Sivut

perjantai 31. lokakuuta 2014

Halloweenia: suklaa-tyrnirulla


Jahas, se olis taas ällöttävien herkkujen aika! :) Täältä voi käydä katsomassa aiempien vuosien halloween herkkuja, KLIK. Tänä vuonna tälläinen hyvin yksinkertainen matorulla. Oli muuten aika vaikea löytää matokarkkeja kaupasta. Onkohan ne kaikessa ällöttävyydessään jo hävinneet karkkituotannosta...?!
 Tää oli aika äklömakeeta tavaraa, mutta kyllähän se työkavereiden suihin silti häipyi aika nopeasti! :) Alkuperäinen ohje on Dansukkerin, tein siihen vähän omia muutoksia. Tässä resepti niinkuin itse tein.

Suklaa-tyrnirulla


Pohja
4 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl sokeroimatonta kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta

Täyte
150 g tyrnihilloa
1 dl vispikermaa
50 g maustamatonta tuorejuustoa
2 tl Vaniljasokeria
50 g taloussuklaata sulatettuna
2 riviä taloussuklaata rouhittuna
1 rkl sokeria

Pinnalle
50 g voita
2 dl Tomusokeria
1 rkl sokeroitua kaakaojauhetta
matokarkkeja

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, paista 225 asteessa uunissa noin 7 minuuttia. Kumoa torttulevy leivinpaperin päälle.
Levitä jäähtyneelle levylle tyrnihillo.
Vatkaa täytettä varten kerma, lisää joukkoon tuorejuusto ja vaniljasokeri. Sulata paloiteltu suklaa mikrossa puolen minuutin jaksoissa noin 1 1/2 minuuttia välillä sekoitellen. Sekoita sula suklaa täytteeseen, mausta sokerilla. Leikkaa 2 riviä taloussuklaata veitsellä pieniksi kuutioiksi ja sekoita ne joukkoon.
Levitä täyte tyrnihillon päälle. Kääri rullaksi.
Vatkaa pinnalle tuleva voi ja tomusokeri tasaiseksi tahnaksi sähkövatkaimella, lisää kaakaojauhe. Levitä seos rullan pintaan.



Karmivaa halloweenia kaikille!!! ☺



 ..toivottaa meiän pieni Viski hurjimus, joka kovaa vauhtia vaihtaa hampaitaan!!! ♥

6 kommenttia:

  1. Ompas Viski kauhistuneen näkönen! 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kai se vähän pelottavaa ku koko aika vaan tiiraillaan hampaita ja sit niitä yhtäkkii lähtee ja tulevat hampaat vähän sattuu ja ja ja.... ☺

      Poista
  2. Hih, ihanan ällöttävä :) Meillä ei tänä vuonna pidetä ollenkaan halloweenjuhlia. Yleensä juhlat on olleet tärkeimmät serkkuni tytölle, mutta he eivät päässeet tänä viikonloppuna meille muiden menojen takia. Tulevat kyllä ens viikonloppuna ja varmaan jotain pitää muksuille leipoa, mutta tuskin jaksan mitään halloweeniin liittyvää väsätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kävinki vähän tiirailemassa teiän halloween herkkuja! ☺ Mä en ole koskaan ollut halloween kekkereissä. Joskus olis hauska kyllä jotain järjestää. Töihin mä oon joka vuosi yirttäny jotain "karmivaa" leipoa.
      Tässä kääretortussa hauskinta oli se, että yksi entinen työkaverimme oli lempinimeltään Mato. Oli hauska työporukan kanssa syödä mato-kakkua ☺☺

      Poista
  3. Meillä ei halloweenia juhlita mitenkään, vaan mukavahan se on kattella mitä ite kukin on aiheeseen liittyvää tehnyt. Matokarkkeja on tullut aikoinaan sillon tällön mussutettua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo minäkin tykkään katsella, vaikken ikinä minään vuonna mitään super-erikoista olekaan saanut aikaiseksi. Minä menen aina tyylillä helppoa ja hyvää! ☺

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)