Sivut

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Haudutettua taimenta & rapeita rasvaperunoita


Edelleen on käytössä samainen lohikirja, kun eilenkin! ☺ Ja edelleen meillä raaka-aineena meritaimen. Tällä kertaa testattiin haudutettua taimenta. Kovin sitä kirjassa kehuttiin, että on niin valtavan hyvää ja mehevää. Vaan kyllä minä edelleenkin väitän, ettei ole paistetun/grillatun kalan voittanutta! ☺ Mitenkäs te tykkäätte lohta/taimenta valmistaa...?
Tuossa liemessä oli meidän makuun hieman liian vähän suolaa, eli jos tykkäätte suolaisemmasta ruoasta, niin kannattaa suolan määrää lisätä jo liemivaiheessa.

Haudutettu taimen


1 kg nahatonta ja ruodotonta taimenta/lohta (meillä ei ollut ihan näin paljoa)

Liemi:
1½-2 litraa vettä
1 rkl suolaa
2 laakerinlehteä
6 valkopippuria
6 mustapippuria
1 viipaloitu keltasipuli
2 viipaloitua porkkanaa
1 ruukku tilliä pilkottuna
3 rkl valkoviinietikkaa

Sekoita kaikki liemiainekset ja anna kiehua kannen alla noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä. 
Lämmitä uuni 100 asteeseen. Kaada liemi suureen uunivuokaan, lisää taimen ja anna kypsyä uunissa noin 20 minuuttia. On suositeltavaa käyttää paistomittaria, jotta kalasta ei tule ylikypsää. Mittari tulee pistää keskelle paksuinta kohtaa ja kala on valmista, kun sen lämpötila on 48 astetta. Anna kalan jäähtyä liemessä ja nosta varovasti tarjoilulautaselle.  


Kala sai kaverikseen eilistä Sauce verte - kastiketta KLIK sekä rapeita rasvaperunoita. Nämä perunat olivat kyllä ihan suunnattoman hyviä!! ☺ Niin että kiitokset vaan Mutsin murkina -blogiin, näitä meillä tehdään taatusti useamminkin.

Rapeat rasvaperunat


sopiva määrä kiinteitä perunoita
vettä ja höyrytyskattila
oliiviöljyä
suolaa
tuoreita tai kuivattuja yrttejä ja/tai mausteita oman maun mukaan

Kuori perunat ja höyrytä ne juuri ja juuri kypsiksi. Pane uuni lämpenemään 250 asteeseen. Lorota uunivuoan pohjalle maltillisesti öljyä ja lisää mausteet. Anna kypsien perunoiden haihdutella hetken aikaa pinnaltaan vettä ja kippaa ne sitten vuokaan. Ravistele, kunnes perunat ovat saaneet öljyisen pinnan. Voit käännellä niitä myös apuvälinein, jos ravistelu ei tunnu riittävän. Työnnä vuoka uuniin ja anna olla siellä, kunnes potut ovat saaneet pintaansa ruskeita pilkkuja. Ravistele taas ja anna paahtua vielä hetki. Ota uunista ja nauti pinnalta rapeat ja sisältä sopivan kiinteät herkkuperunat joko sellaisenaan tai lisukkeena. 


Ja tänään aamupalaks hiukan graavitaimenta, NAM!! Myönnän, että tuli syötyä aika monta leipää..... ☺


6 kommenttia:

  1. Moon aika onneton kalansyöjä, mutta kyllä savulohi o taivaallista ja sitähä meillä usiasti tehhäänki... tuo pottuohoje kuulosti kyllä kans aika mielenkiintoselle, pitänee testata, kiitos vinkistä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Savulohi onki ihan superhyvää!! Meiän tarvis hankkia kunnon savupönttä, niin jo alettas mekin syömään savulohta/taimenta! ☺
      Perunat oli ihan superhyviä! Tässä jo kehittelin, että teen niitä joskus kauhean satsin ja kylkeen erilaisia dippejä, nam!!

      Poista
  2. Kala on niin hyvää ja paahdetut perunat ihan lemppareita, pakko sanoa paahdetut, koska rasvaperunat kuulostaa niin ei mulle. Päätin juurikin hieman keventää, mutta rasvaperunat maistuu aina :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myönnettään, että se paahdetut perunat kuulostaa ehkä monen muunki korvaan vähän paremmalta... :) Mutta rasva oli kyllä vain oliiviöljyä, mutta rasvaahan sekin on! ☺

      Poista
  3. Tokihan paistetussa kalassa on hyvää paistopintaa ....vaihteeksi kyllä tykkään keitetystä/haudutetustakin kalasta. Onneksi teillä oli perunat paistettuja. Graavitaimenleivät maistuisi mullekkin, nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuo haudutus oli ihan uus juttu. Millasessa liemessä sä olet lohta keittänyt? Pelkässä suolaliemessäkö? Haluaisin kokeilla uudestaankin, mutta ehkä vähän enemmän saisi olla makua jo siinä liemessä....

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)