Sivut

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Kanaa Igorin tapaan

Huh, ei ne joutsenet koekaan niin kovia näissä pakkasissa kun luulin! :) Kun olisi taas viitsinyt vähän ottaa selvää, niin ei olisi turhaan tarvinnut murehtia. Esim. täältä, KLIK löytyy hyvä artikkeli joutsenten talvitouhuista.
Tätä ihanaa viikonloppuna tekemääni ruokaa ei ole tehty joutsenesta, vaan ihan suomalaisesta kanafileestä! :) Oli kyllä ihan loistoruokaa, suuri kiitos ohjeesta Peggyn pieneen punaiseen keittiöön!! Alkuperäisessä ohjeessa ei ollut käytetty parsakaalia, mutta mielestäni se sopi tähän ruokaan erittäin hyvin.


Kanaa Igorin tapaan


800 g kanan filettä
1 punainen paprika suikaloituna
1 keltainen paprika suikaloituna
puolikas parsakaali
2 isoa sipulia kuutioituna
3 valkosipulin kynttä pilkottuna
70 g tomaattipyrettä
1 rkl sokeria
2 tl suolaa
2 dl kanalientä
350 g smetanaa
( 1 kuutioitu maustekurkku, ripottele juuri ennen uuniin menoa)
Kourallinen persiljaa revittynä
mustapippuria myllystä

Kuullota pannussa paprikat ja sipulit.
Lisää joukkoon tomaattipyre, suola, sokeri, pippuri, persilja ja kanaliemi.
Lisää smetana joukkoon ja sekoita. Anna kastikkeen saostua muutama minuutti.
Paista kanan fileet nopeasti kuumalla pannulla, niin että saa kauniin värin.
Asettele fileet vuokaan ja kaada kastike fileiden päälle, niin että ne peittyvät.
Laita uuniin 175 asteeseen, noin 30 minuutiksi.
Tarjoile riisin, pastan tai perunoiden kavereina!


Lauantaina oli pakko pyöritellä kotipihalle muutamat isot lumipallot. Piti ensin tehdä lumiukko, mutta pallot kasvoivat niin suuriksi että eihän niitä enää pystynyt toistensa päälle nostamaan. Mutta lumipalloista oli eläimille aika paljon iloa, kuten näistä seuraavista kuvista voitte huomata:

Kukkulan kuningatar, Tyyne.
"Olen täällä piilossa Jimiä, se ei huomaa yhtään mitään..."
"BÖÖÖÖ, pelästyit, ihan varmaan pelästyit!!"

4 kommenttia:

  1. Ihania nuo karvakuonot <3 Meillä pojat pysyttelee visusti sisällä näillä keleillä. Ovat sellaisiakin hienotassuja, että just ja just käyvät pihalla kääntymässä ja ovat samantien pyytämässä tupaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei oikeastaan olekaan sellaista säätä ettei kisut menisi pihalle. Ehkä 30 asteen pakkasella ne vähän aikaa harkitsevat! :) Mutta on niillä kyllä molemmilla niin muhkeat turkitkin, että huh huh. Kauhulla odotan sitä kun alkavat vaihtaa talvikarvaa pois.... :)

      Poista
  2. Ihanalta näytti sinun parsakaali-Igorisi, nam :D Ja upea kuva joutsenista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun Igorista ei tullut yhtä herkullisen näköistä kun sulla, mutta suussasulavan hyvää tämä silti oli!! Isäntä vähän epäillen aluksi maistoi, mutta söi yhdeltä istumalta puolet tekemästäni ruoasta, joten ei se huonoa voinut olla! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)