keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Maukas vuosi 2016


Hei ihanista ihaninta uutta vuotta 2017! ♥
Ehkä ensimmäistä kertaa kirjoitan tuon vuosiluvun 2017, kai siihen taas tottuu. Joulu tuli ja meni, (liian) nopeasti niinkuin aina. Otin joulun aika rennosti. Siitä kertoo ehkä sekin, että en kaivanut järkkäriä esille ollenkaan. Keskityttiin siis ihan täysin nauttimaan joulusta. Ja uuttavuotta juhlistettiin poissa kotoa, mutta siitä lisää vielä myöhemmin.


Nyt olis aika vetää yhteenvetoa kuluneesta vuodesta 2016. Paljon tuli kokkailtua. Päivityksiä viime vuonna näytti olevan yhteensä 146 kpl, mutta kaikki ei toki ole liittyneet pelkästään ruokaan. Yritin käydä blogiani läpi kuukausi kerrallaan ja nostaa sieltä esiin sellaisia reseptejä, joita syvältä sydämestäni (tai vatsan pohjasta) suosittelen että kokeilette! 😊


Tammikuussa teimme erittäin hyvää lohihyve-munakasrullaa ja tästä ohjeesta jäikin tuo itse munakasrullan ohje ihan vakio käyttöön, täytteitä on kyllä tullut muunneltua. Pohja on helppo, yksinkertainen, nopea ja mikä parasta, siihen ei tule jauhoja ollenkaan. Ja monella ihmisellä tulee kalaa syötyä aivan liian vähän, niin tälläisessä muodossa sitä tulee syötyä ikään kuin ihan huomaamatta.


Helmikuussa leivottiin tietenkin Runebergintorttuja ja tällä kertaa gluteenittomasti. Ja nam 😋 nämä olivat niin hyviä, että eipä taida tarvita enää muita ohjeita testata.


Helmikuussa tehtiin myös aika monena iltana näitä wraprullia. Aika useasti tuli tehtyä kanasta, mutta toki jokainen laittaa täytteensä omien makumieltymysten mukaan.


Pääsiäiseksi leivoin pääsiäisbebejä, jotka olivat myös gluteenittomia. Tätä pohja ohjetta haluan hyväksi käyttää uudelleenkin, mutta vielä en ole saanut aikaiseksi.


Pääsiäiseksi tehtiin myös gluteenitonta persikka-rahkapiirakkaa. Tästä ohjeesta tuo pohja jäi meille kans ihan vakkari käyttöön. En enää edes ole kokeillut muita pohjaohjeita.


Maaliskuussa päästiin myös "munapizzan" makuun ja siitä lähtien tätä pizzaa on tehty meillä vähintään kerran viikossa. Vähän vaihtelevin täyttein, mutta kyllä meidän suurinta herkkua edelleenkin on tuo jauhelihapizza.


Huhtikuun parasta antia oli ehdottomasti kesäkurpitsa-halloumipihvit ja lime-jogurttikastike. Jostain syystä en ole niitä uudelleen tehnyt, mutta nyt kun tässä taas muistelin niiden herkullista makua, niin pakkohan niitä on lähiaikoina tehdä uudelleen.


Toukokuussa tuli muutamat herkkukakut leivottua. Toinen oli Viskin nimpparien (eli World Whisky Dayn) kunniaksi tehty Irish Coffee -juustokakku. Olen ennenkin yrittänyt käyttää viskiä juustokakussa, mutta sillon meni vähän maut pieleen ja viski maistui liikaa läpi. Mutta tämä kakku maistui oikeasti sellaiselle pehmoiselle, hyvänmakuiselle Irish Coffeelle.


Ja toinen toukokuun kakuista oli äitienpäiväksi leivottu gluteeniton Pätkiskakku. Nam 😋


Kesäkuussa tuli synttäreideni kunniaksi grillailtua kassleripihvejä, jotka oli marinoitu Jallu-valkosipulikastikkeessa. Näistä ei todellakaan makua uupunut. Takuuvarma "äijäresepti".


Kesäkuussa tehtiin myös saiturin lehtipihvejä, jotka myöhemmin tulivatkin kuuluisiksi ABC:n lehtipihveinä. Nämä ovat oikeasti ihan mielettömän hyviä, mutta tosiaan, ehkä se 15 € on näistä vähän turhan kova hinta.... 😜


Heinäkuussa leivoin ihan huippuhyvän raparperikakun, joka oli höystetty valkosuklaalla ja mansikoilla. Tämä oli jotain ihan järjettömän hyvää. Sen lisäksi että kakusta tuli ihan kaunis, olin jopa itsekin erittäin tyytyväinen kakun ulkonäköön.


Elokuun parhaimmistoa olivat ehdottomasti kananugetit sekä paprikapossu. Nugetteja on tullut tehtyä jo mooonta kertaa uudestaan. Ja paprikapossuakin jo muutamaan otteeseen.


Syyskuussa leivoin työkaverin 40vee synttäreiden kunniaksi gluteenitonta tiramisua. Ja oli ihan nappivalinta, synttärisankari tykkäsi kovasti!


Lokakuun yllättäjänä oli ehdottomasti makkara-kaalikeitto. Söin sitä melkeinpä viikkon verran, enkä edes kyllästynyt. Ja kaiken lisäksi muuten erittäin edullinen ruoka, ainakin kaalin sesonkiaikoina.


Marraskuussa tulikin tehtyä paljon kaikkea hyvää. Muun muassa kaksi kakkua jotka molemmat olivat ihan superhyviä - latte-suklaajuustokakku sekä Daim-suklaajuustokakku.


 Tuli myös kokeiltua muutamaa VHH-reseptiä, jotka pääsivät heittämällä meidän suosikkeihin - pekoni-sipulipiirakka, omelettirullat sekä ruohosipulipatongit.


Joulukuun maukkaimmat reseptit taisivat olla lohikakku sekä gluteeniton joululimppu.

Löytykös tästä joukosta joku resepti jota aiot testata...? ☺

Maukasta uutta vuotta 2017!! 😋


2 kommenttia:

  1. Hyvää alkanutta vuotta kaikille Koivurannassa.
    Munapizzaa tuli kokeiltua, oikein hyvä pizzahan siitä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ♥ ja samoin sinulle, oikein hyvää alkanutta vuotta!
      Kiva kuulla että olet testannut! Meille tuo pizzaresepti on tullut jäädäkseen. Tehdään sitä melkeinpä joka viikko ja usein myös useampi pellillinen kerrallaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)