Sivut

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Halloumi-kasvispihvit


Tammikuussa on ollut meneillään vegaanihaaste. Itsekin mietin, että pitäisikö osallistua, mutta mutta - johonkin se sit vaan unohtui mielen syövereihin. Ajattelin, että ehkä sen sijaan voisin vielä enemmän kiinnittää huomiota siihen, että yritän ostaa aina kotimaista ja mahdollisimman lähellä tuotettua. Ja jos pystyy ostamaan suoraan tuottajalta niin mikäs sen parempaa.
Ja jo useamman vuoden ajan olen pyrkinyt pitämään ainakin yhden kasvisruokapäivän viikossa. Se asettaa jo haasteita, koska tuo isäntä ei pelkkää kasvisruokaa suostu syömään, joten hänelle täytyy aina niinä päivinä kehitellä jotain muuta ruokaa.
Mielestäni "maailman vahvin vegaani" Patrik Baboumian sanoi hyvin eräässä haastattelussa: "En kehota kaikkia ryhtymään vegaaniksi, mutta jokaisen pitäisi vähentää eläinkunnan tuotteita ruokavaliostaan. Sillä olisi jo suuri vaikutus."


Ja kyllähän nämä minunkin kasvisruuat aika usein sisältävät jotain eläinperäistä. Niinkuin näissäkin kasvispihveissä on halloumijuustoa. Mutta pihvit ovat sen verran ruokaisia, että broiskua saattoi ottaa vaan pienen palasen ja jo oli täynnä.
Pihvien ohje on uusimmasta K-ruoka -lehdestä. Edelleen NÄMÄ kesäkurpitsa-halloumipihvit on mun suosikkeja, mutta mukava sitä on välillä jotain muutakin reseptiä testata. Ja näiden kanssa sopi ihan mielettömän hyvin tsatsiki, kannattaa testata sitäkin!

 Halloumi-kasvispihvit


 
3 (250 g) porkkanaa
1 pieni (250 g) parsakaali
1 pkt (250 g) halloumia
n.1/2dl tuoretta minttua hienonnettuna
2 kananmunaa
1/4 tl mustapippuria

Pese ja kuori porkkanat. Raasta porkkanat ja parsakaali varsineen karkeaksi raasteeksi. Jätä tarvittaessa parsakaalin kuoren uloin osa raastamatta.
Raasta myös halloumi. Sekoita raasteet keskenään ja lisää joukkoon kananmunat, mustapippuri ja minttu.
Nosta massaa (noin 1/2 dl) paistinpannulle tai ohukaispannulle ja paista pihvejä rasvassa keskilämmöllä noin 4 minuuttia/puoli. Käännä pihvit varovasti lastan avulla. Massasta tulee noin 20 pientä pihviä. TAI muotoile massasta sopivan kokoisia pihvejä ja paista ne uunissa 200 asteessa n.15 minuuttia. Tarjoa lisäksi tsatsikia.
 


 
Isäntä oli viime sunnuntaina hieman laiskempaa sorttia ja ulkoilutti koiraa näin....
 


 
..ei vaineskaan. Viski vaan ei anna mopoilurauhaa, vaan juoksee aina mopon vieressä. Ihan sama ajetaanko sillä tunti tai kaksi. Kyllä moposta loppuu bensa aiemmin kuin koiralta kunto.


Ja nyt on lumen ja jäänkin tilanne vähän jo niin ja näin, että mikäköhän harrastus noille miehille seuraavaks keksitään...? 😀


keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Rauhallisten aamujen puolesta


Aamut on kiva aloittaa rauhallisesti ja hyvällä aamupalalla. Ennen olin sellainen "kuuttooja", että vedin heti herättyäni lenkkivaatteet niskaan ja lähdin koiran kanssa lenkille. Mutta nyt juoksuharrastuksen myötä on ollut pakko vähän järkeistää noita kertyviä kilometrejä ja sitä myötä olen myös oppinut rauhoittamaan aamuni. Viikonloppuaamuisin toki tulee käytyä lenkillä, mutta harvoin silloinkaan enää ihan kukonlaulunaikaan. Nyt on ollut arkenakin aikaa nauttia hyvästä, rauhallisesta aamupalasta. Ja on kyllä työpäivätkin lähteneet ihan toisella tavalla käyntiin ja energiaa on riittänyt vielä töistä tullessakin.



