Sivut

lauantai 23. marraskuuta 2013

Ahaa -juustokakku



Isännän pyynnöstä tuli tehtyä suklaista juustokakkua. Tämän ohjeen olen bongannut Herkkuhovi nimisestä blogista, mutta alkuperäinen ohje on Kertun kakkukaaresta. Ahaa-patukat on ihan mielettömän hyviä, ja niin oli kyllä tämä kakkukin! Ja kahvi ihmisille tiedoksi, että tässä oli myös ihana kahvinmaku! Kannattaa testata!
Ja vinkkinä vaan, että juustokakut kannattaa yleensä tehdä kahta päivää ennen kuin niitä aikoo tarjota, sillä kakun maku vaan paranee hieman vanhetessaan. Me emme malttaneet odottaa kuin vuorokauden kun ekaa kertaa maistoimme tätä kakkua. Ja väitän että tänään se on vielä parempaa, *slurps*! :)

Ahaa-juustokakku (18 cm vuoka)



Pohja:
75 g voita
2 pötköä Dominoita (käytin Digestive keksejä)

Täyte:
250g maustamatonta tuorejuustoa
10 kpl Ahaa-patukoita
1 prk (2dl) vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1-1½ dl vahvaa kuumaa kahvia
4 liivatetta

Murskaa keksit ja lisää sulatettu voi joukkoon. Sekoita ja levitä irtopohjavuokaan johon on lisätty alle leivinpaperi. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Pilko ahaapatukat ja lisää ne tuorejuuston joukkoon. Vaahdota vaniljakastike ja lisää seokseen. 
Purista liivatteista vesi ja laita kuppiin. Kaada päälle vahva kuuma kahvi ja sekoita niin että liivatteet sulavat. Kaada ohuena nauhana seokseen samalla vatkaten. Kaada vuokaan ja laita jääkaappiin jähmettymään. 
Ota kakku vuoasta, koristele ja tarjoa!


Perjantai-iltaa tuli vieteltyä omassa navettabaarissa. Pitäähän sielläkin joskus olla, kun sellainen on kerran tehty! :) 

Jimi on tyytyväinen kun baarissa saa maata sohvalla. Kotona sisällä kun ei ole sohvalle mitään asiaa.
Yleensä rehvakkaana hyppää sohvalle heti, kun baarin ovi aukeaa! :)

Näillä sohvilla kissatkin yleensä makoilevat. Heillä kun on navettaan vapaa pääsy Jimin kopin kautta. 
Tyyne & Lyyti on varsinaisia pubiruusuja! <3


8 kommenttia:

  1. Samanlaisella ohjeella olen Ahaa-kakkua tehnyt ja se on kyllä hyvää. <3 Ahaata löytyy myös irtokarkeista, joten siinä muodossa ostettuna tulee halvimmat suklaat. :D Tuo Baari on kyllä ihana; viihtyisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos vinkistä, enpä edes tajunnut että kannattaisi vilkaista irtokarkkihyllyynkin! :)
      Ollaan kyllä itsekin oikein tyytyväisiä baariin. Pikkuhiljaa sitä vielä sisustellaan lisää kun kirppiksillä törmäillään kivan näköisiin esineisiin.

      Poista
  2. Wau tuota navettabaaria!! Huippuidea, jossa kaikki karvatteja myöden saavat rentoilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Baari taitaa olla eläinten keskuudessa kovemmassa käytössä kuin ihmisten! Kisuilla on pelihuoneessa jopa omat nojatuolit! :)

      Poista
    2. .....elämän pieniä nautintoja itsekullekin :D

      Poista
  3. Tuo kakku oli tosi hyvää, ja mukavan simppelit aineksetkin. :)
    Teidän navettabaari on ihan mahtavan näköinen, kyllä kelpaa aikaa vietellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hyvää! Tein kakun vaan vähän pienempään vuokaan jotta sain enemmän korkeutta. Hauskasti oli suklaanpalat valunut täytteen läpi pohjan päälle! :)
      Kiitos, ollaan kyllä itsekin oikein tyytyväisiä navetan uuteen ilmeeseen. Vielä kun joskus saatais sinne jonkinmoinen lämmitys, saatais juhlia joulukin navetassa! :)

      Poista
  4. Todella ihana tuo teidän navettabaari! Hyvät tilat juhlien järjestämiseen ja oleilisihan tuolla muutenkin mielellään.:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)