sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Sateisen sunnuntain kanaburgerit


Voi ihanuus mikä kesäinen keli ulkona on tällä hetkellä!! Eilen syötiin ulkona niin kesäisissä tunnelmissa ja nyt keli on kaukana siitä. No, näillä mennään ja tänään olikin hyvää aikaa viettää hellan ääressä tehden hampurilaissämpylöitä ja keitellen revittyä kanaa. Samalla keittokirjahaastekin eteni taas yhden kirjan verran eteenpäin. Tosin yksi kirja on taas tullut lisää, eli tulos oikeastaan on +-nolla! ;) Paitsi että tulipahan nyt testattua tämä nyhtökanakin. Ja ei kyllä yhtään hävinnyt nyhtöpossulle, päinvastoin. Suosittelen kokeilemaan!! 
Ohjeet ovat siis Jenni Häyrisen uutuuskirjasta Katukeittiö - parempaa roskaruokaa. Tämä kirja jää ehdottomasti hyllyyn. Siinä on vielä paaaaljon testaamisen arvoisia reseptejä.

Hampurilaissämpylät (8 kpl)

25 g tuoretta hiivaa
2,5 dl kädenlämpöistä vettä
2 rkl oliiviöljyä
1 kananmuna
2 rkl sokeria
7 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa

1 kananmuna voiteluun
1 rkl vettä
unikonsiemeniä koristeluun (käytin seesaminsiemeniä)

Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen, sekoita ja anna seistä 10 minuuttia. Lisää oliiviöljy, kananmuna ja sokeri. Lisää suola ja jauhot koko ajan sekoittaen. Vaivaa taikinaa yleiskoneella tai käsin 5 minuuttia.
Laita taikina öljyllä siveltyyn isoon kulhoon ja nostata 1,5 tuntia kostealla liinalla peitettynä. Lämmitä uuni 180 asteeseen. Jaa taikina 8 osaan ja pyöritä sämpylöiksi. Asettele sämpylät leivinpaperilla vuoratulle pellille ja litistä sämpylöitä hieman.
Sekoita kananmunaan ruokalusikallinen vettä ja sudi sämpylät. Koristele siemenillä. Paista 20-25 minuuttia.

Sämpylät olivat erittäin hyviä ja taikina oli helppoa käsitellä. Mutta ehkä silti parhaita tähän mennessä tekemiäni hampparisämpylöitä ovat nämä aiemmin tekemäni, KLIK.

Nyhtökana

1 kg maustamattomia koipipaloja tai kanankoipia
1 rkl voita
1 rkl oliivilöljyä
1 sipuli
1 chili
3 valkosipulinkynttä
400 g paseerattua tomaattia
1 rkl ruokosokeria
2 rkl worcestershire kastiketta
½ dl omenaviinietikkaa
1 tl sinappia
1 tl chilijauhetta
1 tl paprikajauhetta
suolaa
pippuria

Ota kanat huoneenlämpöön. Poista chilistä siemenet. Kuumenna padassa öljy ja voi ja kuullota silputtua sipulia ja chiliä 5 minuuttia. Lisää viipaloitu valkosipuli ja lähes heti perään loput aineet lukuun ottamatta kanoja. Anna hautua 5 minuuttia.
Poista kanoista paksuin nahka. Lisää kananpalat ja anna hautua hiljalleen ilman kantta 1,5-2 tuntia tai kunnes liha irtoaa luista.
Nosta kanat pois kastikkeesta ja nyhdä niistä lihat irti kahden haarukan avulla. Laita lihat takaisin kastikkeen joukkoon ja kuumenna.

Ihan kirjaimellisesti en kirjan ohjeita noudattanut, koska pistin hampurilaisten sisään punakaalin sijaan coleslawta, marinoitua punasipulia, chili-valkosipulikastiketta, rucolaa sekä fetajuustoa. Marinoitujen punasipulien ohje oli samaisesta kirjasta, ja tämä oli kyllä erittäin hyvä ohje, jota tulen varmasti käyttämään uudestaankin.

