Sivut

maanantai 24. elokuuta 2015

Cokiksessa keitetyt ribsit, valkosipulimajoneesi ja porkkanaranut


Huh, kesälomat taas tältä erää lusittu ja paluu arkeen olisi edessä. Yllättävää kyllä ei ahdista, ainakaan vielä. Loma tuli vietettyä 100 % lomaillen. En tainnut kertaakaan parkkeerata itseäni tietokoneen ääreen. Toisella lomaviikolla podin jo vähän huonoa omaatuntoa, kun olen jättänyt blogin vallan oman onnensa nojaan. Onneksi isäntä lohdutti, että ehkä kaikki lukijat ymmärtävät että haluat pitää kesälomaa, kyllä sitä sykyllä ja talvella ehtii sitten koneen ääressä taas istua. Fiksu mies mulla ♥
Loma tuli aikalailla pyörittyä omissa kotinurkissa. Kunhan saan kamerasta kuvat purettua koneelle, niin katsotaan löytyykö sieltä jotain julkaisemisen arvoista. Tehtyjä ruokiakin on kertynyt jonkinmoinen kasa. Pikkuhiljaa alan niitä tänne päivitellä. Tässä ensiksi ihan mielettömän hyvä ribsien valmistusohje. Aina kiehtonut kokeilla tuota cokiksessa keittämistä ja nyt se tuli testatuksi. Ei paha, ei ollenkaan paha! ☺ Vinkit ribsien valmistamiseen sain tällä kertaa Hetki omaa aikaa -blogista.

Kokiksessa keitetyt ja kolakastikkeella glaseeratut ribsit


 noin 3 l Coca-Colaa (ei mitään Lightia tai Zeroa vaan sitä aitoa)
1,5 kg maustamattomia possun ribsejä (suosittelen tekemään paljon enemmän, nämä söimme kahteen pekkaan)

Kolaglaseerauskastike:
Lihan keitosta jäänyttä Coca-Cola-lientä
ketsuppia
Dijon-sinappia
jotain tulista kastiketta maun mukaan
suolaa
pippuria

Keitä ribsejä kokiksessa niin kauan kunnes liha alkaa irrota luista. Itse keitin kahdessa kattilassa noin 2 tuntia. Ota ribsit pois liemestä, kun ne vielä pysyvät kasassa, että pystyt käsittelemään niitä grillissä. 
Ribsien keittämiseen käytetystä kokisliemestä tehdään glaseerauskastike. Kaada osa kokisliemestä pois. Keitin arviolta reilun litran verran kokislientä suurella teholla ilman kantta. Keitetään niin kauan, kunnes kokis alkaa jähmettyä siirappimaiseksi, jolloin se on valmista ja otetaan kattila pois liedeltä. Tähän vaadittava aika riippuu lieden tehosta, mutta jossain vaiheessa se vihdoin alkaa jähmettyä.
Kun kokissiirappi oli vähän jäähtynyt, lisäsin siihen noin vajaan desilitran ketsuppia, pari rkl Dijon-sinappia, jonkin verran chilikastiketta, vähän suolaa ja pippuria. Kannattaa laittaa riittävästi tulisuutta soosiin, jotta kastikkeesta ei tule liian makea, myös silputtu tuore chili tai kuivattu chili käy, samoin chilikastike tai myös Dijon-sinappi tuo tulista vivahdetta ja vähän suolaisuutta. 
Sivele glaseerauskastiketta ribsien pinnalle ja grillaa kummaltakin puolelta niin että saa väriä pintaan. Liha on jo valmiiksi kypsää, joten ei tarvitse enää grillissä kypsentää.

Porkkanaranut


porkkanaa
oliiviöljyä
juustokuminaa
yrttejä oman maun mukaan
suolaa

Laita uuni lämpeämään 275 asteeseen ja grillivastukselle, mikäli sellainen löytyy. Suikaloi porkkanat pieniksi siivuiksi ja laita ne kannelliseen rasiaan. Lisää iso loraus oliiviöljyä, hiukan suolaa ja runsaasti yrttejä & juustokuminaa. Kääntele rasiaa niin että öljy ja mausteet sekoittuvat tasaisesti ja levitä uunipellille.  - See more at: https://mycosmo.fi/article/startlivingyourbestlife/herkulliset-porkkanaranskalaiset#sthash.TOXCNYYn.dpuf
 Laita uuni lämpeämään 275 asteeseen ja grillivastukselle, mikäli sellainen löytyy. Suikaloi porkkanat pieniksi siivuiksi ja laita ne kannelliseen rasiaan. Lisää iso loraus oliiviöljyä, hiukan suolaa ja runsaasti yrttejä & juustokuminaa. Kääntele rasiaa niin että öljy ja mausteet sekoittuvat tasaisesti ja levitä uunipellille. Laita porkkanat uuniin. Seuraa porkkanoita 15 minuutin paikkeilla ja ota ne pois kun niissä on rapsakka kuori.

