Sivut

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Tonnikala-uunimunakas (VHH)


Kivat kelit (ja saunaremontti) pitävät kyllä meikäläiset visusti pihalla ja siksi tämä koneen ääreen istuminen tuntuukin niin äärimmäisen vastenmieliseltä. Tosin eipä ole tullut kokkailtuakaan mitään kovin ihmeellistä. Ja Öölannin kuvistakin osa on vielä läpi käymättä, eli jos vaikka edes kesän aikana saisi loput reissutarinatkin tänne.😀
Meidän uudeksi ilta/aamupala suosikiksi on tullut uunimunakas. Se on niin näppärä ja helppo tehdä ja siitä riittää meille kahdelle yhden kerran iltapalaksi ja yhden kerran aamupalaksi. Äärimmäisen kätevää siis. Täytteitä voi vaihdella oman mielen mukaan, mutta me ollaan taas "jumiuduttu" tähän tonnikala täytteeseen. 

Tonnikala-uunimunakas (VHH)


8 kananmunaa
1 tlk tonnikalaa (öljyssä)
2 dl kermaa
3 tomaattia
150 g juustoraastetta
Fetajuustoa/Aurajuustoa
punasipulia
suolaa
mustapippuri

Riko kananmunat kulhoon. Lisää kerma. Riko munien keltuaiset haarukalla varovasti sekoittaen, älä vatkaa. Lisää suolaa ja mustapippuria oman maun mukaan. Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Siivuta tomaatit ohuiksi siivuiksi ja levittele ne tasaisesti munaseoksen päälle.
Valuta tonnikalapurkista ylimääräiset öljyt pois ja levittele tonnikala tasaisesti munaseoksen päälle. Ripottele punasipuli, juustoraaste ja feta/Aurajuusto pinnalle tasaiseksi kerrokseksi. Paista munakasta 200 asteisessa uunissa keskitasolla n. 20 minuuttia. Anna munakkaan vetäytyä kymmenisen minuuttia ennen syömistä.



Ja jos vaikka välillä vähän koti- ja eläinkuulumisiakin. Saunaremontti etenee. Ehkä aikataulussa, ehkä ei. Tavoitteena alunperin oli että juhannuksena päästäisiin omaan saunaan saunomaan. Mutta koska suunnitelmat aina vähän elävät, ja tuo isäntä lähtee juhannusviikoksi kalareissuun, niin enpä minäkään taida juhannuksena paljoa kotona olla.
Samapa tuo siis että valmistuuko sauna ennen juhannusta vai ei. Mutta ihan hyvällä mallilla jo ollaan. Saunapaneelit on jo kaikki maalattu ja osa jo paikassaankin. Saunan keittiön paneelit ovat jo saaneet yhden värikerroksen päälleen. Toinen kerros odottaa vielä maalausinspistä! :)
Julkaistaan remonttikuvia sit vasta kun sauna on kokonaisuudessaan valmis....


Pimua (mustakissa) on vaivannut todella kinkkinen pissatulehdus jo parin kuukauden ajan. Aina kahden viikon välein ollaan haettu antibioottipiikki, mutta nyt kaikki näytteet oli vihdoin puhtaita ja josko nyt molemmat kissat (ja koira) pysyisivät edes hetken terveenä!


Ja meidän ihqupihquviskinpiski täytti pari viikkoa sitten jo 3vee!! 💗 Kyllä se aika vaan rientää. Pienestä iloisesta karvapallerosta on kasvanut huumorintajuton, mutta silti niin kovin rakas perskärpänen! ♥


Viski sai synttäripäivänä erittäin hyvän tuoksuista naudanmaha ja -pateekakkua. Me ihmismäisemmät otukset nautimme mutakakkua Daim-kermalla. Ja kakun päällä oli hauskoja suklaakakkoja. Ne jotenkin sopi niin passelisti tähän koiransynttäri -teemaan! 😂


perjantai 12. toukokuuta 2017

Långe Janin majakka, Öölanti


Heipähei, reissusta palattu ehjin nahoin, monta kokemusta rikkaampana (ja naama ja kämmenet ruskeana) ! 
Hauskaa kun ihmiset luulee että ollaan oltu etelässä 🌞 rusketuksesta päätellen, mutta onhan se Öölanti aika paljon etelämpänä kuin Suomi.


Palailen vielä näihin reissukertomuksiin, koska kuvia ja tarinaa riittää.
Esittelin teille jo aiemmin Öölannin pohjoiskärjen majakan, Långe Erikin. Ja nyt on vuorossa eteläkärjen majakka, Långe Jan.


Majakka sijaitsee Ottenbyn luonnonsuojelualueella. Majakalle ajaminen on jo itsessään elämys, sillä tie kulkee lammas-ja nauta-aitausten läpi. Oli hauska katsella kun eri eläinlajit olivat isoissa aitauksissa täysin sovussa siellä keskenään. Välillä mukaan oli eksynyt muutama kauriskin.


Långe Janin majakka on rakennettu 1785 ja on 41,6 metriä pitkä ja 12 metriä leveä. Majakka ei kaukaa katsottuna tunnu niin isolta, mutta kun menee seisomaan viereen niin onhan se aika jykevän kokoinen.


Viime vuonna oltiin reissussa vähän aiemmin, joten silloin majakka ei ollut vielä auki ja sinne ei päästy. Nyt miesväki uskaltautui kiipeämään ylös saakka katselemaan maisemia. Itse jäin korkeanpaikankammoisena Viskin kanssa alhaalle! :) Kuulemma oli komeat maisemat ja kyllähän se nyt näistä kuvistakin näkyy.




Ottenbyn alue on tärkeää lintujensuojelualuetta ja jos lintuja yhtään tuntis, niin varmaan siellä olisi harvinaisempiakin lintuja saanut bongattua. Ja paljon siellä olikin bongareita. Öölannin eteläkärki on tunnettu myös siitä, että aurinkoisina päivinä hylkeet tulevat kivikoille lekottelemaan. Ja kyllä me siellä yksi hylje nähtiinkin. 


Majakan vieressä on lahjatavarakauppa, johon minä en tällä kertaa uskaltanut astua jalallakaan. Viime kerralla sieltä tarttui nimittäin mukaan yksi ankkuri emalimuki ja merimies -aiheinen keittiöliina. Nyt oli isännän vuoro käydä ja tarttuihan hänellekin mukaan pienoismalli majakasta sekä muutama Öölanti-aiheinen magneetti.


Lisäksi majakan vieressä on kahvila-ravintola. Isäntä söikin siinä (kuulemma) elämänsä parhaimman katkarapuleivän. 


Långe Janin parkkipaikalta lähtee useita luontopolkuja alueelle, mutta meiltä ne jäi nyt väliin. Ei ole kovin kiva mennä koiran kanssa kävelemään keskelle eläinaitauksia.


Hyvällä kelillä Ottenbyn alueella saa helposti kulutetuksi kokonaisen päivän. Suosittelen ehdottomasti poikkeamaan, mikäli Öölantiin joskus eksytte! ♥