 Marinoidut punasipulit



1 punasipuli
1 valkosipulinkynsi ohuina viipaleina
1 rkl valkoviinietikkaa
puolikkaan sitruunan mehu (vajaa 2 rkl)
½ dl oliiviöljyä
1 tl vahvaa sinappia
suolaa
pippuria

Leikkaa punasipuli ohuiksi renkaiksi. Marinoi sekoittamalla kaikki aineet sekaisin ja anna levätä vähintään puoli tuntia. Mitä pidempään sipuleita marinoit, sitä pinkimpi väri. 


Hampurilaiskastikkeen tein ihan yksinkertaisesti kermaviilistä ja Tannisen Savustetusta chili-valkosipulihillokkeesta. Sopi erittäin hyvin hampparin väliin.


Coleslawta en tällä kertaa jaksanut itse tehdä, vaan käytimme Grillimaisterin valmista salaattia. Joka on kyllä valmistuotteeksi ihan hyvää! 

Kyllä kelpasi sateista sunnuntaita vietellä oman vatsan vieressä sohvalla maaten! ;)


Koivurannan keittokirjat:
(jo testatut viivattu yli)

 1. Kiireisen kokkaajan kekkerikirja
2. Pullakirja
3. Joulun perinteiset herkut
4. Laihdu ilman nälkää
5. Pieni ranskalainen keittokirja
6. Elämäniloisia ruokia Louisianasta ja Meksikosta
7. Glorian paras ruokakirja
8. Talven juhlia
9. Lahjoja keittiöstä
10. Kesän juhlaa
11. Jälkiruokakakut ja hedelmäpiiraat
12. Purkissa! makuja arkeen, juhlaan ja lahjaksi
13. Pipsan keittiössä
14. Oivallusten keittokirja
15. Pizza Paradiso
16. Kotikokin parhaat leivontaohjeet
17. Perunaherkut
18. Ruokaöljyt
19. Suloiset suolaiset
20. Unelmien jäätelöherkut
21. Parhaat leivonnaiset
22. Kutsut kotona
23. Joka kodin keittokirja
24. Kodin hyvä arki
25. Lastenkutsut
26. Hillot, hyytelöt ja marmeladit
27. Leivo itse hyvää leipää
28. Karpin ateriakirja 2
29. Kiireisen arjen kotiruokakirja
30. Pataruokia
31. Kotilieden iso leivontakirja
32. Pala kakkua - ja paljon muuta
33. Nils-Emilin herkut
34. Texmex alusta alkaen
35. Leivän juurilla
36. Pirkan parhaat ruokaohjeet
37. Kotilieden suuri keittokirja
38. Karppaus - Välimeren ruokaa
39. Lohta arkeen ja juhlaan
40. Lempileivonnaiset
41. Leivinuunit ja uuniherkut
42. Kiireisen kokkaajan keittokirja
43. Makeat ja suolaiset muffinit
44. Kotilieden suuri juhlakirja 
 45. Katukeittiö - parempaa roskaruokaa  
46. BBQ Kuuma grillikirja 
47. Grillatun kera  
48. Silliä ja silakkaa - UUSI
 

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Mansikka-Brita


Taas näitä pikapikaohjeita! Jos joku kuvittelee, että britakakun teko on hankalaa, niin kokeilkaapa! Alle tunnissa oli kakku valmis helppoine koristeluineen kaikkineen. Ja miksi sen kakun tarttis olla yhtään tän erikoisempi...?! Ainakin maku oli ihan täydellinen, ja sehän se on pääasia.
Paitsi että isäntä kysyi heti mihin toinen puoli kakusta on kadonnut. Se ei ihan ymmärtänyt, että yritin tehdä pellille suorakulmion muotoisen kakun, jonka vaan leikkaan puoliksi. Nyt kaksi epämääräisen näköistä palasta näytti kuulemma siltä, että kakusta on osa leikattu pois. Oli jo huolissaan, että mihin se toinen puoli on päätynyt... :)
Jos haluaa kakusta hieman isomman, niin kannattaa ohje suosiolla tuplata.

