Sivut

tiistai 28. elokuuta 2012

Pippuriset herkkusienipyyt paprika-kermakastikkeessa

Hellapoliisin-sivuilta bongasin herkkusienipyiden ohjeen, ja pakkohan sitä oli testata, kun kuvassa näytti niin herkulliselta. Ja hyviähän ne olivat, vaikka ensin meinas itku päästä kun yritin täyttää niitä jauhelihalevyjä! :)

Pippuriset herkkusienipyyt paprika-kermakastikkeessa



1 pss ranskalaista sipulikeittoa
1 dl ruoka-, tai kuohukermaa
400 g paistijauhelihaa
1 dl persiljaa silppuna
1 muna

Täyte:
5-6 tuoretta herkkusientä pienenä silppuna
100 pippurituorejuustoa

Kastike:
2- 2 ½ dl kuohu-, tai ruokakermaa
puolikas punainen paprika kuutioina
margariinia tai öljyä paistamiseen

Sekoita sipulikeitto ja kerma ja anna turvota 5-10 minuuttia. Lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi. Jaa massa kymmeneen osaan ja taputa palat suorakaiteen mallisiksi levyiksi. Levitä jokaiselle levylle teelusikallinen pippurituorejuustoa ja ripottele pinnalle herkkusienisilppu. Kääri rullalle ja painele rullien päät umpeen, että täyte pysyy sisällä.
Paista rullat kuumalla pannulla kauttaaltaan. Lisää joukkoon kerma ja paprikakuutiot, sekä mahdollisesti ylijäänyt sienisilppu. Hauduttele kannen alla 5-10 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)