Meiltä löytyy aina turkkilaista jogurttia jääkaapista, ja siksipä tätä chia-jogurttia tulee tehtyä vähintäänkin yhtenä aamuna viikosta.


Ja viikonloput kääntyvät usein väkisinkin kananmuna-pekoni -linjalle! 😂



Mutta välillä on kiva testailla jotain ihan uuttakin. Kuten vaikkapa lohi-avokadonäkkäreitä. Ohje löytyi Glorian Ruoka ja Viini -lehdestä.


Isäntä ei näitä uskaltautunut edes maistamaan. Sille ei oikein uppoa tuo kaupasta valmiina ostettu graavilohi. Ja ymmärrän kyllä miksi ei... Eikä kyllä oikein tuo avokadokaan uppoa. Paitsi quacamolessa. Minusta avokado on herkkua lähes joka muodossa.


Terveelliset herkut -blogista löytynyt vatkattu kaurapuuro yllätti herkullisuudellaan. Aika paljon jouduin vaan lisäämään suolaa joukkoon, koska minähän en tingi siitä, että puuron PITÄÄ maistua suolaiselta. 😜 (tervetuloa sydän-ja verisuonitaudit)


 Kaura kuuluu niihin mulle ei niin hyvin sopiviin ruoka-aineisiin. Tein kyllä nytkin puuron gluteenittomista hiutaleista ja kun silloin tällöin syö, niin vatsa sen kestää. Mutta ei toivoakaan että joka aamu söisi puuroa...

Onko sinulla jotain "aamutraditioita" ?

torstai 19. tammikuuta 2017

Kun Runebergintorttu kohtasi porkkanapiirakan


Tein jo viime viikolla pellillisen porkkanapiirakkaa Polkkapossun -blogista löytyneellä ohjeella. Tein muuten ohjeen mukaan, mutta vaihdoin tavalliset vehnäjauhot gluteenittomiin jauhoihin. En ollut ihan täysin tyytyväinen porkkanapiirakan päälliseen, mutta pohja oli kyllä ihan täydellinen. Olisin voinut syödä ihan sitä pelkkää pohjaa, niin hyvää se oli. Ja työkaverin kanssa olimme samaa mieltä, että pohja muistutti kovasti Runebergintorttua. Johtuiko sitten pohjaan tulleesta kanelista, vai mistä...
Mutta siitähän se idea sitten lähti. Tehdä Runebergintorttuja porkkanapiirakan pohjalla. Ja hyviä tuli. Kovasti on kerännyt kehuja kaikilta jotka näitä on maistanut. Itse kostutin pohjaa, mutta jos mahdollista, niin tee pohja hyvissä ajoin ennen tarjoamista ja anna pohjan olla jääkaapissa mielellään 1-2 vuorokautta ennen tarjoamista. Näin vältyt kostuttamiselta ja pohja on ihan satavarmasti TÄYDELLISTÄ! ♥ Tätä pohjaa aion jalostaa vielä muihinkin leipomuksiin.

Porkkanapiirakkapohjaan tehdyt Runebergintortut 
(pellillinen,gluteeniton)


Pohja:
4 munaa
3 dl sokeria
3 dl gluteenittomia vaaleita jauhoja
2 tl ruokasoodaa
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
½ tl suolaa
4 pientä porkkanaa (tai 3 isoa)
1½ dl ruokaöljyä