 Mansikka-Brita


Pohja:
125 g voita
1 dl sokeria
2 keltuaista
1,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Marenki:
2 valkuaista
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 dl mantelilastuja

Päälle ja väliin:
½ l mansikoita
2 dl kermaa vaahdotettuna

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää keltuaiset vatkaten. Sekoita joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet vuorotellen maidon kanssa. Levitä kakkutaikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Esikypsennä pohjaa uunin keskiosassa 180 asteessa 10 minuuttia.
Vatkaa valkuaiset marenkia varten kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri pieninä erinä. Levitä marenki lusikalla esipaistetulle pohjalle. Ripottele pinnalle mantelilastut. Paista vielä noin 15 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea.
Levitä jäähtyneen pohjan päälle kermavaahtoa ja tuoreita mansikoita. Jos teet kakusta kaksikerroksisen, laita täytettä myös kerrosten väliin.


Olenkos muuten jo esitellyt meidän kesänaapurit, ihanat sellaiset?! <3
 Mansikki ja  Hermanni ja heidän lapsensa Tuulikki... :) Vai mitä niitä lehmien nimiä nyt olikaan.


perjantai 27. kesäkuuta 2014

Retroruokaa: Sinappiset talouskyljykset


En tiedä mikä aivopieru muhun on iskenyt, mutta taas mentiin yksi hyppäys keittokirjahaasteessa eteenpäin. Ehkä olen tajunnu sen, että kohta sitä aikaa ei taas enää liikene ihan niin paljoa keittiössä touhuamiselle. Tai aikaa varmasti riittäisi, mutta se on eri asia että malttaako sitä viipyä keittiössä...
Nimesin tämän siksi retroherkuksi, koska molemmat isännän kanssa muistelimme kuinka tälläistä ruokaa ollaan syöty pieninä kotona, mutta näin aikuisiällä ei kertaakaan! :) Johan siis oli aikakin.

Sinappiset talouskyljykset


4 talouskyljystä
1-2 tl suolaa
½ tl mustapippuria
2 valkosipulinkynttä
2 dl vettä
2 rkl voita
2 sipulia

Kastiket:
2-4 dl kermaa
1 rkl sinappia
2-4 rkl vehnäjauhoja

Hienonna sipuli ja anna sen kiehua rasvassa pehmeäksi. Hiero kyljyksiin pippuria, valkosipulia ja suolaa. Paista kyljykset kauniin ruskeiksi. Kaada pannulle vesi ja anna kyljysten hautua kypsiksi n.30 minuuttia. Ota kyljykset pannulta. Lisää pannunliemeen kermaan sekoitetut vehnäjauhot ja sinappi. Anna liemen hetki kiehahtaa ja kaada se sitten kyljysten päälle. Laita sipuli kyljysten päälle.


Ohje oli Kiireisen kokkaajan keittokirjasta. Kirja saa ehdottomasti jäädä kirjahyllyyn. Retroherkkujen takia varsin mielenkiintoinen! :)


Koivurannan keittokirjat:
(jo testatut viivattu yli)

