 


 Mukavaa (ja lumimyräkkäistä) viikonloppua kaikille! ♥ 

3 kommenttia:

  1. Mistä löysit Violifen Creamya?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin sitä ihan paikallisen S-marketin juustohyllyltä. Itse asiassa etsin alunperin Oatlyn Påmackan kauratuorejuustoa, mutta koska sitä ei löytynyt, niin otin tuota Violifen "juustoa". Ja olin siihen kyllä erittäin tyytyväinen.

      Poista
    2. Kiitti....olen sitä metsästänyt onnistumatta :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)