Sivut

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Kaalilaatikkoa hitaasti haudutellen


Lomailijalla on hyvää aikaa haudutella kaalilaatikkoa oikein ajan kanssa! ;) Ja kyllähän oli hyvääkin. Niinkuin yleensäkin kaikki ruuat jotka on oikein ajan kanssa saaneet valmistua. Jotenkin niissä vaan maistuu se kiireettömyys.
Ohje on Kanapeet -blogista. Löytyi sieltä niinkin vaatimattomalla nimellä kuin "se paras resepti". Mun on vaikea vertailla kun en niin kovin montaa reseptiä ole vielä testannut, mutta hyvää tämä oli, siitä ei pääse mihinkään. Mun mielestä kaaliruuat on muutenkin a) edullisia b) helppoja tehdä ja c) erittäin maukkaita. Löytyykö täältä muita kaalin rakastajia...? :)

Kaalilaatikko


 n. 1,3 kg keräkaalia suikaleina
voita
2 sipulia
2 dl puuroriisiä + vettä
1 lihaliemikuutio
400 g jauhelihaa
suolaa
valkopippuria
3/4 dl siirappia
1/2 l kiehuvaa vettä
3 munaa
2 rkl ketsuppia
Päälle:
korppujauhoja

Hauduta suikaloitu kaali voissa pannulla. Lisää loppuvaiheessa silputtu sipuli pannulle hautumaan. Keitä puuroriisi kypsäksi kattilassa vedessä, johon on lisätty lihaliemikuutio pakkauksen ohjeen mukaan. Paista jauheliha pannulla, mausta suolalla ja valkopippurilla. Yhdistä kaaliseos, riisi ja jauheliha suuressa kulhossa ja lisää joukkoon siirappi, kiehuva vesi, munat ja ketsuppi. Sekoita hyvin ja jaa voideltuihin uunivuokiin. Ripottele pinnalle korppujauhoja. Paista laatikoita 175° uunissa 1 ½ - 2 tuntia, kunnes laatikko on tosi pehmeää.


Kovin varoiteltiin huonoista lomakeleistä, mutta täytyy sanoa, että ainakin tähän mennessä on onnistanut. Neljän päivän aikana ollaan lenkkeilty jo 60 km, eli siitä voi päätellä aika pitkälle mitä ollaan tehty. Ja eiköhän sitä samoilla linjoilla jatketa loppulomakin. ♥



lauantai 19. maaliskuuta 2016

Pääsiäisbebe


Mistä tietää että mulla alkoi nyt talviloma? No tietenkin siitä, että heti alkoi pieni flunssa ja kuumeilu!  :D Mutta ei anneta sen lannistaa, loma on tehtykin lepäilyä varten. Ainaki tämä loma juuri tässä kohtaa. Lupasin työkavereille leipoa jotakin hyvää ennen lomalle jäämistä. Ja juuri sopivasti Kinuskikissa julkaisi reseptin gluteenittomiin pääsiäisbebeihin. Nämä olivat IHANIA!! Ainoa miinus oli tuo hiukan ehkä liian sitruksinen kuorrute. Itse seuraavalla kertaa hieman vähentäisin sitruunamehun määrää ja korvaisin osan vaikka vedellä. Mutta muuten olivat ihan täydellisiä. Tuo pohja etenkin oli erittäin hyvää. Erehdyin maistamaan pohjaa raakana ja voin kertoa, että mietin siinä vaiheessa että mitäköhän näistä oikein tulee. Mutta uunissa paistuessa pohja vähän karamellisoitui ja tätä pohjaa aion kyllä jatkossa käyttää muihinkin leivonnaisiin. Ja kannattaa nämä bebetkin taas leipoa ajoissa (paria päivää ennen kuin tarjoatte), maku vain paranee.

Pääsiäisbebet
14 kpl


Pohja:
3 dl (120 g) hasselpähkinäjauhetta
3/4 dl sokeria
1 rkl psylliumjauhetta
½ dl vettä
2 rkl öljyä

Kreemitäyte:
4 rkl sokeria
1 rkl perunajauhoja
1½ dl kuohukermaa
2 sitruunan kuoriraaste
2 tl vaniljasokeria
125 g huoneenlämpöistä voita

Kuorrute:
2½ dl tomusokeria
2 rkl sitruunamehua
keltaista elintarvikeväriä

Koristelu:
35 g tummaa suklaata

Sekoita hasselpähkinäjauhe, sokeri ja psyllium keskenään. Lisää vesi ja öljy. Painele taikina leivosvuokien pohjalle ja reunoille. Jos taikina tarttuu painellessa sormiin, kostuta sormia vedellä. Paista pohjia 200 asteessa 13-15 minuuttia. Laita suojaksi folio, jotta pohjien reunat eivät pala. 
Sekoita kattilassa sokeri ja perunajauhot. Lisää kuohukerma. Kuumenna vispilällä sekoittaen, kunnes kiisseli pulpahtaa. Lisää joukkoon raastettu sitruunankuori ja vaniljasokeri. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. 
Vatkaa pehmeä voi vaahdoksi. Lisää vaahtoon sitruunakiisseli. Levitä täytettä pohjien päälle. Nosta leivokset jääkaappiin, kunnes kreemin pinta on jähmettynyt.
Yhdistä tomusokeri ja sitruunamehu tasaiseksi seokseksi. Värjää keltaiseksi. Jos käytät nestemäistä väriä, saatat joutua lisäämään tomusokeria. Levitä kuorrutetta lusikalla tasaiseksi kerrokseksi täytteen päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa.
Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä. Laita suklaasula pieneen pakastuspussiin ja leikkaa pussin kulmaan aukko. Pursota raidoitusta kuorrutteen pinnalle.


