Sivut

torstai 27. maaliskuuta 2014

Keväinen aprikoosikakku

Pääsiäisleivonnaisten testaus jatkuu! :) 
Koska tämä sitruuna-aprikoosipiirakka KLIK osoittautui oikein kelpo piirakaksi, niin piti testata samaa yhdistelmää kakkumuotoon.
Ihanan rrraikasta!! :) Tosin vähän vähempikin määrä liivatelehtiä olisi riittänyt. Mutta pysyipähän ainakin koossa ja olihan sitä ihanan helppo leikata.

Aprikoosikakku


Pohja:
200 g Digestive keksejä
75 g voita

Täyte:
8 liivatelehteä
½ dl aprikoosien lientä
200 g sitruunalla maustettua tuorejuustoa
250 g maitorahkaa
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl sitruunamehua
2 dl kuohukermaa

Pinnalle:
1 prk säilykeaprikooseja
2 dl vettä
1 dl hyytelösokeria

Vuoraa irtopohjaisen vuoan (halkaisija 24 cm) pohja leivinpaperilla. Murenna keksit. Sulata rasva ja sekoita muruihin. Painele seos lusikalla vuoan pohjalle. 
Pane liivatteet likoamaan kylmään veteen noin viideksi minuutiksi. Sekoita tuorejuusto ja rahka keskenään. Mausta sokerilla, sitruunamehulla ja vaniljasokerilla. Kiehauta noin 1/2 dl säilykehedelmien lientä ja liuota siihen puristetut liivatteet. Vaahdota kerma. Sekoita haalea liivateliemi täytteeseen. Sekoita kermavaahto tuorejuustoseokseen. Lusikoi seos murupohjan päälle ja tasoita pinta. Pane vuoka peitettynä jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai seuraavaan päivään. 
Asettele aprikoosit hyytyneen tortun pinnalle. Mittaa kattilaanvesi ja kuumenna. Sekoita kiehuvaanveteen sokeri, anna kiehahtaa ja nosta sitten sivuun. Anna jäähtyä haaleaksi ja kaada vuokaan aprikoosien päälle. Anna hyytyä jääkaapissa.


6 kommenttia:

  1. Näyttääkin ihanan raikkaalta! Mä oon haaveillut jo monta päivää juustokakusta, mutta nyt ei parane leipoa. On tullut syötyä aivan liikaa herkkuja viime aikoina....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juustokakut on vaan niiiiin parhaita!! Teet oikein ahkeraan pihahommia tänään ja huomenna niin johan olen viikonlopuksi ansainnut juustokakun! :) Pitää sitä joskus itseään hemmotella. Mulla on nyt ollut tää linja että hemmottelen joka päivä itseäni jollain herkulla. No, onneksi kohta alkaa pyöräilykausi ja auton avaimet täytyy jemmata johonkin tosi hyvään paikkaan, jotta on pakko joka päivä lähteä töihin pyörän kanssa! ;)

      Poista
  2. Ihanan keväinen juustokakku ja niin pirtsakan väriset nuo aprikoosit! :)
    Mulla pyörii se tumma suklaa-vadelma vieläkin päässä... en varmaan pääse siitä eroon ennen kuin olen tehnyt sen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä kakku sopii kyllä kevääseen (ja pääsiäiseen) kuin nenä päähän! :)
      Testaa testaa testaa...kerro sit muillekin että millainen yhdistelmä oli! :)
      Tykkäsin kovasti jouluna tekemästäni kakusta, tumman suklaan ja puolukan yhdistelmästä.
      http://nannenturinat.blogspot.fi/2013/12/makeaa-joulua.html

      Poista
  3. Aivan ihanasti olet asetellut hedelmät kakun päälle, herkullinen taideteos. Meidän pääsiäispöytään kuuluu juuri tälläiset herkut :) Mä en kestä, tekee nyt jo miel, kun katson tätäi... Liian herkullinen resepti kuvineen, heristän nyt sormea :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Peggy!! :) Aprikoosit olivat vielä hauskasti kaikki vähän erivärisiä, tuli hauskan näköinen koristelu.
      Viikonloppuna vaan niin ahkeraan tekemään pihahommia että voi hyvällä omalla tunnolla syödä vähän kakkua! ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)