Sivut

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Vaivaamaton sekaleipä

Tälläistä leipää tällä kertaa! :) Ohje on Suomen inspiroivimmaksi leipojaksi valitulta Minkalta, Kaakao Kermavaahdolla -blogista. Itse leivottua leipää ei kyllä voita yhtään mikään!! Tämänkin paistoin taas leivinuunissa ja lämpöä oli n. 190 astetta. Puolisen tuntia pidempään se otti, mutta kyllä kannatti odottaa! Kirjoitan tähän kuitenkin sen alkuperäisen ohjeen sähköuunissa paistamisesta, koska suurin osa ihmisistä varmaankin sillä leivät paistaa.

Vaivaamaton sekaleipä, 2kpl


1 l kädenlämpöistä vettä
3 herneen kokoista nokaretta tuorehiivaa
3,5tl suolaa
2dl ohrahiutaleita
2dl hiivaleipäjauhoja
2dl 7-viljan hiutaleita
3dl täysjyvävehnäjauhoja
1dl puolikarkeita vehnäjauhoja
2rkl oliiviöljyä

Lisäksi tarvitset: kaksi kannellista pataa tai muuta vastaavaa, jossa leivät voi paistaa, kaksi leivinliinaa, kaksi kohotusastiaa sekä jauhoja.

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, ohrahiutaleet ja 7-viljan hiutaleet. Sekoita joukkoon jauhot sekä lopuksi loraus oliiviöljyä.
Peitä kulho tuorekelmulla ja anna taikinan seistä huoneenlämmössä 12-18 tuntia. Omani oli tuon 18 tuntia, mutta vähempikin aika riittää.
Kaada työtasolle tai pöydälle reilusti vehnäjauhoja, kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja ripottele taikinan päälle jauhoja. Jaa taikina kahteen osaan, painele molempia käsin ja kääntele reunoja sisäänpäin. Taikina on melko löysää, joten käytä jauhoja sen verran että leivät saa muotoiltua käsin.
Ota esille kaksi leivinliinaa ja kaksi astiaa johon leivät mahtuvat kohoamaan, esimerkiksi isot paistinpannut tai leipäkorit. Asettele leivinliinat kohotusastioihin, jauhota ne huolellisesti ja laita leivät kohoamaan liinan sisään noin kahdeksi tunniksi.
Lämmitä uuni +230 asteeseen ja laita padat ilman kantta uuniin kuumenemaan. Kumoa kohonneet leivät omiin patoihinsa, laita kannet päälle ja paista leipiä 30 minuuttia. Ota sen jälkeen kannet pois ja paista leipiä vielä 15-20 minuuttia.


Mananntaina meillä syötiin perunaa ja perusruskeaan kastikkeeseen tehtyä jauhelihakastiketta. Nam! On kyllä ehdottomasti yksi mun lemppariruoista!! 


Ja eilen oli isännän kokkausvuoro, ja yllätys yllätys, tuloksena oli pyttäriä ja paistettuja munia! :) Ihan parasta pikaruokaa. Minä tein salaatin ja vaihtelun vuoksi laitoin persikkaa siihen, olipas herkullista. Jotenki olen ollut tosi laiska laittamaan hedelmiä salaattiin, vaikka ne sopivat siihen ihan mielettömän hyvin.


Lyytillä oli eilen hyppyharjoitukset pellolla. Yritin saada hyviä kuvia siitä, mutta kuvaaja oli aina vähän myöhässä! :)


Hyppyharjoitusten jälkeen oli hyvä olla kytispaikalla vaanimassa joutsenia. Onneksi joutsenet ovat sen verran fiksuja, etteivät jää meidän kisujen ansaan! :)

4 kommenttia:

  1. Taas olet tehnyt sen näköistä leipää, että sen on pakko olla hyvää. Mä en ehdi tekemään mitään muuta kun seuraamaan jääkiekkoa, joko netistä tai paikan päältä. Poika on lainapestilla Jukureissa ja ne tahkoavat siellä joka toinen päivä, vuorotellen Mikkelissä ja Turussa. Tänään tuli voitto Mikkelissä, perjantaina on ratkaiseva 7. (huh, huh) ottelu Turussa, joten eikun auton nokka kohti Turkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tsemppiä peleihin!!!! Voin kuvitella kuinka jännät paikat siellä on!! Minäkin jännäsin vielä muutama viikko sitten, että voittaako se FPS suomisarjan vai ei. Keupa lopulta vei voiton. Viimeistä peliä en pystynyt edes katsomaan loppuun kun jännitti niin kovin.... :)
      Kovaa kannustusta vaan! Lupaan itsekin pitää peukut pystyssä!!! :)

      Poista
  2. Täytyyki pitää toi leipä mielessä. Mä tykkään niin kovin noista padassa paistetuista! Tein muuten sunnuntaina niitä porkkanasämpylöitä, jösses et oli pehmeitä! Niitä ois voinu ahmii vaikka kuinka. ..Täytyy kesällä koittaa ompun ja kesäkurpitsan kanssa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pataleivät on kyllä hyviä. Löysin eilen taas yhden uuden ohjeen, pitää viimeistään ensi viikolla testata.
      Ne oli ihan uskomattoman pehmeitä sämpylöitä. Mäkin luulin et laitoin liikaa jauhoja ja et tulee ihan kivikovia, mutta ehei..päinvastoin. Ja niitä omppusämpylöitä kannattaa kans testata, ei oo noin pehmosia, mutta aivan ihanan makusia!!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)