sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Piparijuustokakku joulupöytään


Joulusta selvitty! 😇 Kuinka aina onkin joulun jälkeen näin järjetön väsymys... Kyllä loma joko ennen joulua tai joulun jälkeen tekisi aina poikaa. Vaikka joulu menikin rauhallisissa merkeissä, niin tuli ennen joulua valvottua ihan ylipaljon joululahjaleipien kimpussa. 
Tänä vuonna ei onneksi tarvinnut juuri muuten leipoa mitään. Joulupäivän kahvipöytään tein taas perinteisesti kakun. Taas mietin tekeväni jotain puolukasta ja kinuskista, mutta koska tuo puolukka jakaa niin voimakkaasti mielipiteitä, niin hylkäsin ajatuksen jälleen kerran. Päädyin sen sijaan tekemään Tarun blogista löytynyttä piparijuustokakkua. En jaksanut kahvipöydässä irroitella kakkua vuoastaan lämpimän pyyhkeen kanssa, vaan ihan vaan pitkällä ohuella veitsellä autoin vähän kakkua irti reunoista. Ja sen kyllä huomaa! 😂 Ehkä pitäisi harkita reunakalvojen ostamista... Kakku on tosiaan ihan suussasulavan pehmeän makuista, koska siinä ei ole käytetty liivatetta. Suosittelen kokeilemaan, mikäli joulupipareita on vielä jäljellä.

Piparijuustokakku 24cm


Pohja:
250 g piparkakkuja
100 g voita

Täyte:
500 g mascarpone-tuorejuustoa
6 dl kermaa
1 dl tomusokeria
3 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
225 g piparkakkuja

Öljyä ja tomusokeroi kakkurengas tai irtopohjavuoan reuna 24cm tai käytä reunakalvoja. Aseta rengas suoraan tarjoiluastialle.

Valmista ensin pohja. Murskaa piparkakut hienoksi muruksi. Sulata voi ja sekoita murskaan. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle. Laita pohja kylmään täytteen teon ajaksi.

Mittaa mascarpone, kerma, tomusokeri, vaniljasokeri ja kaneli kulhoon ja vatkaa vaahdoksi. Laita täytteestä 1½-2dl tähtityllalla varustettuun pursotinpussiin. Murskaa piparkakut veitsellä paloiksi ja sekoita loppuun täytteeseen. Sekoita kunnes täyte on paksua vaahtoa. Älä sekoita liikaa ettei täyte juoksetu ja muutu rakeiseksi.Levitä täyte mahdollisimman tiiviisti pohjan päälle. Pursota ruusukkeet kakun päälle.

Poista rengas kuumentamalla sitä ulkopuolelta hieman kaasupuhaltimella tai kuumaan veteen kostutetulla pyyhkeellä. Liu'uta rengas pois kakun ympäriltä. Koristele haluamallasi tavalla.


No ehkä muuten hieman huijasin noiden mun joululeipomisten kanssa. Teinhän minä ystäväperheelle jouluksi yhden Key Lime Pien. Mutta se on niin äärimmäisen helppo ja nopea tehdä, että ei enää edes muista että on sellaisen tehnyt.


Pukki oli aika hyvin kuunnellut toiveitamme. Sain paaaaaljon kirjoja, hyvää viiniä ja juustoja. Kissat sai herkkuja ja Viski sai muutaman lelun ja herkkuja. Voi sitä Viskin onnea ja iloa kun sai avata paketteja!


Kaikin puolin siis erittäin onnistunut joulu ♥




4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Joulupipareita on vielä sen verran jäljellä että josko vielä ihan pienen piparijuustokakun leipoisi.... ;)

      Poista
  2. Oi että on kyllä herkun oloinen kakku ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku on kyllä erittäin herkullisen pehmoinen, kannattaa testata jos kaapista vielä löytyy ruskeita pipareita! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)