Sivut

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Suolainen pannukakku


Aika pakkasia on pidellyt. Parhaimmillaan (tai pahimmillaan) meillä on pakkasmittari hätyytellyt -30 asteen lukemia. Torppa on onneksi pysynyt lämpimänä ahkeran lämmittämisen ansiosta. Leivinuunissa ja pönttöuunissa on pöhissyt tulet joka päivä. Ja puuhellakin on saanut valkean alleen vähintäänkin joka toinen päivä. Ja koska leivinuunia on lämmitelty ahkerasti, on siinä ollut helppo tehdä myös ruokaa. Tämäkin iltapalapiirakka paistui kätevästi ja kädenkäänteessä leivinuunin lämmössä. Monet ihmiset (jostain kumman syystä) arastelevat kovin ruuanlaittoa leivinuunissa. Sanonpahan vain, että tekemällä oppii. On sitä monta ruokaa itselläkin kypsynyt vähän liikaa tai liian vähän. Mutta pikkuhiljaa sitä oppii tuntemaan oman uunin salat. Tietää miten sitä pitää lämmittää ja tietää miten ilmojen vaihtelut vaikuttavat uunin lämpiämiseen. Ei mitään salatiedettä, mutta vaatii pientä totuttelua silti.
Pannukakun ohje on taas jälleen kerran Tinskun blogista löytynyt. Käytin vaan kinkun sijaan tonnikalaa ja hyvää oli niinkin.

Suolainen pannukakku


 6 munaa
4 dl nestettä (kermamaitoa, maitoa tai vettä)
200 g raejuustoa
2 dl mantelijauhoa (voi käyttää myös 2 dl gluteenitonta jauhoseosta/tavallisia vehnäjauhoja)
1 tl mustapippuria
1 tl suolaa

Täyte:
2 prk tonnikalapaloja öljyssä
1 sipuli silputtuna
1 valkosipulin kynsi
1 paprika kuutoituna
fetajuustoa

Päälle:
n.100 g juustoraastetta
kirsikkatomaatteja

Tee ensin pohja. Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää muut aineet hyvin sekoittaen. Jätä pohja turpoamaan siksi aikaa kun valmistat täytteet.
Pilko sipulit ja paprika. Kaada tonnikaloista ylimääräinen öljy pois. Sekoita täytteet pannaripohjaan ja kaada koko komeus leivinpaperilla päällystetylle uunipellille.Ripottele päälle juustoraaste ja laittele tomaatin siivuja sinne tänne. Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia.


Pakkanen ei ole onnistunut pelottamaan meitä pois ulkoa. Tosin meillä olis koko sakilla kova halu pilkille, mutta se ollaan jätetty odottelemaan hieman miedompia pakkasia. Oma talvivaatetus ei oikein salli monen tunnin paikallaanoloa, vaikka ulkoiluun muutoin ihan hyvät varusteet löytyykin. 

 

6 kommenttia:

  1. Hei ihanainen, sinulle on haaste blogissani ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos! ♥ Kävin heti tsekkaamassa. Ihania vastauksia sulla ♥
      Ja pistitpä kiperät kysymykset heti kehiin! :D Ei parane liikaa niitä miettiä etukäteen, niin tulee sit haastetta tehdessä ihan lonkalta ne vastaukset. ;)

      Poista
  2. Mä niin haluaisin leivinuunin! Toisessa mummolassa oli, mun eno asuu siinä talossa edelleen. Mutta he eivät käytä sitä leivinuunia! Haikailen aina sen perään, kunpa sen saisin siirrettyä meille :) Eipä taida oikein onnistua!
    Teiän koiruudella on ollut vauhti päällä, kuvien perusteella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta, saisipa sen siirrettyä teidän kotiin jos kerta toisaalla on ihan käyttämättönämä!! Leivinuuni on kyllä sellainen mistä en enää kotona luovu. Vaikka rakennettaisiin täysin uusi talo, niin iso leivinuuni pitää keittiöstä löytyä. Ja saareke! :)
      Viskillä on vauhtipäällä aina! Joskus vähän rasittavaa, mutta toisaalta, jos vauhti kovin hiljenee, niin aina herää epäilys että onko kaikki kunnossa. Eli antaa jätkän painaa vaan kun kerta virtaa riittää! ♥

      Poista
  3. Kiitos, että kävit blogissani. Tervetuloa uudelleen.
    Huomasin, että teet gluteenitonta, se sopii meillekin vaikka allergisia emme olekkaan. Mantelijauho pannukakussa, sitä kokeilen sekä suolaisena että makeana. Kuulostaa hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva että tulit vastavierailulle!! ♥ Ja todellakin tulen uudelleenkin. Laitoin sun blogin tuohon omalle blogilistalleni, niin näen heti uusimmat päivityksesi! :) Kyllähän se gluteeniton ruokavalio poistaa monellakin ihmisellä, myös ei-keliaakikoilla paljon vatsaongemia. Kuten myös minulla.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)