Sivut

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Polka Dot -kääretorttu

Pallokuosi on aina IN, ainakin meidän kodissa! :) 
Niin myös leivonnassa. Tälläiset kääretortut olis ollut ihan ykköstarjottavaa meidän syksyisissä häissä KLIK, harmi etten silloin tajunnut näitä tehdä.
Tai en nytkään olisi muuten älynnyt tehdä ellen olisi ottanut Tyrniä ja tyrskyjä -blogin vinkistä vaaria, KLIK.


Kääretorttupohja on ihan normaali vaalea kääretorttupohja. Suklaanapit (Candy Melts) laitetaan leivinpaperin päälle sopivin välein ja kääretorttutaikina kaadetaan varovasti tasaisesti päälle. Paistetaan normaalisti ja käännetään levy niin, että tuo suklaapuoli jää käärittäessä päällipuoleksi.


Olisin voinut vähän tasaisemmin noita suklaanappeja laittaa, niin ei olisi tullut ihan noin "sillisalaatti" pallokuosia. Mutta ei se onneksi makuun vaikuta! :D
Kääretortun välissä mansikkasosetta ja Marianne-rouheella maustettua kerma-rahkaseosta.


Eilen yritettiin vähän tehdä pihahommia. Aidat olivat taas viime keväisen leikkauksen jälkeen päässeet kasvamaan niin pitkäksi, että pihatieltä oli auton kanssa tosi paha lähteä koska ei kertakaikkiaan enää nähnyt tuleeko autoja vai ei.


Ja eihän se jää pelkästään siihen aitojen leikkuuseen, vaan leikatut oksat pitää kuskata nuotiopaikalle poltettavaksi ja haravoida pensaiden väleistä syksyiset lehdet pois.


TÄÄLLÄ VARTIOI TYYNE :D

10 kommenttia:

  1. Aivan ihana kääretorttu! Pallokuosi kelpaa muodossa kuin muodossa tännekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olla ennenkin todettu että meillä on aika sama maku monessakin asiassa...?! :)

      Poista
    2. On on :D Multa löytyis kanssa punaisia ja sitten keltaisia candy meltsejä. Niistähän sais hienon kirjavan kääretortun.

      Poista
  2. Onpa hauska idea! Ja aivan ihana tuo teidän kotikyltti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuollainen pallokääris piristää mukavasti kaffepöytää! :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Eiks ookki! :D Mulla on sit aika paljon noit Candy Meltsejä et jos tarviit niin naapurista löytyy! ;)

      Poista
  4. Sain vihdoin kokeiltua tätä. Muistatko miten sulla nuo candy meltsit käyttäytyi? Siis jäivätkö koviksi paistamisen jälkeen? Mun tortussa ne on niin kovia, ettei niitä tahdo saada leikattua mitenkään nätisti. Mietin että teinköhän jotain hassusti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koviksi jäi meilläkin. Mutta ne oli ihan hyvänmakuisia, niin mielelläni natustelin niitä koviakin palasia! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)