Sivut

torstai 3. heinäkuuta 2014

Uunibroileria tomaatti-paprikakastikkeessa

..ja vielä jatkui isännän totuttaminen tomaattikastikkeeseen. Tosin tämäkin oli kuulemma melko mieto versio tomaattikastikkeesta. Tässä ruoassa broisku oli ihan erinomaisen hyvää, kun oli saanut uunissa, nesteessä kypsyä. Ja mikäänhän ei voita tuoreita, uunissa kypsytettyjä kasviksia, nam!! :)

Uunibroileria tomaatti-paprikakastikkeessa


4 kpl broilerin filepihvejä tms (maustamaton)
1 rkl öljyä paistamiseen
½ isoa kesäkurpitsaa (tai pieni kokonaan) puolirenkaina
1 iso keltasipuli lohkoina
1 suippopaprika (punainen) paloiteltuna isohkoiksi paloiksi
2 dl ruokakermaa + ½ dl vettä
2-3 rkl tomaattipyrettä
suolaa
hyppysellinen sokeria
paprikajauhetta
2 valkosipulin kynttä
kuivattua rakuunaa

Ruskista lihojen pinta kiinni paistinpannulla ja siirrä lihat uunivuokaan + ripottele lihoille mausteita. Freesaa sipulilohkot pannulla ja lisää sekaan kesäkurpitsat ja paprikapalat hieman pehmenemään. Lisää pannulle kerma + huuhtele purkki tilkalla vettä ja mausteita. Anna seoksen kiehahtaa ja tarkista maku. Kaada seos lihojen päälle vuokaan. Kypsennä ruokaa n. 200 asteisessa uunissa n. ½ tuntia. Tarkista lihojen kypsyys paksuimmasta kohdasta.


Mulle järjestettiin tiistaina aikamoinen ylläri. Ihmeteltiin isännän kans kun auto kaartoi pihaan, eikä odotettu yhtään ketään kyläilijää. Oltiin siellä nenät kiinni lasissa ja ihmeteltiin, että kuka vaaleatukkainen nainen vaan niin määrätietoisesti ajaa pihaan. Ja kun tajusin, että se oli hyvä ystäväni jo vuosien takaa (ja kaasoni) Hanna, niin tavarat lensivät käsistäni ihan juuri siihen paikkaan ja ryntäsin pihalle parkuen ja suoraan Hannan syliin! <3 Tervetuloa Suomeen Hanna!!! 

6 kommenttia:

  1. Juu, kyllähän semmonen soosi missä ruokakermaa on pehmentämässä onkineri makuista kun pelkkä tomaattinen soosi. Meillä ei kauhean tomaattisia saa ruoat olla, vaan helppohan tomaattipyrettä tai muuta tomaattisuutta on tällaiseenkin ruokaan lisätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet! Yritän vaan saada tuon isännän pään kääntymään, ettei kaikki tomaattinen ole automaattisesti pahaa... :)

      Poista
  2. Ruoka näyttää hyvältä, kuten aina sun sapuskat. Ihanalta kuulosti toi yllätysvierailu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija!!
      Oli kyllä ihana ylläri!! Ihana saada taas yksi ystävä askeleen lähemmäksi! Niitä kun ei koskaan ole liikaa! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)