Sivut

torstai 21. kesäkuuta 2012

Hauskaa juhannusta!

Eli lystikkäät juhannukset vaan kaikille!
Tarkoitus on viettää rauhallista kotijuhannusta, ensimmäinen juhannus uudessa kodissa! :) Kokkoa poltellen ja rosvopaistia valmistellen ja siitä toivottavasti myös nauttien. Pitää laittaa sitten kuvamateriaalia kuinka onnistuttiin! :)

Suklainen kahvi-juustokakku

Tälläistä tänään! :) Olin työkaverille kakun velkaa, eli hyvä syy taas leipoa.


Suklainen kahvi-juustokakku

Pohja:
180 g Domino-keksejä
75 g voita

Täyte:
5 liivatelehteä
200 g tummaa suklaata
250 g maitorahkaa
200 g tuorejuustoa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 dl vispikermaa
1 dl vahvaa, kuumaa kahvia

Murskaa keksit ja sulata voi. Yhdistä ne, ja painele irtopohjavuuan pohjalle. Muista laittaa pohjalle ensin leivinpaperi.

Laita liivatelehdet kylmään veteen turpoamaan.
Sulata suklaa miedolla lämmöllä kattilassa.
Sekoita keskenään maitorahka, tuorejuusto, jäähtynyt suklaa, sokeri ja vaniljasokeri. Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja sekoita vaahto muiden täytteiden joukkoon.
Puserra liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota ne kuumaan kahviin. Lisää liivateseos ohuena nauhana muiden täyteaineiden joukkoon ja sekoita hyvin.
Kaada täyte kakkupohjan päälle vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa, mieluiten seuraavaan päivään.
Ohje napattu täältä, hieman muunnellen tuota pohjaa.

Mansikat sopii tän kakun kanssa erinomaisen hyvin.
Aikas makiaa oli! :)

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Lauantain katiskaylläri

Oli sit tälläinen pikkuylläri katiskassa:

Kuvassa Jimi näyttää pieneltä ja kala näyttää pieneltä, mutta noihin pikkukaloihin Jimin jaloissa on hyvä vähän verrata. Eli mittaa oli reilu metri ja painoa sellaiset 9 kiloa.
Mutta tämä meni elukoitten ruuaksi. En tiedä mikä tai mitkä elukat oli sen käyny pellolla syömässä, mutta eilen oli enää suomut jäljellä!

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Uusia pottuja

Eilen syötiin ensimmäistä kertaa uusia pottuja. Pottujen seurana oli Makulihan Salarakkaita ja Hunajaisia vuohenjuustomakkaroita, tonnikalatahnaa, keitettyjä munia ja salaattia.


Salaatti sisälsi jääsalaattia, tomaattia, mozarellajuustoa, rucolaa, tuoretta basilikaa, punasipulia, mustapippuria ja oliiviöljyä.

Tonnikalatahna


1 prk Tonnikalapaloja öljyssä
suolakurkkua
sipulia
majoneesia

Pilko tonnikalan joukkoon suolakurkkua ja sipulia. Sötkötä joukkoon sopiva määrä majoneesia ja anna maustua jääkaapissa tunti tai pari. Aika herkkua esim. uusien perunoiden ja salaatin kanssa, nam!
Ohje napattu Karppi-sivustolta.


keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Marianne-juustokakku

Eilen nautittiin mamman nimipäivien kunniaksi mun nimikkokakkua! :) Yllättäen kuva unohtui TAAS, mutta tässä kuitenkin resepti.