 1. Kiireisen kokkaajan kekkerikirja
2. Pullakirja
3. Joulun perinteiset herkut
4. Laihdu ilman nälkää
5. Pieni ranskalainen keittokirja
6. Elämäniloisia ruokia Louisianasta ja Meksikosta
7. Glorian paras ruokakirja
8. Talven juhlia
9. Lahjoja keittiöstä
10. Kesän juhlaa
11. Jälkiruokakakut ja hedelmäpiiraat
12. Purkissa! makuja arkeen, juhlaan ja lahjaksi
13. Pipsan keittiössä
14. Oivallusten keittokirja
15. Pizza Paradiso
16. Kotikokin parhaat leivontaohjeet
17. Perunaherkut
18. Ruokaöljyt
19. Suloiset suolaiset
20. Unelmien jäätelöherkut
21. Parhaat leivonnaiset
22. Kutsut kotona
23. Joka kodin keittokirja
24. Kodin hyvä arki
25. Lastenkutsut
26. Hillot, hyytelöt ja marmeladit
27. Leivo itse hyvää leipää
28. Karpin ateriakirja 2
29. Kiireisen arjen kotiruokakirja
30. Pataruokia
31. Kotilieden iso leivontakirja
32. Pala kakkua - ja paljon muuta
33. Nils-Emilin herkut
34. Texmex alusta alkaen
35. Leivän juurilla
36. Pirkan parhaat ruokaohjeet
37. Kotilieden suuri keittokirja
38. Karppaus - Välimeren ruokaa
39. Lohta arkeen ja juhlaan
40. Lempileivonnaiset
41. Leivinuunit ja uuniherkut
42. Kiireisen kokkaajan keittokirja
43. Makeat ja suolaiset muffinit
44. Kotilieden suuri juhlakirja 
 45. Katukeittiö - parempaa roskaruokaa  
46. BBQ Kuuma grillikirja - UUSI
47. Grillatun kera - UUSI

Ja sitten vielä pieni perjantaikevennys! :)
Meiän tulevan vaavin kasvattaja vähän vihjaili jotain siihen suuntaan, että meiän "pikkupökäle" olis hiukan riiviö. Pistänyt vähän keittiössä sisustusta uusiks... Valehtelee! :) Eihän nyt meidän vauva tekisi sellaista. Ja ei sit kuulemma ole vaihto-eikä palautusoikeutta pennulla.... 
Hahaa, voi olla tuo isännän huumorintaju kohta vähän koetuksella!! :D

torstai 26. kesäkuuta 2014

Ja vielä näitä raparperiohjeita

Raparperiohjeet eivät ota loppuakseen. Ei ennen kuin kaikki raparperit on viimeistä murua myöden käytetty! :) Tämä piirakka lähti työkaverille nimpparilahjaksi. Eikä tätä ihan turhaan kehuttu Tupun tuvassa! :) Kyllä töissäkin kuului aikamoisia ylistyssanoja, ja hävisihän se piirakkakin alta aikayksikön parempiin suihin.

Raparperitorttu


Pohja:
150 g voita
1½ dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
raparperinpaloja
fariinisokeria

Pinnalle:
2 dl kermaviiliä
2 dl kermaa
2 munaa
1½ dl sokeria
2 rkl sitruunamehua

 Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi ja lisää kokoajan vatkaten muna joukkoon.
Sitten vain sekoitetut kuivat aineet ja pohja on valmis.
Taputtele taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille.
Laita raparperin paloja taikinan päälle ja ripottele fariinisokeria pinnalle.
Sekoita pinnalle tulevat ainekset sekaisin ja kaada koko komeuden päälle.
Paista 180 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes pinta on hyytynyt ja saanut kauniin värin.

Ja Tupun sanoja lainatakseni: varaudu tekemään toinen piirakka pikapuoliin! :)


Rakkautta on...putsata ystävän korvat, kun ne ovat sen tarpeessa! <3

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Savulohipiirakkaa sadepäivänä


Mistä tietää, että ulkona sataa vettä...?! No siitä että meidän kisut makaa kylki kyljessä olkkarin sohvalla. Nämä kisut eivät ihan liioiksi sisällä viihdy, mutta sateen sattuessa juoksevat kyllä heti sisälle kun ulko-ovi vaan vähänkin on raollaan.