Ranuihin vinkkiä otettu Start living your best life -blogista.

Ihan itse tehty valkosipulimajoneesi



2 valkosipulinkynttä
2 tl dijon-sinappia
1 kananmuna
1/2 sitruunan mehu
hieman valkopippuria
ripaus suolaa
2 dl rypsiöljyä (huoneenlämpöistä)


Hienonna valkosipulit ja laita ne kapeaan kannuun
Mittaa kannuun myös muut ainekset
Laita sauvasekoitin kannuun, terä kiinni kannun pohjaan. Käynnistä sekoitin, ja nosta sitä vähitellen kohti pintaa.

Lisäksi ribsien kanssa oli coleslaw-salaattia, kurkkutikkuja ja isäntä sai ihan normaaleja perunasta tehtyjä ranuja.


Laita uuni lämpeämään 275 asteeseen ja grillivastukselle, mikäli sellainen löytyy. Suikaloi porkkanat pieniksi siivuiksi ja laita ne kannelliseen rasiaan. Lisää iso loraus oliiviöljyä, hiukan suolaa ja runsaasti yrttejä & juustokuminaa. Kääntele rasiaa niin että öljy ja mausteet sekoittuvat tasaisesti ja levitä uunipellille.  - See more at: https://mycosmo.fi/article/startlivingyourbestlife/herkulliset-porkkanaranskalaiset#sthash.TOXCNYYn.dpuf
Laita uuni lämpeämään 275 asteeseen ja grillivastukselle, mikäli sellainen löytyy. Suikaloi porkkanat pieniksi siivuiksi ja laita ne kannelliseen rasiaan. Lisää iso loraus oliiviöljyä, hiukan suolaa ja runsaasti yrttejä & juustokuminaa. Kääntele rasiaa niin että öljy ja mausteet sekoittuvat tasaisesti ja levitä uunipellille.  - See more at: https://mycosmo.fi/article/startlivingyourbestlife/herkulliset-porkkanaranskalaiset#sthash.TOXCNYYn.dpuf

7 kommenttia:

  1. Mitkä herkut, ihan vesi kielellä ollaan :D Tervetuloa arki! Sinä olit järkevä, kun et aukaissut blogia, minunkin olisi pitänyt, mutta ensi vuonna olen viisaampi ja lomailen oikein lomafiiliksien kera.

    Ihanaista viikkoa ja arkea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän mä koin kyllä huonoa omaatuntoa....mutta kyllähän se lomailu joskus hyvää tekee. Jos olisin jotenkin saanut viriteltyä tietokoneen ulos niin olisin ehkä siellä voinut päivitellä, mutta ei sitä niin näteillä lomakeleillä viitsinyt istuskella sisällä ja päivittää blogia. Mulla kyllä on läppäri käytössä, mutta siinä on jotenkin niin kiiltävä näyttö, että jos vähänkin paistaa aurinko niin en näe siitä mitään. Kokeiltu siis on! ☺
      Mutta suosittelen tälläistä totaalilomailua, teki ihan hyvää! ♥

      Poista
  2. Se on oikein hyvä välillä lomailla kunnolla :) ..Vesi herahti kielelle tästä menusta - kuulostaa niin hyvältä!! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä Miru sun kanssa (ja nyt piru olkapäällä hiljaa kiitos) ☻

      Poista
  3. Mä sua jo vähän kaipailin, mutta varmasti teki hyvää lomailla oikein kunnolla :) Ihanaa kuitenkin, että oot taas koneen äärellä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Anu ♥
      Sun blogia mä kyllä kävin kännykän kanssa lukemassa. Ihailin teidän olkkarin uutta sisustusta ♥ ja kuolasin kieli pitkällä sun leipomuksia. Mutta kännykän kanssa on niin ärsyttävä kommentoida, niin se vaan jäi....

      Poista
    2. Varsin ymmärrettävää! Mä en tykkää yhtään lukea blogeja kännykällä, kun se on semmoista tihrustamista. Saati sitten se kommentointi! Tuskastuttavaa hommaa, kun pitää yrittää osua niihin olemattoman pieniin kirjaimiin :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)