torstai 20. maaliskuuta 2014

Mansikka-suklaajuustokakkua & tonnikala-pastasalaattia



Aina on riittävän hyvä syy leipoa kakku! :)
Nyt hyvät syyt oli isännän toive suklaisesta juustokakusta, sekä se, että hyvä ystävä lähtee taas pois Suomesta (tämä ei siis ole ollenkaan kiva asia, mutta kakku lohduttaa). Kakkuohjeen olen bongannut Tarun Taikakakut -blogista. Siellä oli tehty ihanat suklaa-mansikka koristelut kakun päälle. En viitsinyt pakastemansikoista alkaa väsäämään samanlaisia, mutta eikös mansikkakarkit aja lähes saman asian...?! :D
Kakku oli kyllä erinomaisen hyvää!! Ihanan kesäinen.

Mansikka-maitosuklaa juustokakku



Pohja: (22 cm vuokaan)
200 g suklaakeksejä
50 g voita

Suklaatäyte:
2 dl kermaa
200 g maustamaonta tuorejuustoa
200 g maitosuklaata sulatettuna
4 liivatelehteä
3 rkl kuumaa kahvia tai kuumaa vettä

Mansikkatäyte:
2 dl kermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g mansikkaa soseena
6 liivatelehteä
½ dl sokeria (tai maun mukaan)
1 tl vaniljasokeria

Laita ensimmäisen täytteen liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita nämä keskenään ja painele vuoan pohjalle. Laita kylmään ensimmäisen täytteen teon ajaksi.
Paloittele ja sulata suklaa lautasella mikrossa ja jätä jäähtymään siksi aikaa kun vatkaat kerman. Notkista nuolijalla toisessa kulhossa tuorejuusto ja lisää siihen jäähtynyt sula suklaa. Sulata liotetut liivatelehdet kuumaan kahviin (tai veteen) ja valuta ohuena nauhana suklaa-tuorejuustoseokseen. Sekoita lopuksi joukkoon vielä kermavaahto. Kaada vuokaan, tasoittele ja laita kylmään jähmettymään. Suklaa nopeuttaa jähmettymistä joten noin puoli tuntia riittää.
Sinä aikana valmista toinen täyte. Laita mansikkatäytteen liivatteet likoamaan kylmään veteen.
(Sulata ja) Soseuta mansikat.Vatkaa kerma vaahdoksi. Ota mansikkasoseesta 3 ruokalusikallista lasiin ja kuumenna mikrossa melkein kiehuvaksi ja lisää siihen puristetut liivatteet. Lisää tämä loppuun mansikkasoseeseen.
Notkista toisessa kulhossa tuorejuusto ja lisää mansikkasose joukkoon.
Lisää kermavaahto ja kaada vuokaan ja tasoita. Anna jähmettyä jääkaapissa ainakin 4 tuntia.


  Ja taas näitä isännän välipalajuttuja! :) Tällä kertaa salitreeniä buustasi tonnikala-pastasalaatti. Ohje on napattu Köökistä kajahtaa -blogista. Minä en itse tästä salaatista päässyt nauttimaan, mutta tuo isäntä kyllä kovasti kehui.

Tonnikala-pastasalaatti


180 g simpukkapastaa
1 pss (200 g) herne-maissi-paprikasekoitusta
1 prk tonnikalaa öljyssä
200 g kermaviiliä
1 dl kurkkusalaattia
suolaa
mustapippuria
3 kananmunaa

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Valuta pasta ja anna sen hieman jäähtyä. Lisää joukkoon herne-maissi-paprika, ylimääräisestä öljystä valutettu tonnikala, kermaviili ja kurkkusalaatti. Sekoita kaikki salaatin ainekset sekaisin ja mausta suolalla ja pippurilla.
Silppua kypsäksi keitetyt kananmunat pieneksi silpuksi salaatin päälle.




 Lyytiä vähän väsyttää... <3

6 kommenttia:

  1. Voi Lyytiä ♥ Ihanan näköistä onkin tuo kakku, vois vaikka kesällä kokeilla tuoreiden mansikoiden kera. Tuota salaattia kun katsoo, niin tulee nälkä....minäkin usein teen treenipäiviä varten tonnikalasalaattia, mutta en olekaan ennen laittanut kermaviiliä ja kurkkusalaattia joukkoon - kuulostaa houkuttelevalta! Kokeilen kyllä ens kerralla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyytin mielestä nyt on iltaisin taas niin kylmä, että kun tulee sisälle on parempi mennä pienelle kerälle muurin päälle! :)
      Minäkin ajattelin tehdä tätä kakkua uudelleen heti kun saa tuoreita mansikoita.
      Ja tuo kermaviili-kurkkusalaatti yhdistelmä pastasalaatissa oli minullekin täysin uutta. Mutta ilmeisesti se oli oikein maistuvaa! :)

      Poista
  2. Oi mikä ihanuus tämäkin juustokakku! Mansikka ja suklaa, eihän sen parempaa voi ollakaan!:)

    VastaaPoista
  3. Kakku näyttää hyvältä, heti tekisi miei tehdä tuota uudestaan, mutta taidan ensi kerralla tehdä siitä vadelmasta ;D
    Rakastan pastasalaatteja! Tuokin näyttää niin herkulliselta :) Teen usein täysjyvä- tai ruispastasta ja aina mukana on tuo he-ma-pa ja kastikkeena kermaviili tai majoneesi tai molempia. Suolakurkku sopii hyvin tonnikalan kanssa joten tuossahan säästyy silppuamiselta kun laittaa kurkkusalaattia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä teen ihan varmasti tätä kakkua kesällä uusiksi, oli se sen verran hyvää! :)
      Mä olen nyt vasta alkanut kokeilla kaikkia erilaisia pastasalaatteja. Ovat kyllä mm. erittäin helppoja ja herkullisia eväsruokia.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)