Sivut

tiistai 26. tammikuuta 2016

Täytetyt avokadot


Kylläpä viikot vierähtää nopiaan. Aika on mennyt lämmittäessä torppaa, lumia luodessa ja ulkoillessa - kyllähän siinä helposti viikko jos toinenkin vierähtää ennen kuin havahtuu että pitäisköhän taas edes pieneksi hetkeksi istahtaa koneen ääreen.
Meillä on syöty aika lailla vanhoja tuttuja ruokia, joten eipä ole niistäkään ollut mitään erikoista kerrottavaa. Joskus on ihan kiva palailla vanhoihin hyviin resepteihin, eikä aina testailla uusia.
Tässä on nyt kuitenkin yksi viikonlopun aamupala, joka oli meille ihan täysin uusi tuttavuus. Eikä ollenkaan huono sellainen. Ehkä ensi kerralla en surruta kaikkia aineksia mössöksi, vaan pilkon ainekset pieniksi mutta tunnistettaviksi paloiksi. Tuli jotenkin vähän sellanen "vauvanruokafiilis", vaikka maut olivatkin ihan kohdillaan.

Täytetyt avokadot
4 annosta


2 kovaksi keitettyä kananmunaa
2 avokadoa
4 dl kuorittuja katkarapuja
3 rkl majoneesia
1 dl creme fraichea
1 tl sitruunan/limenmehua
½ tl paprikamaustetta
1 maustemitta suolaa
tilliä/ruohosipulia

Halkaise avokadot, poista kivet ja koverra hedelmäliha. Soseuta avokadot ja pilko kananmunat. Hienonna katkaravut (säästä halutessasi muutama koristeeksi), avokado, kananmuna, majoneesi ja creme fraiche sekoittimessa ja mausta sitruuna/limenmehulla ja mausteilla maun mukaan.
Täytä tyhjät avokadonkuoret seoksella ja koristele halutessasi katkaravuilla, tillillä ja ruohosipulilla.


Kissat on ollut fiiliksissään kun lämpötilat on laskenut. PikkuPimatsua ei paljoa ole sisällä näkynyt. Käy nopeesti syömässä ja taas pihalle. Liekö jo kevättä rinnassa tyttösellä. Onneksi on kuitenkin leikkauksessa jo käynyt, niin ei tarvitse jännityksellä odotella perheenlisäystä! ;)


Ja Viski taasen on satuttanut toisen etutassunsa jossakin. Tai en tiedä onko välttämättä sitä satuttanut missään, mutta joku sitä vaivaa. Alkoi viime viikolla keventämään painoa pois oikean etutassun päältä ja sit alkoi vähän sitä ontumaan ja perjantaina sit jo huusi tuskasta kipujaan eikä astunut koko tassun päälle. Kipeä koira on kyllä niin sydäntäsärkevä näky. Onneksi kipulääke auttoi suht nopeasti. Lauantaina jo astui tassulla, mutta edelleen ontui. Sunnuntaina oli taas ihan oma itsensä. Ja eilen taas alkoi keventämään askeltaan. Joku siis tassua vaivaa, mutta mikä niin se on vielä arvoitus. Nyt Viski syö parin viikon tulehduskipulääkekuurin ja yritämme pitää hänet levossa. Huom! Yritämme! Aika haastavaa pitää nuorta energistä koiraa liikkumatta! :D


Sen jälkeen täytyy konsultoida taas eläinlääkäriä, että miten jatketaan, mutta olen sen päättänyt että haluan kuvat siitä jalasta. Josko sieltä löytyykin jotain vakavampaa. Toivottavasti ei. Moni on veikkaillut koiran ns. kasvukipuja eli panosteiittia. Kunpa olisikin vaan se. Koiralle kivualias, mutta vaaraton juttu. Sopisi kyllä siinä mielessä kuvaan, että tämä on tosi yleistä nuorilla sakemanneilla ja noin 70 % sairastuneista on yleensä uroksia. Mutta eipä murehdita liikoja etukäteen. Ehkä parin viikon päästä oltais viisaampia asian suhteen.


Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!!! ♥
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)