Sivut

torstai 12. kesäkuuta 2014

Makeaa possun niskaa

Possun niskaa on tullut ennenkin tehtyä, mutta olen aina laittanut sen mausteineen päivineen savipataan ja leivinuuniin moneksi tunniksi.
Nyt halusin, että liha säilyy hyvin leikattavana ja siksi uusi toimintatapa tuli tarpeeseen.
Tämä ohje löytyi Lämmöllä tehtyä -blogista. Ohje oli muuten ihan erityisen hyvä, mutta ensi kerralla pistän kyllä tuon lihan maustumaan esim. suolaliemeen jo vuorokautta ennen valmistusta. Ja kuvahan ei oikein anna oikeutta herkulliselle lihalle, joten käykäähän tsekkaamassa tuolta Maijan blogista yliherkullinen kuva!

Makea possun niska



noin 2,5 kg porsaan niskaa
2 tl suolaa
1/2 tl valkopippuria
1 tl jauhettua inkivääriä
1 tl currya
puolen sitruunan mehu
vettä

Vuokaan:
4 sipulia
1 kokonainen valkosipuli

Kuorrutus:
1 dl muscovadosokeria
1 rkl makeaa chilikastiketta
1 rkl soijakastiketta
paistolientä

Huuhdo ja kuivaa lihapala. Sekoita suola, pippuri, inkivääri ja curry. Hiero seos lihan pintaan ja nosta liha uunivuokaan. Kaada päälle sitruunamehu. Kuori ja halkaise sipulit, lado ne vuokaan. Poista valkosipulista ulkokuoret, leikkaa kärjet ja nosta kokonaisena vuokaan. Kaada vuokaan vähän vettä ja kypsennä 150 asteisessa uunissa 4 tuntia välillä lihapalaa paistoliemellä valellen.

Sekoita kuorrutuksen ainekset ja levitä seos lihan pintaan. Laske lämpötila 100 asteeseen ja kypsennä vielä noin tunti. Tarjoa kuumana tai kylmänä.


4 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! :)