perjantai 12. toukokuuta 2017

Långe Janin majakka, Öölanti


Heipähei, reissusta palattu ehjin nahoin, monta kokemusta rikkaampana (ja naama ja kämmenet ruskeana) ! 
Hauskaa kun ihmiset luulee että ollaan oltu etelässä 🌞 rusketuksesta päätellen, mutta onhan se Öölanti aika paljon etelämpänä kuin Suomi.


Palailen vielä näihin reissukertomuksiin, koska kuvia ja tarinaa riittää.
Esittelin teille jo aiemmin Öölannin pohjoiskärjen majakan, Långe Erikin. Ja nyt on vuorossa eteläkärjen majakka, Långe Jan.


Majakka sijaitsee Ottenbyn luonnonsuojelualueella. Majakalle ajaminen on jo itsessään elämys, sillä tie kulkee lammas-ja nauta-aitausten läpi. Oli hauska katsella kun eri eläinlajit olivat isoissa aitauksissa täysin sovussa siellä keskenään. Välillä mukaan oli eksynyt muutama kauriskin.


Långe Janin majakka on rakennettu 1785 ja on 41,6 metriä pitkä ja 12 metriä leveä. Majakka ei kaukaa katsottuna tunnu niin isolta, mutta kun menee seisomaan viereen niin onhan se aika jykevän kokoinen.


Viime vuonna oltiin reissussa vähän aiemmin, joten silloin majakka ei ollut vielä auki ja sinne ei päästy. Nyt miesväki uskaltautui kiipeämään ylös saakka katselemaan maisemia. Itse jäin korkeanpaikankammoisena Viskin kanssa alhaalle! :) Kuulemma oli komeat maisemat ja kyllähän se nyt näistä kuvistakin näkyy.




Ottenbyn alue on tärkeää lintujensuojelualuetta ja jos lintuja yhtään tuntis, niin varmaan siellä olisi harvinaisempiakin lintuja saanut bongattua. Ja paljon siellä olikin bongareita. Öölannin eteläkärki on tunnettu myös siitä, että aurinkoisina päivinä hylkeet tulevat kivikoille lekottelemaan. Ja kyllä me siellä yksi hylje nähtiinkin. 


Majakan vieressä on lahjatavarakauppa, johon minä en tällä kertaa uskaltanut astua jalallakaan. Viime kerralla sieltä tarttui nimittäin mukaan yksi ankkuri emalimuki ja merimies -aiheinen keittiöliina. Nyt oli isännän vuoro käydä ja tarttuihan hänellekin mukaan pienoismalli majakasta sekä muutama Öölanti-aiheinen magneetti.


Lisäksi majakan vieressä on kahvila-ravintola. Isäntä söikin siinä (kuulemma) elämänsä parhaimman katkarapuleivän. 


Långe Janin parkkipaikalta lähtee useita luontopolkuja alueelle, mutta meiltä ne jäi nyt väliin. Ei ole kovin kiva mennä koiran kanssa kävelemään keskelle eläinaitauksia.


Hyvällä kelillä Ottenbyn alueella saa helposti kulutetuksi kokonaisen päivän. Suosittelen ehdottomasti poikkeamaan, mikäli Öölantiin joskus eksytte! ♥

6 kommenttia:

  1. Onpa hienoja kuvia! Matkakuume vaan nousee. Olis kiva päästä uudella menopelillä reissuun, kun se nyt lopulta saatiin hankittua. Onhan ne kaikki etelän reissutkin olleet huippuja ja unohtumattomia, mutta mulla on aina ollut palo omatoimiseen automatkailuun , ihan omilla aikatauluilla. Etelän reissujen jälkeen on aika tehdä jotain muuta. Viime kesän henkilöautolla tehdystä road tripistä jäi myös kaipuu Itävaltaan...sinnekin joskus taas. Tulevaa kesää ei olla vielä suuniteltu, sen näkee sitten minnepäin auton nokka käännetään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa! ♥ Tuo on juuri sellainen matkustustapa josta itsekin haaveilen. Pääsisi Eurooppaankin tutustumaan lähemmin ja saisi koiran mukaan reissuun. Mielenkiinnolla odottelen mihin teidän auton nokka suuntaa tänä kesänä. Pidähän meidät ajantasalla reissusuunnitelmista! :)

      Poista
  2. Kyllähän nämä maisematkin näyttäisivät, että kauempanakin olisitte olleet. Niin ihanan näköistä! <3 Ja nuo eläimet ja niiden olot <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Nuo eläinten olot tuolla oli kyllä aika huikeet. Monesti niillä oli vielä merinäköalakin! :)

      Poista
  3. Ihania matkakuvia, jälleen kerran.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)