Sivut

tiistai 11. elokuuta 2015

Munakoisopata


Hei elämäni ensimmäistä kertaa tein jotain munakoisosta, wuhuu!! Ja voin sanoa että ei jäänyt viimeiseksi kerraksi, nyt on jo uudet munakoisot pöydällä odottamassa. Jopa tuo meidän isäntä tykästyi tähän pataan, joten eiköhän tämäkin päädy uudelle arkiruokalistalle. Ohje on Karppisiskojen -blogista. Varoittelin isäntää, että en sit ihan joka päivä jaksa kokkailla itselleni jotain ja hänelle jotain. Lupasi kiltisti syödä kaikki ruoat mitä eteen vaan kannetaan. Kehityskelpoinen mies siis ♥
P.S. Paprikan laitoin sulkuihin, koska minulta sekin on nyt kielletty herkku...

Munakoisopata


1 munakoiso
400 g paistijauhelihaa
voita
(1 paprika)
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1/2 dl tomaattipyrettä
suolaa, mustapippuria, chiliä
1 dl fetajuustoa
1 suolakurkku

Kuutioi munakoiso, silppua sipuli, paprika ja suolakurkku. Ruskista jauheliha pienessä määrässä voita. Lisää munakoisokuutiot, paprika- ja sipulisilppu sekä valkosipuli. Paista välillä sekoitellen, kunnes munakoisot saavat väriä. Lisää tomaattipyre ja mausta.Hauduta tuokaa padassa vartin verran. Lisää kuuman paistoksen pinnalle lopuksi silputtu suolakurkku ja kuutioitu fetajuusto. Anna fetan hiukan sulaa ja tarjoile heti.


 Käykäähän muuten kurkkaamassa ihanan Nonnulan Jonnan blogista minun haastattelu ---> KLIK
Olin aika otettu kun minua pyydettiin tälläiseen postaukseen mukaan ♥ 

Ja lopuksi vielä tiistai-illan piristyksesi kuvia meidän "vaavista" ♥ ja kahdesta vähän vähemmän "vaavista" ♥♥


P.S. Mulla alkoi tänään kesäloma ♥ (ja hei katsokaa ulos mitkä ilmat....) ☺

6 kommenttia:

  1. Tsekkaapa tämä blogi, http://antipastaa.blogspot.fi tosi hyviä ohjeita, ja juurikin ruokarajoitteisille. Just oli tehty mustikkapullaa, joka käy erilaisiin rajoitteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kullan arvoisesta vinkistä!!! Olen joskus kyseissä blogissa vieraillut, mutta nyt unohtanut ihan täysin. Pitääkin oikein selailla blogia taaksepäin että mitä kaikkea sieltä löytyy. Nuo mustikkapullat näytti ainakin ihan superhyviltä!!

      Poista
  2. Pentu <3. Mä en tiedä olenko mä edes koskaan maistanut munakoisia. :D Hihii, miun blogi mainitaan haastattelussa, kiitos! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa maistaa, mun mielestä hyvin samantyylistä kuin kesäkurpitsa, mutta ei kuitenkaan ihan samanlaista.
      Tottakai sun blogi mainittiin, tykkään tosi kovin lueskella teidänkin elämästä!!! ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)