Sivut

tiistai 24. lokakuuta 2017

Pikainen mutakakku


Tarvittiin talkoovoimaa pesukoneen siirtämiseen äärimmäisen ahtaassa vessassamme ja toivomukseksi talkooväeltä esitettiin, että jos taas sais jotain hyvää "pullahöttöä". Tää leipomisvaroitus tuli noin tunti ennen talkooväen saapumista ja ihme ja kumma, kaapeissa ei oikein ollut mitään leipomisaineksia. Jotain hyvää kääretorttua olis tehnyt mieli, mutta täytteeseen olisin kaivannut tuorejuustoa / rahkaa. Kumpaakaan ei ollut. Marjapiirakka olis kans ollut ihan jees, mutta jääkaapissa ei tietenkään ollut mitään jogurttia tai kermaviiliä. Mokkapaloja jo melkein aloin leipomaan, kunnes tajusin ettei ole tomusokeria kuorrutetta varten. Mutta tummaa suklaata löytyi ja siitähän jalostui sitten Maku-lehden reseptin mukaisesti mutakakku. Kakku olis saanut olla ehkä inanverran vähemmän aikaa uunissa, mutta siitä päätellen että kakku meni melkein kokonaan, oli sen pakko olla aika suunmukaista, liiasta kypsyydestään huolimatta! 😁

Mutakakku


200 g tummaa suklaata
200 g voita
4 munaa
2 dl sokeria
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Voitele irtopohjavuoan (26 cm) reunat. Leikkaa leivinpaperista pohjan kokoinen ympyrä ja pane vuokaan. 
Sulata suklaa ja voi. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita voi-suklaaseos varovasti muna-sokerivaahtoon. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe ja siivilöi taikina. Sekoita varovasti tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan.
Kypsennä mutakakkua 200 asteisen uunin alimmalla tasolla noin 15 minuuttia. Paistoaika vaihtelee sen mukaan, onko suosikkisi rakenteeltaan valuva vai kosteanpehmeä mutakakku. Myös uunien paisto-ominaisuudet vaihtelevat. Kypsymistä kannattaa siis seurata tarkasti, jotta mutakakku ei paistu läpikypsäksi. 
Anna mutakakun jäähtyä hetki vuoassaan ja siirrä leivinpaperin avulla tarjoiluvadille. Nosta halutessasi mutakakku hetkeksi jääkaappiin, jolloin kakun rakenne kiinteytyy. 
Tarjoa lisäksi kermavaahtoa tai vaniljajäätelöä.



Muutama viikko sitten Lidlistä tarttui mukaani lehtitaikinalevy, joka ei ollut pakastealtaassa vaan ihan kylmäkaapissa. Ja koska hinta oli mielestäni aika edullinen (1 €) niin pakkohan lehtitaikinalevy oli kotiuttaa.



Tein pellillisen piirakkaa Hellapoliisin ohjetta mukaillen. Ja täytyy sanoa, että ei tämä huonoa ollut ja ihan lehtitaikinalta maistui, mutta.... Ei tämä sillä tavalla kohonnut kuin pakastealtaan taikinat. Ehkä oman osansa teki vielä se, kun kaulitsin taikinalevyä pellille paremmin sopivaksi. Aion kyllä testata tätä uudelleenkin, mutta johonkin toisen tyyppiseen leivonnaiseen seuraavaksi.



Tässä oli suht pitkä säilymisaika, joten miksipä ei tälläistä voisi säilyttää jääkapissa "vierasvarana". Lehtitaikinasta saa kuitenkin nopeasti taiottua vaikka mitä herkkuja.


sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Snickers-juustokakku


Isännällä oli viime viikolla synttärit ja enpä keksiny siihen hätään muuta synttärilahjaa kuin kakun. Suolaiset jutut on enemmän isännän mieleen, mutta päätin silti leipoa kakun hänen lempparisuklaastaan, Snickersistä. Ja koska ei aina jaksa leipoa samoilla vanhoilla ohjeilla, niin pakko oli lähteä etsimään jotain uutta kakkureseptiä. Kotikokista löytyikin herkullisen näköinen "överikakku". Itse kakku oli ihan älyttömän hyvää. Tätä voisi joskus kokeilla uudestaan, mutta ilman pähkinöitä. Ehkä laittaisin päälle herkulliset kasat kermavaahtoa ja jotain tavallisia suklaakonvehteja. Ja suurelle Snickers-fanille suosittelisin ehkä edelleenkin tätä todella herrrrkullista Snickers-piirakkaa
Mutta isäntä oli tyytyväinen synttärikakkuunsa ja sehän se oli pääasia ♥

Snickers-juustokakku
(22 cm)