Marianne juustokakku

Pohja
  • 200 g suklaakeksejä
  • 50 g voisulaa
Täyte
  • 2 dl vispikermaa
  • 120 g Fazer Marianne Crush- rouhetta
  • 200 g rahkaa
  • 5 kpl liivatelehteä
  • 1 dl kiehuvaa vettä
Pintahyytelö
  • 400 g marjoja (itse käytin mansikkaa)
  • 1 dl sokeria
  • 4 kpl liivatelehteä
  • 1 dl punaista mehua

Tee näin

Murenna keksit ja sekoita murut voisulan kanssa ja painele muruseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita vaahdon joukkoon Marianne Crush- rouhe ja rahka. Liota viisi liivatelehteä runsaassa kylmässä vedessä 5 minuuttia ja purista niistä ylimääräinen vesi pois. Sulata liivatelehdet kiehuvaan veteen. Sekoita liivateseos kevyesti käännellen Marianne-vaahtoon ja kaada seos keksipohjan päälle.
Anna kakun hyytyä jääkaapissa 2-3 tuntia, tai kunnes rahkaseos on hyytynyt.
Soseuta marjat tehosekoittimessa sokerin kanssa. Liota neljä liivatelehteä 5 minuuttia ja purista niistä ylimääräinen vesi pois ja sulata liivatelehdet kiehuvaan mehuun. Sekoita liivateliemi survottujen marjojen joukkoon ja nostele liivateseos hyytyneen Marianne-kerroksen päälle. Hyydytä kakku jääkaapissa pari tuntia tai yön yli.

Ohje napattu Fazerin sivuilta.

Tein tämän sydämen muotoiseen irtopohjavuokaan ja mietin ensin, että teinkö liian ison kakun. Mutta lähes kaikki meni siinä kaffitellessa, eli juuri sopivan kokoinen oli!

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Herkkulasagnea ja synttärilahjoja

Ihme kun unohtu taas ottaa kuva specialherkkulasagnestani! Mutta suosittelen kokeilemaan tätä. Sen jälkeen kun ekan kerran kokeilin, en ole enää valmispakettilasagnea suostunut syömään. Ja ohje on helppo kuin mikä! :)

Lasagne

400 g jauhelihaa (itse käytin sika-nautaa)
1 iso sipuli
mausteita jauhelihaan
500 g Dolmio Bolognese classico -valmis kastiketta
470 g Dolmio Lasagne vaaleaa kastiketta
6 lasagnelevyä
tomaattia
mozarellajuustoa
tuoretta basilikaa

Paista jauheliha ja sipuli, mausta.
Lisää pannulle Bolognese kastike, kuumenna.
Voitele uunivuoka ja laita pohjalle ensin hieman jauheliha-bolognese kastiketta. Siihen päälle 3 lasagnelevyä.
Sitten kerros vaaleaa lasagnekastiketta. Tälläisiä kerroksia tulee kaksi kappaletta. Laita kerrosten väliin ja lasagnen päälle ohuita tomaattisiivuja, mozarellajuustoa ja tuoretta basilikaa.
Paista 200 asteisessa uunissa n. 30 minuuttia, ja anna ruuan tämän jälkeen vetäytyä vielä 15 minuuttia.
Ohje on alunperin otettu Hellapoliisin sivuilta, mutta sieltä en sitä enää löytänyt. Myös Dolmion sivuilta löytyi sama resepti, tosin olen itse lisännyt tähän nuo tomaatti-mozarella-basilika kerrokset. Mielestäni tuovat lasagneen erittäin hyvän maun.

Meillä tämä ruoka tarjoillaan aina tomaatti-mozarella-punasipuli-basilika salaatin kanssa.

Tässä vielä muutama kuva hienosta synttärilahjaksi saamastani keittokirjasta sekä hienoista muffinssivuoista. Arvaatkapa onko kauhea leipomishimotus päällänsä?! :)


sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Talviloma :)

Yritän nyt tiivistää viikon päivitykset tähän. Eli talvilomaa tuli vieteltyä, ja pysyteltyä kaukana poissa tietokoneelta. Ja valitettavasti aina välillä unohtui myös käyttää kameraa, eli kaikista ruoista/leipomuksista ei ole kuvia. Mutta joitain makupaloja sentään löytyy.

