Sivut

torstai 21. helmikuuta 2013

Lohimedaljongeja ja perunasalaattia

Teki mieli lohta, ja kaupasta tarttuikin mukaan n. 400 g pala tuoretta lohifilettä. Päätin tehdä siitä kaksi lohimedaljongia. Näitä en ollutkaan ennen tehnyt. Ja kun pääsin syömään, niin ihmettelin, että miksi en ole tehnyt. Taas oli suht edullista, helppotekoista, terveellistä ja mikä tärkeintä, älyttömän herkullista ruokaa!! Näitä siis tehdään uudestaankin.

Lohimedaljongit



n.200 g lohta per ruokailija
sitruunamehua
suolaa
mustapippuria

Leikkaa lohifileestä n. 6 cm levyisiä siivuja eli noin 200 g kalaa per ruokailija. Leikkaa sitten nämä leveät palat halki keskeltä nahkaan asti ja taita kala medaljongiksi. Mausta sitruunamehulla, suolalla ja mustapippurilla. Paista voi-öljyseoksessa molemmilta puolilta, niin että kala on kypsää.

Lohen kanssa syötiin fetasalaattia ja itse tehtyä perunasalaattia. Tässä ohje myös siihen perunasalaattiin. Ja vinkkinä, että se sopi erinomaisesti tämän lohen kanssa!! :)

Perunasalaatti

6 kiinteää keitettyä perunaa
2 maustekurkkua
1 vihreä omena
ruohosipulia silputtuna
1 prk kermaviiliä
½ dl majoneesia
1-2 tl sinappia
ripaus valkopippuria
suolaa

Kuori perunat ja omena. Kuutioi maustekurkut, omena & perunat samankokoisiksi kuutioiksi. Silppua sekaan reilusti ruohosipulia. Sekoita aineet sekaisin ja lisää joukkoon kermaviili sekä majoneesi. Mausta salaatti sinapilla, valkopippurilla ja suolalla. Anna maustua jääkaapissa muutama tunti tai seuraavaan päivään.

Vinkit lohimedaljongeihin sekä tämä perunasalaatin ohje on Skorpionin keittiöstä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)