Sivut

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Herkullista maissikeittoa & pekonia


Kasvisruoat on sellaisia, että kokeilen niitä aina sit kun tuo isäntä on jossain reissun päällä ja niin tuli tätäkin keittoa kokkailtua yksin kotona ollessa. Resepti löytyi Leivotaan -lehdestä nro 1/2015. Lehdessä keitto oli tarjoiltu paahdettujen parmankinkkusiivujen kanssa. Minä paistoin kaveriksi pekonia. Aika vastustamaton yhdistelmä, pekoni & maissi. Oli muutenkin erittäin makoisaa keittoa. (Ja kaiken lisäksi ihan superhelppo ja supernopea tehdä!!)

Maissikeitto


1 banaanisalottisipuli
1 punainen paprika
oliiviöljyä tai voita
1 purkki maissia (285 g)
8 dl kylmää vettä
2 kasvisliemikuutiota
2-3 rkl Maizena-maissitärkkelystä
suolaa & mustapippuria

Kuori ja hienonna sipuli. Pilko paprika pieniksi paloiksi. Kuullota sipuli ja paprika kattilassa öljytilkassa tai voissa. Lisää maissi, vesi ja liemikuutiot. Kiehauta ja hauduta sitten matalalla lämmöllä noin 5 minuuttia. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää Maizena ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Paista keiton kaveriksi pekonia (tai paahda parmankinkkuviipaleita).


 Keiton kaverina join sitruunaolutta. Oli taas aika mielenkiintoinen tuttavuus. Olihan se ihan hyvää, mutta maku oli kyllä kaukana oluesta! ☺ Vähän niinkuin inkivääriolutkin; ihan ok, mutta mitä ihmeen tekemistä sillä on oluen kanssa...?!


6 kommenttia:

  1. Vaikuttaapas herkulliselta keitolta. Ja nätin väristäkin on. En olekkaan koskaan tehnyt tällaista, joten pyhien jälkeen pitää kyllä ehottomasti tehä. Vien ohjeen heti mukanani, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan Mimmi! Mullekin nää sosekeitot on aika uusi tuttavuus, mutta aion testailla muitakin ohjeita, oli sen verta herkullista! ☺

      Poista
  2. Tää lähtee meijänki sosekeitto-päiviin kokeiltavaks!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä!! Ja mun suupielet jo napsaa päästä maisteleen sitä punajuurikeittoo, *vinkvink* ☺

      Poista
  3. Voi nam,tykkäisin...ihan pelkästä maissista en ole tehnyt,vaan aina on ollut jotain muuta kasvista tai juuresta mukana.Testataan ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ainakin tykkäsin kovasti. Tuo pekoni toi mukavaa lisämakua, mutta ei ole ollenkaan pakollinen lisä.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)