Kostutus:
1 1/4 dl vettä
1 1/4 rkl sokeria
2½ rkl sitruunamehua

Tomusokerikuorrute:
1/4 dl valkuaista
2½ rkl tomusokeria

Pinnalle:
vadelmamarmeladia/-hilloa


Raasta porkkanat HIENOKSI raasteeksi. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita vaahtoon porkkanaraaste, kuivat aineet ja öljy. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla, kaada taikina siihen ja paista 190 asteessa alatasolla n. 35 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.
 Leikkaa torttulevy haluamasi kokoisiksi paloiksi jo tässä vaiheessa. Mittaa kattilaan vesi ja sokeri. Kuumenna kunnes sokeri on sulanut. Anna jäähtyä. Sekoita joukkoon sitruunamehu. Kostuta torttulevy imeyttämällä kostuketta levyn päältä pullasudin avulla.
Mittaa valkuainen ja tomusokeri kulhoon. Vatkaa sähkövatkaimella n. 4 min. Tarkista paksuus. Jos tahna on liian löysää, niin lisää hieman tomusokeria. Laita kuorrute pursotuspussiin ja pursota leivosten päälle renkaat. Täytä renkaat vadelmamarmeladilla. Voit myös laittaa hillon ensin ja tehdä tomusokerirenkulan ympärille vasta sen jälkeen.


TAI toki voit tehdä myös ihan normaalin porkkanapiirakan päällysen. Siinä tapauksessa suosittelen päälle TÄTÄ huippuhyvää Cebicin keittiöstä löytynyttä tuorejuusto-voikuorrutetta.


On meillä jotain ruokaakin viime aikoina tehty. 😆 Muun muassa kaali-kasslerwokkia, jota syötiin riisin kanssa.



Ja piparjuurella maustettua kalakeittoa, mutta tällä kertaa seitistä. Koska taimenta ja lohta ei ole. Ahvenanmaallakin käytiin hakemassa vain kokemusta... 😜


Ja kananmunapizzaa jauhelihatäytteellä on tietenkin tehtävä joka viikko!


Myös rahkaa on tullut tehtyä ahkerasti. Tällä hetkellä lemppariani on appelsiini-kiiwirahka (500 g rahkaa, 2,5 dl vispikermaa ja paaaaaljon hedelmiä). Sekä appelsiinin että kiiwin kilohinnat ovat todella alhaalla tällä hetkellä, ja onhan ne niin pirun maukkaitakin.


Ja hedelmätankkaus tulee tarpeeseen, sillä en ole vielä koko syksynä enkä talvena sairastanut yhtään kertaa. Työkaverit on jo kerran käynyt läpi flunssakuume hässäkkänsä, mutta jostain syystä ei arpa osunut mun kohdalle ollenkaan. Ja tuo isäntäkin oli Ahvenanmaan reissun jälkeen pienessä nuhassa, mutta sen onnistuin myös välttämään. Että jos flunssa kuulet tämän, niin voit ihan suosiolla kiertää jatkossakin minut kaukaa, kiitos! 😊


lauantai 14. tammikuuta 2017

Gluteenittomat porkkanarieskat


Viime sunnuntaina hehkutin kuinka kaupasta saa nyt todella edullisesti suomalaisia juureksia. No niin on saanut myös joulun jäljiltä erittäin edullisesti lanttu-ja porkkanasosetta. Tuossa omassa lähikaupassa maksoi kilon soseet ainoastaan 0,50 €. Ja se on aika vähän se. Ei paljon kannata ruveta itse kuorimaan, keittämään ja soseuttamaan.
Ostin pakastimeen molempia laatuja muutamat pussit ja yksi pussi porkkanasosetta päätyi näihin rieskoihin. Ohjeeseen idean otin Viljattoman vallaton -blogista. Siellä rieskat oli tehty bataatista. Ja koska bataatti on vähän makeampaa kuin porkkana, niin suosittelen vähän lisäämään esim. siirappia taikinan joukkoon.
Rieskoja paistui 2,5 pellillistä eli taas riittää hetkeksi leipää. 

Gluteenittomat porkkanarieskat


1 kg valmista porkkanasosetta
2,5 dl hirssijauhoa
2,5 rkl psylliumia
2,5 tl leivinjauhetta
1,5 tl suolaa
5 kananmunaa
maun mukaan tummaa siirappia

 Laita uuni lämpeämään kiertoilmalle 200 asteeseen. Sekoita kuivat aineet ja kananmunat porkkanasoseen joukkoon. Lisää mukaan tarvittaessa vähän siirappia.
Jaa taikina lusikalla pieniksi keoiksi leivinpaperilla päälystetylle uunipellille. Tasoita porkkanakeot lusikalla pyöreiksi rieskoiksi.
Paista rieskoja 15 minuuttia.


