Sivut

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Hampurilaissämpylät Ameriikan malliin

Viime viikolla tuli jo tehtyä yhdenlaisia hampparisämpylöitä. Mutta koska ikinä ei voi olla täysin tyytyväinen omiin tuotoksiinsa :) piti tänään kokeilla taas uutta ohjetta. Ohje on ilmeisesti alunperin julkaistu New Your Timesissä, mutta minä bongasin ohjeen Karamellikengät -nimisestä blogista.
Hamppareita ei olla vielä maistettu, johtuen siitä että väliin tuleva nyhtöpossu on vasta kypsymässä. Mutta jaan tämän ohjeen jo, sillä ulkomuodon perusteella nämä ovat aivan täydellisiä hampurilaissämpylöitä. Sopivan isoja ja sopivan lättänöitä, mutta silti kuohkean paksuja. Maltan tuskin odottaa että pääsen käsiksi näihin! :)

Hampurilaissämpylät (8 kpl)


2dl vettä
4rkl maitoa
2tl kuivahiivaa
2rkl sokeria
2 munaa
8dl vehnäjauhoja
1,5tlsuolaa
3rkl pehmeää voita
voiteluun muna ja päälle seesaminsiemeniä

 Yhdistä lämmin vesi, maito, hiiva ja sokeri.
Anna seistä n. 5 minuuttia.
Vatkaa muna kevyesti mukissa, käsin vatkaus riittää.
Yhdistä toisessa kulhossa jauhot ja suola. Nypi joukkoon voi niin, että saat aikaan pieniä muruja.
Lisää joukkoon vesi-hiivaseos, sekä kevyesti vatkattu muna ja sekoita taikinaksi.
Siirrä taikina kevyesti jauhotetulle pinnalle ja vaivaa muutama minuutti, kunnes taikinasta tulee sileää ja elastista.
Taikina on tahmaista, joten voit joutua lisäämään hiukan jauhoja vaivaamisen helpottamiseksi.
Kohota kaksinkertaiseksi noin 1-2 tuntia. Aika tuntuu pitkältä, mutta on sen arvoista! :)
Pyörittele palloiksi, litistä vähän ja kohota liinan alla toiset 1-2 tuntia.
Ilman pitkiä kohotusaikoja sämpylät eivät tule oikeanlaisiksi, mutta hyvää kannattaa odottaa.
Haluttaessa voitele munalla ja lisää seesaminsiemeniä.

Paista 200° noin 10-15 minuuttia.



 Tälläistä kylttihässäkkää olen värkkäillyt tänään pihamaalle. Vähän jäi vielä kesken kun yllätti sekä sade että Jimin vesijuoksuun lähtö.

Tässä onkin rehvakas herra tulossa vesijuoksusta kotia kohti. 
Väsynyt Jimpusti <3
Kyllä oli Toimivan koiran hierojakaksikolla hauskaa, kun näkivät millä kulkuvälineellä Jimi tuli treeneihin, ja kuinka rehvakkaana hän aina istuu Chevellen kyydissä! :)

Meidän pieni lympylä Lyytikin täyttää jo lauantaina 5 kuukautta!! <3
Äkkiä aika on rientänyt. Ja kovin on neiti kasvanut, vaikka vieläkin on Tyyneen verrattuna aikamoinen rimpula.

5 kommenttia:

  1. Kannattaa testata, aika täydellinen koostumus. Nostatin ensin taikinaa 1,5 tuntia ja sit vielä sämpylöitä pellillä reilun tunnin. Odottaminen kyllä kannatti!!

    VastaaPoista
  2. Hei vähän hieno toi kylttisysteemi - ihan kuin olis isommassakin "lomakylässä" vierailemassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks tää aikamoinen lomakylä ookki! :) Tai ehkä ennemmin joku orjatyöleiri... ;)

      Poista
  3. Justiinhan pikkukisu teille tuli ja nyt on jo iso tyttö <3 Kyllä se aika vaan menee nopeaa!

    Sämpylät näyttävät aivan ihanilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika menee niin nopsaan!
      Enää ei edes oikein muista millanen riiviö Lyyti oli tullessaan meille. Pikkuhiljaa se on oppinu talon tavoille! Kyllä sitä hyvin voi taas ens kesänä ottaa uuden pikkukisun... ;) Sit rupee vaan sylit loppumaan kesken, meiän kakarat kun on aikamoisia sylivauvoja välillä! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)