Sivut

torstai 24. syyskuuta 2015

Tonnikalapihvit ja juuressose


Meiän äitillä on sellainen tosi mielenkiintoinen ruokakirja, jossa on ihan älyttömästi sellaisia ohjeita, joita minäkin saan syödä. Katselin sitä taas ennen reissuun lähtöäni ja puhelimella kuvasin "muutamia" ohjeita siitä. Tässä kaksi kuvaamaani reseptiä. Tonnikalapihvit olivat mielestäni parempia seuraavana päivänä, kun olivat rauhassa saaneet maustua jääkaapissa. Ja samoin taisi olla tuon juuressoseen kanssa. Mutta molempia tulen varmasti tekemään vielä uudelleenkin. Etenkin nuo tonnikalapihvit on erinomaista pikaruokaa.

Tonnikalapihvit


 2 prk tonnikalapaloja öljyssä
1 kananmuna
ripaus jauhettua chiliä
öljyä ja voita paistamiseen

Sekoita valutetut tonnikalat, kananmuna kulhossa ja mausta chilillä.
Kuumenna paistinpannulla öljy ja sulata siinä voi. Muotoile kalapihvitaikinasta lusikalla pihvejä tai taputtele pihvit veteen kastettujen käsien välissä. Paista pihvit voiöljyseoksessa molemmin puolin kauniin värisiksi.

Myös lettupannu on oiva väline pihvien paistoon.

 Juuressose


1 iso palsternakka
2 porkkanaa
½ lanttu
 voita
suolaa

Keitä kuoritut ja paloitellut juurekset kypsiksi. Valuta vesi kattilasta pois niin, että pohjalle jää noin ½ dl keitinlientä. Soseuta, mausta voilla ja suolalla.

P.S. Juuressoseesta voi valmistaa seuraavana päivänä juureslettuja lisäämällä tähteeksi jääneeseen soseeseen kananmunan ja paistamalla letut voissa paistinpannulla.


Kastikkeena oli kermaviiliä maustettuna tillillä, sitruunamehulla ja sinapilla.

6 kommenttia:

  1. Kuulostaapa todellakin helpolta! Kokeilemisen arvoisia reseptejä taas kerran :)

    VastaaPoista
  2. Ihanan simppeli ohje! Tonnikala uppoaa muksuillekin, joten täytyy testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eka maistamalla ei mielestäni ollut niin hyvä, kuin mitä oli vuorokauden levättyään jääkaapissa. Aloin oikein kaipaamaan näitä lisää ☺

      Poista
  3. Mulla on kans ollu jemmassa tonnikalapihvien- ja tonnikalapyöryköiden ohjeet, vaan tämä sinun on paaaaljon simppelimpi, joten jossakin vaiheessa kun voin itse taas syödä edes jotain ruokaa, teen varmasti. Juuressoseet maistuvat aina, vaikka tavallista pottumuusiakin voisi syödä. Tykkään koko lautasellisestasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin löysin tänään jostain vanhasta Pirkka-lehdestä tonnikalapihvien ohjeen, mutta se ohje kaatui siihen, että oli käytetty perunaa. Näissä ei ollut mitään kiellettyjä aineita, ja siksikin niin kiva ruoka meidän talouteen. Saa molemmat syödä.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)