Itse ei viitsi koko iltaa viettää sohvalla maaten, joten sadeilmalla on hyvä vaikka vähän...leipoa!! (Oikeasti siivoaminen tulisi enemmän tarpeeseen, mutta kun ei millään jaksa, se on niin kovin tylsää puuhaa....)
Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä suolaiseen piirakkaan gluteenittoman pohjan. Ystäväpiirissämme on yksi keliaakikko, joten täytyy itse testata näitä ohjeita ennen kuin laittaa vieraat maistamaan! :) Nuo gluteenittomat jauhot kun käyttäytyvät hieman eri tavalla kuin normaalijauhot.
Ihan kelpo piirakka siitä kuitenkin tuli! Isännälle tein vielä kreikkalaisen salaatin kylkeen, niin on kuulemma töissäkin maistunut erinomaisena välipalana.

Kylmäsavulohipiirakka (gluteeniton)



Pohja:
100 g voita
2 dl Semperin hienoa jauhoseosta
1/4 tl suolaa
2 rkl kylmää vettä
½ dl juustoraastetta

Täyte:
150 g kylmäsavulohta
muutama kevätsipuli 
1 dl tilliä
2 dl ruokakermaa
1 dl emmental-juustoraastetta
150 g raejuustoa
2 munaa

Nypi rasva, jauhot ja suola. Lisää joukkoon juustoraaste ja kylmä vesi. Vaivaa taikina tasaiseksi massaksi ja painele ohueksi voidellun piirakkavuokan pohjalle ja reunoille (n. 26-28cm halkaisijaltaan oleva vuoka).
 Paloittele lohi ja hienonna tilli ja kevätsipuli. Sekoita kaikki täytteen aineet sekaisin ja kaada vuokaan. Paista 200 asteessa 35 minuuttia.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Rapeakuoriset patongit


Juhannusaattona tuli tehtyä ehkä tähän mennessä parhaimmat itse tehdyt patongit. Jos ei ole tunnin päälle aikataulut, niin kannattaa ehdottomasti vieraiden tullessa leipasta tälläiset hyvyydet. Taikinaa voi tietenkin maustaa oman makunsa mukaan, esim. yrteillä, mutta hyvää tämä oli ihan näinkin. 
Ja mikä parasta, keittokirjahaastekin meni taas yhden kirjan verran eteenpäin! :)
Leipominen onnistuu ilman tuota patonkipeltiäkin, mutta on se kyllä ihan ääreist kätevä. Ja kun paljon on kyselty, että mistä niitä saa ostaa, niin viimeksi Clas Ohlsonilla vieraillessani ainakin näin sellaisen, eikä tainnut maksaakaan kuin kympin verran.  

Rapeakuoriset patongit (3 kpl)



25 g tuorehiivaa
5 dl kylmää vettä
2 tl suolaa
n. 1,2 l vehnäjauhoja

Murenna hiiva tilavaan kulhoon. Kaada vesi päälle ja sekoita, kunnes hiiva liukenee. Lisää sen jälkeen suola ja jauhot.
Alusta taikinaa voimakkaasti niin pitkään, että se irtoaa kulhon reunoista. Peitä kulho muovilla ja kohota taikinaa huoneenlämmössä 4-5 tuntia. Kohotessaan taikina muodostaa kosteutta, joka putoaa muovista taikinan pinnalle ja tekee siitä hiukan nihkeän.
Kaada taikina kevyesti jauhotetulle, leivinpaperilla päällystetylle pellille. Muovaa se vaivaamatta suorakaiteen muotoon. Jaa löysä taikina hyvin terävällä veitsellä kolmeksi tangoksi.
Muovaa taikinatangot hellin käsin patongeiksi. Ripottele niiden pintaan hiukan jauhoja ja kohota leipiä liinan alla 30 minuuttia. Leikkaa leipiin terävällä veitsellä painamatta poikittaisia syviä viiltoja.
Kypsennä leipiä uunin keskitasolla 250 asteessa noin kahdeksan minuuttia. Alenna uunin lämpö 200 asteeseen ja jatka kypsentämistä vielä noin 20 minuuttia. Jäähdytä leivät ritilän päällä. 


