Sivut

tiistai 5. helmikuuta 2013

Peuraa, sorsaa & hyviä viinejä

Meillä kävikin viikonloppuna hyvä tuuri. Ystäväpariskunta tuli meille kokkaamaan ruokaa. Me hoidimme vain viinit ja salaatit, he hoitivat muut. Saimme nauttia siis peuraa, sorsaa ja valkosipuliperunoita, nam!! :) Sorsaa en ollutkaan ennen maistanut. Ja kyllä tuo peurakin aika harvinaista herkkua on.

Salaatteina oli ihan perus kreikkalaista salaattia ja lisäksi avokadosalaattia. Tässä siihen ohje, suosittelen kokeilemaan:

Avokadosalaatti

3 kypsä avokado
100 g kirsikkatomaatteja
puolikas kurkku
1 pieni punasipuli

kastike:
loraus oliiviöljyä
puristus sitruunamehua
suolaa
mustapippuria myllystä

Kuutioi avokado, tomaatti ja kurkku. Hienonna sipuli mahdollisimman pieneksi silpuksi. Yhdistä aineet. Lorota sekaan öljy, purista sitruunamehua, suolaa ja pippuroi makusi mukaan.

Äiti kerran teki tätä salaattia ja ihastuin siihen ihan ikihyviksi. Ohje on kai alunperin Karppaajien-sivustolta otettu.

Viineinä oli Chileläistä Mayu Reserva Carmenénèreä ja Italialaista Poggio al Tufo Rompicolloa. Etenkin tuo Chileläinen Mayu oli ihan mielettömän hyvää ja sopi tämän ruoan kanssa todella hyvin. Muutenkin minun makuuni sopii paremmin nuo täyteläiset ja tanniiniset viinit.

Suuri kiitos vielä Sinille & Jyrkille erittäin mukavasta illasta!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)