Sivut

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Taco-piiras (gluteeniton)


Me todettiin isännän kans, et tän nimen on pakko olla piirakas, eli piiraan ja munakkaan sekoitus! :) Ihana iltapala ja korvaa kyllä hienosti juhlapöydässäkin normaalin suolaisen piirakan. Sopii myös keliaakikoille, tosin kannattaa ensin tarkistaa tacomausteen ainesosat, mikäli sitä käyttää. Ohjeen olen löytänyt Mau!kas-ruokablogista.


Taco-piiras


Pohja:
4 kananmunaa
1 dl parmesanraastetta (käytin emmentalia)
100 g raejuustoa
½ dl kermaa
½ dl ranskankermaa
voita vuoan voiteluun

Täyte:
400 g jauhelihaa
2 rkl tacomaustetta (tai oman maun mukaan)
2 kynttä valkosipulia
1 rkl tomaattipyrettä
 ½ dl vettä (tai maustepussin ohjeen mukaan)
sipulia
jalapenoja
n.100 g kirsikkatomaatteja
½ dl ranskankermaa
1 dl kermaa
2 dl (n.100 g) juustoraastetta

Aloita valmistamalla pohja. Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki. Lisää loput pohjan aineet ja sekoita hyvin. Voitele uunivuoka ja kaada pohja vuokaan. Paista 225 asteessa kullanruskeaksi (n.15 min). 
Valmista sillä välin täytteet. Ruskista jauheliha ja lisää siihen valkosipulit murskattuna, tacomauste, tomaattisose ja vesi. Sekoita hyvin ja anna hautua niin, että vesi haihtuu. Pilko sipuli renkaiksi ja jalapenot viipaleiksi. Halkaise kirsikkatomaatit. Sekoita kulhossa keskenään kermat ja juustoraaste.
Anna pohjan hieman laskea uunista tultua, ennen kuin laitat täytteet päälle. 
Kaada jauheliha pohjalle. Aseta päälle sipulirenkaat, jalapenot ja tomaatit. Kaada juustokermaseos täytteiden päälle.
Paista vielä n. 15 minuuttia, kunnes juusto ottaa hieman väriä ja piiras näyttää hyvältä.


P.S. Suoraan uunista otettuna piiraan täyte on vähän lirua eikä piiras välttämättä pysy kasassa, mutta hetken jäähdyttyään ja vetäydyttyään piirakka pysyy hyvin kasassa.


 Isännällä oli eilen synttärit ja kysyin haluaako hän että leivon jotakin. Muuta toivetta ei tullut, muuta kuin että työkavereille ja jääkiekkoporukalle pitäis jotain leipoa. Olin aika yllättynyt mitä hän halus töihin viedä - porkkanakakkua. Tein taas tällä ylihelpolla Cebicin ohjeella, KLIK. Ollaan tää todettu ihan superherkulliseksi!  


Ja miksei porkkanakakku erityisen hyvin sovi myös syksyyn, meillä sitä vaan yleensä tehdään aina pääsiäisenä. Koristelut oli vaan vähän keväiset, kun sattui vielä löytymään kaapista yksi pussi suklaamunia! :)


 Nyt on mulle sit iskenyt joku ihme syyskuumeilu ja järkky kurkkukipu...blaah...voimat ihan loppu! Tänään ollaan Viskin kans vaan maattu ja katseltu vanhoja leffoja dvd:ltä. Voihan sitä päiviä välillä näinkin viettää! ♥

6 kommenttia:

  1. Tätä kyllä kokeilen! Hyvä idea tuo pohja, pakko testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olin yllättynyt tuosta pohjasta kuinka hyvää se oli ja kuinka hyvin se sopi tähän piirakkaan! :)

      Poista
  2. Heti otsikkosi nähtyäni alkoi tehdä ihan hirmuisesti mieli tacopiirakkaa, mutta taidanpa testata tätä. Tänään olin ihan maassa kun yritin miettiä mitä meille syyslomalaisille lounaaksi ja sitten vielä jotain eri ruokaa päivälliseksi. Ei taivu tämä pää kehittämään. Mutta nyt on yksi mietintä vähemmän, sillä tätähän me syödään joku päivä hetikohta. Paranemisia sinne - ikäviä nuo syysflunssat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on välillä miettimistä mitä tehdä ruoaksi - meilläkin kesälomalla aika miettiminen kun pitäis kaksi ruokaa päivässä valmistaa. Onneksi arkena molemmat syövät aina työpaikalla yhden ruoan, ei mene kaikki aika kokkaamiseen. Vaikka se kivaa onkin, niin rajansa kaikella! :)
      Ja kiitos - eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa ♥

      Poista
  3. Tosi hyvännäköistä piirakkaa, uskotaan että on hyvää. Näytti mielenkiintoiselta toi pohja, en oo ikinä nähnyt juuri tollasta pohjaohjetta. Pidä ittes lämpimänä ja koita parantua!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa testata, oli nimittäin tosi hyvää!
      Kiitos - yritetään pitää! Luulenpa että tämä tauti tuli koiranäyttelyn seurauksena. Ei tullut laitettua vedenpitäviä kenkiä, ja siellä märällä nurmella kun juoksi hikipäässä ilman takkia - hyvä yhdistelmä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)