Ja ohje löytyi siis Leivo itse hyvää leipää -kirjasta. Kirja on muistaakseni joskus tarttunut mukaan kirppikseltä. Ja tämä kirja jää ihan ehdottomasti hyllyyn. Vielä löytyy monta monta testattavaa ohjetta.


Koivurannan keittokirjat:
(jo testatut viivattu yli)

 1. Kiireisen kokkaajan kekkerikirja
2. Pullakirja
3. Joulun perinteiset herkut
4. Laihdu ilman nälkää
5. Pieni ranskalainen keittokirja
6. Elämäniloisia ruokia Louisianasta ja Meksikosta
7. Glorian paras ruokakirja
8. Talven juhlia
9. Lahjoja keittiöstä
10. Kesän juhlaa
11. Jälkiruokakakut ja hedelmäpiiraat
12. Purkissa! makuja arkeen, juhlaan ja lahjaksi
13. Pipsan keittiössä
14. Oivallusten keittokirja
15. Pizza Paradiso
16. Kotikokin parhaat leivontaohjeet
17. Perunaherkut
18. Ruokaöljyt
19. Suloiset suolaiset
20. Unelmien jäätelöherkut
21. Parhaat leivonnaiset
22. Kutsut kotona
23. Joka kodin keittokirja
24. Kodin hyvä arki
25. Lastenkutsut
26. Hillot, hyytelöt ja marmeladit
27. Leivo itse hyvää leipää
28. Karpin ateriakirja 2
29. Kiireisen arjen kotiruokakirja
30. Pataruokia
31. Kotilieden iso leivontakirja
32. Pala kakkua - ja paljon muuta
33. Nils-Emilin herkut
34. Texmex alusta alkaen
35. Leivän juurilla
36. Pirkan parhaat ruokaohjeet
37. Kotilieden suuri keittokirja
38. Karppaus - Välimeren ruokaa
39. Lohta arkeen ja juhlaan
40. Lempileivonnaiset
41. Leivinuunit ja uuniherkut
42. Kiireisen kokkaajan keittokirja
43. Makeat ja suolaiset muffinit
44. Kotilieden suuri juhlakirja 
 45. Katukeittiö - parempaa roskaruokaa  
46. BBQ Kuuma grillikirja - UUSI
47. Grillatun kera - UUSI

Ja onhan listaan taas pari uutta kirjaakin ilmestynyt.... ;)

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Häälahjapuuhan ei valehtele... ;)

Meidän häälahjaksi saatuun kirsikkapuuhun oli ilmestynyt yksi pienen pieni kirsikan alku.
Ymmärrätte varmaan tämän selkeän symbolisen merkityksen...siis häälahjapuuhan ei voi olla väärässä...
KYLLÄ, ymmärsitte juuri oikein, meille on tulossa PERHEENLISÄYSTÄ!! <3

Tämä pieni tummahko pökäle muuttaa meille heinäkuun puolessa välissä. Tulee tuomaan taas paljon iloa ja auringonpaistetta Koivurantaan!! <3 Ja jos on yhtään samanlainen kun Jimi aikanaan, niin paljon myös niitä harmaita hiuksia, mutta ei se haittaa. Ne on ihan tervetulleita!! :D

Ensisuudelma <3
Tulevat kalakaverit...?!

Odottavan aika on pitkää... Mutta tässä "odotusaikana" on hyvä vähän siivoilla kotia turvallisemmaksi ja muutenkin valmistautua pennun tuloon. Sitten saakin hyvillä mielin jäädä äitiyslomalle... :D

Kasa pienen pieniä tassuja <3

Meetvurstipastasalaatti


Juhannus 2014 oli ja meni - päällimmäisenä jäi mieleen kylmä keli, sadekuurot, ihanat vieraat, veneily, kokko, valkoviini, sauna & pienen pieni kummityttö. Näistä ja monista muista eväistä oli meidän juhannus tänä vuonna tehty. Kylmyys ei poistanut sitä asiaa, että kivaa oli & paljon jäi taas hyviä muistoja!! <3
Jos juhannusruoasta sen verran, että perunan & grillattavien kaveriksi tehtiin mm. tälläistä ihanaa pastasalaattia. Ohjeen löysin Hyväntuulen keittiöstä. Luulenpa, että tätä tulee tehtyä uudemmankin kerran, oli sen verran makoisaa.


