Sivut

perjantai 28. elokuuta 2015

Lomalaisten aamupala


Tälläisiä aamupaloja ei jaksa ihan joka aamu loihtia, mutta lomalla lähes joka aamu oli kiireetön aamu, joten oli aikaa vähän leikitellä aamupalojen kanssa. Ja nythän on sopivasti viikonloppu tulossa, miksei teilläkin syötäisi tänä viikonloppuna aamupalaksi jotain normaalista poikkeavaa...?! ☺


Olen pitkän aikaa jo paistanut pekonit uunissa. Pannulla paistaminen kärytti ja aina onnistuin joko paistamaan liian vähän tai liian paljon. Nyt on uunissa paistaen tullut joka kerta ihan täydellisiä pekoneja; sopivan rapsakoita, mutta ei kuitenkaan palaneita. 
Nakit oli Kivikylän. Puolitin ne, viillot päihin ja paistoin pannulla. Ja munakokkeli on tehty Henry Alenin ohjeen mukaan. Helppo ohje ja sillä saa ihan mielettömän hyvän munakokkelin/munakkaan aikaiseksi. Testatkaapa!


Ja pitihän aamupalalle toki leipoa myös näitä riisipuurorieskoja! Taustalla näkyvä punajuurisalaattikin oli itse tehtyä. 


Ja rieskojen päälle munavoita, tottakai. En muistakaan koska olisin sitä viimeksi tehnyt. Laitoin muistaakseni 6 munaa ja n. 200 g voita. Ja mausteeksi ihan vaan suolaa. 


Ja kaiken tämän syötyäni (en toki ihan yksin kaikkea syönyt) oli vielä pakko saada yksi rieska munavoin kera sekä herkkusmoothieta. Marjoja vaihtelemalla saa smoothiesta aina vähän eriväristä (ja toki myös erimakuista). Tässä versiossa tais olla enemmän vadelmaa kuin mustikkaa.


Tämä kuva ei ole aamulla otettu, vaan illalla saunaan mennessä. Hauskasti oli lentokone piirtänytkin vaaleanpunaisen jäljen ☺

Mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille!!! ♥ 

5 kommenttia:

  1. Aivan ihania ideoita aamupalapöytään! Tästä postauksesta inspiroituneena aion hemmotella
    perhettä huomenaamulla runsaalla aamupalalla. Testaaan ainakin pekonin paistamista uunissa ja
    teen munakkaan tuolla Henryn reseptillä.
    Ihana blogi sulla täällä, löysin tänne ihan äskettäin ja kirjauduin samantien lukijaksi.
    Jos sua kiinnostaa mökkeily ja veneily, niin tervetuloa vastavierailulle blogiini, jossa
    seikkaillaan mm. mökkimaisemissa Turun saaristossa.

    Ihanaa muinaistuliviikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Teija lukijaksi, toivottavasti viihdyt ♥
      Kiva kuulla että perhe saa (varmasti ansaitsemaansa) hemmottelua viikonloppuna!!
      Ja kävin heti vastavierailulla sun blogissa. Ihania tunnelmakuvia, pelkään vaan pahoin että tulee venekuume siellä vieraillessa.... ;) Kikottimia tuntuu pihasta löytyvän jo joka lähtöön, mutta tuollaista merikelpoista venettä ei vielä ole. :)

      Poista
  2. NjamNjamNjamNjam - ei muuta järkevää kommentointia irronnut näiden herkkujen jälkeen ;D

    VastaaPoista
  3. Kannattaa testata! Niitähän voi tehdä ihan vehnäjauhoista ja ruisjauhoistakin, mutta minusta mantelijauholla ja kaurahiutaleilla tulee paljon parempaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)