P.S. Nämä rieskat toimivat myös mainiosti pizzapohjina, kokeiltu on! 😋


Tällä viikolla tuli kokkailtua myös pitkästä aikaa Mustapekka-naudanlihapataa lohkoperunoiden ja (jouluisten) juuresten kanssa. En laittanut ihan ohjeen mukaisesti noita "joulumausteita", vähän vähempikin piisas. Mutta hyvät juurekset tuli joka tapauksessa.


torstai 12. tammikuuta 2017

Jauheliha-tacopiirakka (gluteeniton)


Sunnuntaina vietettiin päivä Liesjärvellä samoillen. Kävelyä, valokuvaamista, kauniin luonnon ihmettelyä, grillausta. Ja voitte uskoa, että vaikka juuri oli paketillinen nakkeja grillattu, niin kotiin tullessa oli ihan TÖRKEE nälkä. Olin kauan jo haaveillut K-Ruoka lehdestä löytyneestä jauheliha-maissipiirakasta ja sitä varten löytyi aineksetkin kotoa. Mutta kun aloin tutkimaan ohjetta tarkemmin, huomasin, että siitä piirakasta paistettiin uunissa ainoastaan pohja ja kaikki muu täyte laitetaan päälle sen jälkeen. Tosi hyvä idea ja kaunis piirakkahan näin tulee, mutta vähän huono idea kun piirakkaa pitäisi syödä muutamana päivänä ja lämmittää aina uudelleen ja uudelleen. Siispä suunnitelma meni vähän uusiksi. Kokeilin kuitenkin tuota lehden gluteenitonta pohjaa, ja se osoittautuikin ihan hyväksi pohjaksi. Pirkan Monterey Jack -juusto oli kaupasta loppu, joten korvasin sen ihan tavallisella cheddarjuustoraasteella.

Jauheliha-tacopiirakka 
gluteeniton


Pohja:
1 dl vettä
½ tl psylliumia
2 dl maissijauhoja (esim. Risenta)
½ dl cheddarjuustoa raastettuna
2 rkl perunajauhoja
½ tl suolaa

Täyte:
400 g jauhelihaa
tacomaustetta
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 dl kermaa
2 kananmunaa
2 dl cheddarjuustoa raastettuna

 Sekoita psyllium ja 1/2 dl vettä. Anna turvota noin 10 minuuttia. Lisää loppu vesi ja pohjan muut ainekset ja vaivaa tasaiseksi taikinaksi.
Painele taikina voideltuun vuokaan (Ø 24 cm). Esipaista 175-asteisen uunin alatasolla n.10 minuuttia.
Paista jauheliha ja sipulit ja mausta mieleiseksesi tacomausteella. Lisää jauheliha esipaistetun piirakan päälle. Sekoita kerma, munat ja juustoraaste keskenään ja kaada piirakan päälle. Paista vielä n. 25 minuuttia.


Nauti vaikkapa meksikolaishenkisen salaatin, paholaisenhillon ja ranskankerman kera. 


Tässä vielä muutama kuva Liesjärven reissulta. 


keskiviikko 11. tammikuuta 2017

The Un-Do -lista


Kivemman blogin joulu/tammikuun #listahaaste oli tällä kertaa vähän haasteellisempi kuin yleensä. Piti miettiä, että mitä en halua tehdä / mistä haluan elämässäni päästä eroon. Eli do-listan sijaan tehtiinkin un-do -lista. Vaikiaa oli, mutta valmista tuli.
TÄÄLTÄ voi käydä lukemassa edelliset listahaasteet.