Meetvurstipastasalaatti



1 400g:n pss makaroonia
1 pieni pätkä purjoa tai ruohosipulia (käytin yhden uudensadon sipulin)
4-5 suolakurkkua
2 paprikaa
300g meetwurstia
1 tuubi majoneesia
1.5 rkl sinappia
1-2 korkillista etikkaa

Keitä makaroonit kypsiksi ja huuhdo kylmällä vedellä. Pilko ainekset pieniksi paloiksi ja sekoita joukkoon. Sekoita eri kupissa majoneesiin sinappi ja etikka, lisää hyvin sekoittaen salaatin sekaan. Anna maustua rauhassa jääkaapissa, mielellän yön yli.



lauantai 21. kesäkuuta 2014

Hääpäivän kakku...

 ..mutta ei meidän, vaan vanhempieni 22-vuotis hääpäiväkakku!! <3 
Tai piiras kai tämä on ennen kuin kakku.


Sitä nautittiin pimenevässä juhannusaatonaatto tunnelmassa, pihalla istuen.
Kylmää ja kosteaa, niinkuin Suomen juhannuksen kuuluu!


Pohjana kakussa on normaali 2 munan sokerikakkupohja. 
Täytteenä itse tehtyä raparperitahnaa KLIK, kermavaahtoa ja mansikoita.
Päällä vielä vähän Fazerin sinistä, *slurps* 


Näinkin helpolla saa pirun hyvää!!
<3 Onnea vielä kerran äitille & iskälle!!! <3

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Raparperiansa


Omena-ansaa onkin jo tullut kokeiltua (mm. syksyisissä häissä, KLIK), mutta näin keskikesällä pitää tietenkin omenan sijaan käyttää raparperia. Tämä piirakka lähti vanhempieni tykö juhannuspiiraaksi vieraiden varalta. Piirakan mukaan lähti myös purkillinen vaniljakastiketta.

Raparperiansa


Pohja:
4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
100 g margariinia

Puolikkaaseen pohjataikinaan lisätään:
200 g vaniljajogurttia
1 muna

Täyte:
n.7 dl raparperipaloja
2 prk vaniljarahkaa
½ dl sokeria
2 munaa

Pinalle:
puolet pohjataikinasta

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Sulata margariini ja sekoita joukkoon. Jaa seos kahteen osaan. Sekoita toiseen puolikkaaseen vaniljajogurtti ja muna. Kaada se voidellun, korkeareunaisen piirakkavuoan pohjalle.
Leikkaa raparperit paloiksi. Levitä ne pohjan päälle.
Sekoita vaniljarahka, sokeri ja munat keskenään. Kaada seos raparpereiden päälle.
Ripottele pinnalle toinen puolikas pohjataikinasta muruiksi.
Paista 200 asteessa uunin alatasolla 40 minuuttia.
Tarjoile jäähtyneenä vaniljajätskin, -kastikkeen tai kermavaahdon kera.

Olisikohan nyt aika hillitä itsekin tätä hösäämistä ja keskittyä juhannuksen viettoon! :)
Siispä oikein rauhaisaa juhannusta kaikille blogini lukijoille!!! <3

torstai 19. kesäkuuta 2014

Rhubarb curd eli raparperitahna


Nyt pitää yrittää hukata tuota raparperia johonkin, kun sitä on aikas paljon. Pyysin anopilta muutamaa vartta, mutta tulikin iso kassillinen! :)
Maistuis varmaan sullekin! -blogista löytyi mielenkiintoinen raparperitahnan ohje. Ajattelin testata tätä juhannuskakun täytteeksi, joten ei muutakuin pilkkomaan raparpereja (ja kellokin näytti taas jo 22.30). Tahna oli kyllä onneksi aika nopea valmistaa. Tein kaksinkertaisen satsin ja sain sen riittämään kolmeen pieneen pilttipurkkiin.

