Sivut

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Samettinen suklaajuustokakku


Ystäväni Ruotsista kävi pikaisesti kyläilemässä miehensä ja ihanan pienen poikansa kanssa keskiviikona. Voi kuinka pikkujätkä olikaan kasvanut siitä kun viimeksi marraskuussa näimme!! ♥ Niin ne pikkutyypit vaan tuppaa kasvamaan kovaa kyytiä. 
Vieraita varten piti tietenkin leipoa kakku. Lidlistä löytyi mansikoita, ei tosin kotimaisia (yllätys yllätys tähän aikaan vuodesta) ja päätin kokeilla tätä Pirkan ruokalehdestä jo kauan sitten löytynyttä ohjetta. Oli kyllä erittäin suunmukainen kakku, jos vaan siis rakastaa yhdistelmää suklaa, mansikka ja kermavaahto! ☺ Suosittelen leipomaan kakun pari päivää ennen tarjoilua, niin on sit heti tarjottaessa parhaimmillaan.

Suklaajuustokakku


Pohja:
18 kpl Domino Original -keksejä
2 rkl voita sulatettuna

Täyte:
600 g maustamatonta tuorejuustoa
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
200 g Marabou Premium 70 % cocoa - suklaata sulatettuna
3 munaa
 
 Koristeluun:
2 dl kermavaahtoa
2-3 dl tuoreita marjoja/hedelmiä

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Murskaa keksit ja sekoita ne voisulaan. Painele keksiseos irtopohjavuoan (22-24 cm) pohjalle. Esipaista pohjaa uunissa 10 minuuttia.
Sekoita keskenään tuorejuustot, sokeri ja vaniljasokeri. Lisää suklaasula sekä munat joukkoon yksitellen vatkaten. Kaada seos pohjan päälle.
Paista kakkua noin tunti, kunnes se on kypsä (saa olla vähän "höllyvä" kun otat sen uunista). Irrota kakku vuoan reunoista varovasti veitsellä. Jäähdytä hyvin, mielellään n.4 tuntia, ennen vuoan irroittamista, koristelua ja tarjoilua. Koristele kermavaahdolla ja vaikkapa mansikoilla.


Ja hei, oikein hyvää Koiranpäivää 24.04.2015 kaikille ihanille karvaturreille!!! ♥

Viski ja siskonsa Emma

7 kommenttia:

  1. Multa on mennyt ihan ohi tämä ohje. Ja näyttää ihan tajuttoman hyvältä!! :P On varmaankin IHAN pakko kokeilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ei pelkästään näytä tajuttoman hyvältä, vaan se myös maistuu tajuttoman hyvälle!!! ☺ Kannattaa testata!!

      Poista
  2. Kiitos Heidi!! ♥ Ja kiitos vinkistä, pitääkin testata sitä kakkua uusiksi, vähän tuunattuna. Kerrankin nimittäin sain sillä ohjeella kuivakakun onnistumaan! ☺

    VastaaPoista
  3. Nam! Tuo varmaan uppoaa meidän miehille.....täytyypä laittaa muistiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Suvi!! ♥ Kannattaa laittaa tämä kakku johonkin mielen syövereihin; hyvää ja superhelppoa!!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)