Sit kun -elämäntyyli
Teen sen sit kun on kesäloma. Meen sinne sit kun on viikonloppu. Soitan sille sit kun kerkeen.... jne jne. Koskakohan se SIT KUN oikein tulee, osaako joku kertoa?!
Olen aika hyvin jo edistynyt tässä: joko asiat tehdään nyt heti tai sit niille tehdään joku selkeä päätös milloin ne tehdään tai sit niitä ei vaan yksinkertaisesti tehdä ollenkaan. Mutta ei sit kun...
Äkkiä huomaa että elämä vilisti silmissä ja itse odotit vaan sitä sit kun aikaa.



• Pahaa mieltä & oksettavaa oloa tuottavat uutiset / kirjoitukset
 En lue kirjoituksia, joista toistuvasti tulee paha mieli. Tästä syystä en enää käy Facebookissakaan. Kiitti, mulle riitti. Riittävän moni ihminen kun päivästä toiseen jakaa seinällään oksettavia, pahaa mieltä tuovia videoita, jotka osuvat heti ekana silmään, niin totesin, että never again!
Mulla on Facebookissa muutama ryhmä, joita seuraan ja jos niissä tapahtuu jotain ihmeellisyyksiä, niin saan niistä ilmoitukset. Muuten olen mielummin uutispimennossa kuin tuotan itselleni pahaa mieltä tahattomasti ja jatkuvasti. Käytän sen ajan mielummin vaikka koiran ja kissojen rapsutteluun. Sitä paitsi eilen just oli paikallislehdessä haastateltu ihmisiä ja kysytty että kuinka paljon he käyttävät päivässä aikaansa sosiaalisen mediaan. Suurin osa vastasi käyttävänsä Facebookia keskimäärin 2 tuntia päivässä. Siis mitä ihmettä...?!? 😕 Mitä ne kaikki ihmiset tekevät sen ajan, jotka eivät ole Facebookissa...?
Ehkä kans rapsuttelevat kissoja ja koiria... ♥



• Negatiiviset ihmiset huspois mun elämästä
Jatkuva negatiivisuus on valitettavan tarttuvaa. Yhtäkkiä huomaa itsekin valittavansa kaikesta: "sää on huono, pomo on idiootti, mies ei tee kotona mitään jne jne". Säälle ei voi mitään, mulla on töitä mikä on ihan mahtavaa ja kyllähän se mies siellä kotona touhuaa ja aika paljonkin.
Nykyään aika usein kysyn valittajalta, että onko tosiaan näin, että sun elämäs on oikeasti niin kurjaa? Yleensä se pysäyttää. Ymmärrän että puidaan ystävien ja tuttavien kesken niin pahoja kuin hyviäkin asioita, mutta se jatkuva turhan narina alkaa kyllä ottamaan välillä päähän.
Tähän sopii hyvin tämä netin syövereistä löytämäni kuva:


Turha krääsä
Viime vuonna käytettiin aika paljon aikaa siihen, että siivottiin kotia oikein urakalla. Vieraille se ei ehkä ihan siltä näyttänyt, mutta harvapa se meillä varastotiloissa aikaansa viettääkään! :)
Ja nyt joulunakaan ei onneksi lahjaksi tullut mitään krääsää. Saatiin erittäin tarpeellisia juttuja (kuten merinovilla vaatteita, kirjoja, wokkipannu, toinen lampaantalja jne jne), että suuret kiitokset vaan kaikille pukin apulaisille! ♥♥♥
Meillä oli Ahvenanmaalla 58 neliöinen mökki ja siellä just mietittiin, että voitais ihan hyvin vallan asua sen kokoisessa möksässä (jos se mökki vaan sijaitsis meren rannalla, sellanen pieni vaatimus siinä olisi). Siellä oli kaikki tarvittava kompaktissa koossa. Ja meillä oli tavaraakin mukana just se mitä tarvittiin. Oikeastaan kaikki muu siihen päälle on ylimääräistä.



Ja nyyh...listahaasteet loppuivat nyt tähän viimeiseen haasteeseen. Näitä oli kiva tehdä. Mutta jäädän seuraamaan mitä kivaa Kivemmassa blogissa seuraavaksi keksitään....