Rhubarb curd eli raparperitahna


1 dl raparperikuutioita
1/4 dl vettä
1 1/2 dl hillosokeria
1 kananmuna
25 g voita

Mittaa kuoritut raparperikuutiot paksupohjaiseen kattilaan ja lisää joukkoon vesi. Kiehauta ja keitä, kunnes raparperit pehmenee ja soseutuu. Ota kattila liedeltä ja anna raparperisoseen hieman jäähtyä. Sekoita jäähtyneeseen raparperisoseeseen hillosokeri ja kananmuna. Kiehauta koko ajan sekoittaen, ja keitä, kunnes seos sakenee. Ota kattila liedeltä ja sekoita joukkoon voi nokare kerrallaan. Purkita tahna puhtaaseen lasipurkkiin ja säilytä viileässä. Tahna säilyy 1-2 viikkoa jääkaapissa.


Käytiin eilen isännän kanssa viemässä Jimin eläinlääkärille lahja kiitokseksi Jimin hyvästä hoidosta! Kera tämän ihanan valokuvan (kuva otettu viime kesänä Norjassa, taustalla Jäämeri):


Tsemppasin itseäni lääkäriin mennessä, että "en itke, en itke", mutta kyllähän siinä meinasi muutama kyynel tulla silmään kun hoitajalle esitimme suuren suuret kiitokset! 
Kiitos vielä tätäkin kautta AB-klinikan ihanalle henkilökunnalle!! <3 
Teette mahtavaa työtä eläinten parissa!

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Tomaattinen jauheliha-mozzarellakastike

Voihan väsymys, joka ei tahdo mennä millään ohitse.... Tiedän kyllä, että tämä johtuu ihan täysin siitä, että viimeiset pari viikkoa on menty viiden tunnin yöunilla (eilen paistelin saaristolaisleipiä klo 01.00 saakka). Nyt rupee tulemaan se jaksamispiste vastaan. Luulenpa, että juhannus tulee otettua aika rauhallisesti. En jaksa stressailla yhtään mistään ruoanlaittojutuista saatika leipomisista. Nyt aion vaan nauttia & levätä. Toki pari pikkujuttua TÄYTYY vielä tehdä ennen juhannusta... :)
Tässä ihana arkiruokaresepti. Isäntä tykkäs ihan mielettömän paljon, ja oli tää minustakin oikein herkullisen makuista. Kiitos maistuvasta ohjeesta Vilijaana!! :)

Tomaattinen jauheliha-mozzarellakastike



 400 g jauhelihaa
1 silputtu sipuli
2 valkosipulin kynttä
ripaus mustapippuria
1 tl oreganoa
1 tl basilikaa
1 prk tomaattimurskaa
1 rkl ketsuppia
1 lihaliemikuutio
loraus kermaa
mozzarellajuustoa

Paista jauheliha ja lisää sipulisilppu joukkoon kuullottumaan. Mausta se. Lisää tomaattimurska, hieman ketsuppia ja lihaliemikuutio. Anna kastikkeen poreilla hiljalleen kymmenisen minuuttia. Lisää loraus kermaa pehmentämään makua. Lisää mozarella, anna kuumentua ja tarkista vielä maku.
Tarjoa pastan ja tuoreen salaatin kanssa.


P.S. Välillä jotain toooosi iloisiakin uutisia: Meille syntyi eilen pienen pieni kummityttö! <3 
Ollaan niiiiiin iloisia ja otettuja siitä asiasta, että juuri meitä pyydettiin kummeiksi! 
Kunniatehtävä! <3