Eli talviloma tuli aloitettua tälläisellä herkkuaterialla ja hyvällä punaviinillä:



Eli naudan piffiä, maustevoita, maalaispottuja ja tomaatti-mozarellasalaattia, nam!!

Metallicakin tuli taas nähtyä ja kuultua, 3.kerta todensanoi ja loistava oli taas! :)

Ja vanhennuttuakin tuli loman aikana.... Tässä synttäripäivän herkkuateria:
Ja herkkuleivokset (jotka tehty epäonnistuneesta kakkupohjasta):
Leivosten välissä mansikkasurvosta ja vispikermaa. Päällä vispikermaa, mansikoita ja Marianne-rouhetta. Kaiken olisi kruunannut esim. mintun lehti.

Itse synttärijuhlien kakuista ei valitettavasti ole kuvia, vaikka äiti vielä muistutti, että otathan kuvat blogiisi... *hups* unohtui kuitenkin. Mutta kakut olivat onnistuneita, joten kirjoitetaan reseptit nyt vielä tähän, jos vaikka joku muukin haluaa kokeilla.

After Eight- juustokakku

150 g Digestive- keksejä
 70 g voita sulatettuna
200 g After Eight- suklaata
200 g Philadelphia -tuorejuustoa
3 dl kuohukermaa

Murskaa keksit ja lisää  joukkoon voisula. Laita seos irtopohjavuokaan. Sulata suklaa vesihauteessa. Kun suklaa on sulanut, sekoita joukkoon tuorejuusto. Vatkaa kerma ja sekoita varovasti suklaa-juustoseokseen. Kaada täyte pohjan päälle. Laita kylmään muutamaksi tunniksi. Koristele haluamallasi tavalla.
Alkuperäinen ohje napattu Kotikokista.

Mansikkajuustokakku

Pohja:
150 g täysjyvädigestivekeksejä
70 g voita sulatettuna

Täyte:
5 liivatelehteä
1/2 dl sitruunamehua
1 prk maitorahkaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl kuohukermaa

Päälle:
2 dl mansikkasosetta
2 rkl kuumaa vettä
2 liivatelehteä

Pohja:
Murenna keksit hienoksi ja sekoita niiden joukkoon sulatettu rasva.
Leikkaa irtopohjaisen vuoan pohjalle leivinpaperi. Levitä seos vuoan pohjalle kädellä painellen.

Täyte:
Anna liivatelehtien pehmetä kylmässä vedessä 5 minuuttia.
Puserra vesi liivatteista ja sulata ne miedolla lämmöllä sitruunamehun joukkoon.

(Vatkaa kerma vaahdoksi)

Vatkaa rahka, tuorejuusto ja sokeri keskenään tasaiseksi seokseksi. Mausta seos vanilliinisokerilla.
Lisää vielä lämmin liivateseos vatkaten ja kermavaahto varovasti nostellen.

Kaada seos vuokaan ja tasoita pinta. Anna hyytyä kylmässä muutama tunti tai yön yli.

Päälynen:
Soseuta mansikat sauvasekoittimella.
Anna liivatelehtien pehmetä kylmässä vedessä 5 minuuttia.
Purista livatteista vesi pois ja sekoita ne kiehuvaan veteen.
Sekoita mansikkasose ja liivateseos keskenään ja kaada hyytyneen kakun päälle.
Anna hyytyä jääkaapissa jokunen tunti.

Alkuperäinen ohje napattu Pippuri Prinsessalta.

Tänään käytiin vielä syömässä yhdet synttäriateriat Lopen Laakasalossa. Suosittelen käymään siellä. Paikka ehkä saattaa näyttää hiukan ränsistyneeltä, mutta maisemat terassilta aivan mahtavat ja ruoka aivan älyttömän hyvää. Tällä kertaa söimme hampurilaiset, jotka olivat kyllä jotain aivan taivaallisen herkullista!!

Chilipurilainen maalaisranskalaisilla

Pekonihampurilainen

Suosittelen poikkeamaan!!