Pohja:
250 g suklaakeksejä
100 g voita

Täyte:
300 g tuorejuustoa
200 g maustettua rahkaa vanilja
1 prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta (2,5dl)
2 rkl kaakaojauhetta
4 liivatelehteä
3 Snickersiä
1 dl tomusokeria

Päälle:
suolapähkinöitä
kinuskikastiketta
2 Snickersiä

Hienonna suklaakeksit blenderillä tms ja sekoita sulan voin joukkoon. Painele irtopohjavuoan pohjalle tasaisesti. 
Pane liivatelehdet likoamaan kylmään veteen (väh. 5 minuuttia). Rouhi Snickersit pienehköksi palaksi. Vatkaa vaniljakastike mahdollisimman kovaksi vaahdoksi. Toisessa kipossa vatkaa tuorejuusto ja rahka sekaisin. Siivilöi joukkoon kaakaojauhe ja tomusokeri. Vatkaa sekaisin.

Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sulata ne kiehuvan kuumaan vesitilkkaan (max 0,5dl). Lisää liivateseos ohuena norona tuorejuusto-rahkaseokseen kokoajan vatkaten. Nostele/vatkaa mukaan vaniljavaahto, sekä rouhitut Snickersit. Lusikoi seos irtopohjavuokaan ja tasoita pinta. Anna jähmettyä yön yli tai vähintään 5 tuntia.

Ennen tarjoilua ripottele kakun päälle suolapähkinöitä reilusti. Kaada päälle reilulla kädellä myös kinuskikastiketta. Lopuksi rouhi vielä muutama patukallinen Snickersiä kruunaamaan koko komeus.


Tässä vielä sunnuntai-illan terveiset Viskiltä! Rento meininki ja silleen... 😂


keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Vielä pieni palanen keväistä Öölantia ♥


Nyt kun ulkona on alkanut illat pimetä ja kelit kylmetä, niin on vielä kerran kiva palata keväiselle Öölannin matkalle. Melko kauan multa on kestänyt käydä läpi loput valokuvat 😜 mutta joskus se vaan on niin kovin vaikeeta istuttaa itsensä muutamaksi tunniksi tietokoneen ääreen.


Mutta "muutamat" kuvat on vielä ihan pakko julkaista. Ei ainakaan näitä merikotkan kuvia voi dissata. Pääsin nimittäin ensimmäistä kertaa näkemään merikotkan todella läheltä. On se vaan komia lintu ♥


Ja hylkeitä tuli tällä reissulla nähtyä enemmän kuin laki sallii. Öölannin länsipuolella on hylkeiden suojelualue, jossa voi hylkeitä käydä ihastelemassa. Ensi katsomalta tuntuu, että pelkkiä kiviähän tässä katsellaan, mutta kun tarkennat katsettasi huomaat että ne "kivet" onkin kaikki hylkeitä. Aika huikea fiilis, kun tajuat että siinä sun silmien alla vedessä köllii parisen sataa hyljettä.


Hauskan näköisiä pieniä tepsuttelijoita nähtiin myös ♥
Jäätiin Viskin kanssa molemmat kuuntelemaan mikä ihme pieni piipitys kuuluu rannasta ja äkkiähän se selvisi mikä sellaista ääntä piti... Kyllä lähtee muuten iso ääni pienistä elämistä!


Ehkä silti reissun söpöin näkemämme eläin oli tämä, asiaa yhtään kiistämättä ♥



..ja mukana tietenkin myös seikkaileva, paljon maailmaa nähnyt (ja nyt jo edesmennyt) lelupallo 😂


Kyllä näihin maisemiin olisi kiva palata taas ensi keväänä uudelleen ♥


P.S. Kenelle on tuttu kirjailija nimeltä Johan Theorin?
Nonnulan Jonna mulle vinkkas tästä kirjailijasta, jonka kirjojen tapahtumat sijoittuvat Öölantiin.
Kirjat on kirjoitettu ihan mielettömän hyvin. Ne suorastaan ahmi kerta lukemalla. Jonna myös vinkkas tästä Johan Theorinin kirjaan pohjautuvasta leffasta Hämärän hetki. Katsottiin tuo leffa juuri ennen kuin lähdettiin reissuun, ja vitsit mitkä (tutut) maisemat siinä on kuvattuna ♥ Yritettiin käydä katselemassa, että missäköhän kaikkialla leffaa oikein oli kuvattu. Trailereiden perusteella oli välillä vähän vaikea metsästää oikeita kohteita. Muutama paikka kuitenkin tunnistettiin. Täytyy ehkä katsoa tuo leffa uudelleen "sillä silmällä" ja piirtää kohteet heti karttaan. Jos vaikka ensi vuonnakin lähdetään reissuun... Sit tehdään kunnon Johan Theorin turistikierros 😉