Mulla ei kaikki mennyt taas ihan näps ja kops tässä valmistuksessa. Kiisseliä valmistaessa yritin samalla tehdä ruokaa, sillä seurauksella että kiisselistä tuli tatinaa. Ja tietenkään jääkaapissa ei ollut yhtään ylimääräistä kermapurkkia eikä voita enempää, joten bebejen täyttäminen siirtyi yhdellä päivällä. Seuraavaksi olin tarkempi ja annoin kiisselin tosiaan vai vähän pulpahtaa, en kunnolla kiehua! :) 


Itse sain tällä ohjeella tehtyä yhden isomman piiraan 25 x 10 cm sekä viisi pienempää bebeä foliovuokiin tehtynä. 


Nyt on tosin jo kaikki syöty.... :D

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Tomaattinen jauhelihapasta


Olen varmaan ennenkin kertonut, että meidän isännän lempiruokaa on kaikki johon liittyy jotenkin pasta ja jauheliha. Ja välillä (kai) täytyy sitä miestäkin vähän hemmotella. Etenkin jos sen varjolla saa kiristettyä isännän myös lenkille! :D Ei sillä että hän ei tykkäisi liikkua. Omat harrastukset vaan vievät niin paljon aikaa, että se on harvinaista herkkua kun päästään koko sakki yhdessä lenkille. Ja on se vaan jotenkin niin kivaa aina kun saa lenkkiseuraa!  ♥

Tomaattinen jauhelihapasta


n. 1 kourallinen pastaa per syöjä
vettä+suolaa pastan keittämiseen

600 g jauhelihaa
1 sipuli
2 lihaliemikuutiota
4 sokeripalaa
reilusti rouhittua mustapippuria myllystä
2 prk kuorittuja tomaatteja
1 (pieni) prk smetanaa

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi. Paahda pastakattilassa jauheliha, lisää sipuli. Anna paistua kunnolla ja mausta. Lisää sokeri ja kuoritut tomaatit ja paloittele niitä lastalla pienemmäksi. Anna hautua hetki ja lisää viimeksi smetana. Sekoita pasta joukkoon ja anna vetäytyä muutama minuutti. Ripottele tai raasta annoksen päälle parmesaania.


Minäkin uhmasin vatsaani ja maistoin vähän pastaa. Oli se hyvväää... Ei sattunut oleen gluteenitonta pastaa kaapissa, niin normaaliin oli tyydyttävä. 
Ja sitten täysien vatsojen kanssa lenkille! :D 


maanantai 14. maaliskuuta 2016

Keväinen New York Cheesecake (vehnätön, gluteeniton)


Lauantaina mentiin naapuriin kahville ja sovittiin että minä vien mukanani jotain makeaa ja talon emäntä tekee sitten puolestaan jotain suolaista. Ja voih sitä valinnan vaikeutta, että mitä ihmettä sitä sitten leipoisi. Tuhansia (enkä oikeesti edes paljoa valehtele) reseptejä odottaa testaamistaan ja koita niistä sitten päättää mitä sitä tekis. Päädyin kuitenkin tähän kakkuun, koska Mustikkasuun -blogissa sitä niin kovin on kehuttu ja onhan se jotenkin niin keväinen kakku muutenkin. Itse ainakin miellän kaiken sitruunalle vivahtavan aina kevääseen ja erityisesti pääsiäiseen. Omasta kakusta tuli vähän sekasikiökakku; täyte ja koristeluideat tuli Mustikkasuun blogista, pohjan ohje taas löytyi Tinskun keittiöstä. Ja keksin vielä tehdä kakkuun ranskankerma kuorrutuksen, ja sen ohje taasen löytyi Valion sivuilta. Kannattaa muistaa valmistaa kakku ajoissa. Itse tein sen vuorokautta ennen kahvittelua, ja siinä oli kyllä ihan liian vähän makuuntumisaikaa tälle herkulliselle kakulle.

New York Cheesecake
 24 cm


Pohja:
125 g voita
1 dl sokeria
1 muna
3 dl mantelijauhoja
1 tl leivinjauhetta
3/4 tl kanelia

Täyte:
600 g (3 prk) maustamatonta tuorejuustoa
200 g ranskankermaa
2 dl sokeria
2 rkl maissitärkkelystä
4 munaa
2 rkl sitruunamehua

Päälle:
200 g ranskankermaa
1,5 rkl sokeria
1,5 tl sitruunamehua
säilykemandariineja
vihreitä viinirypäleitä

Vuoraa  irtopohjavuuan pohja (halkaisija 20 - 24 cm) leivinpaperilla. Laita pohjan päälle leivinpaperi ja laita reunaosa kiinni. Leikkaa ylimääräiset reunaosan alta tulevat paperit pois.
Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi.
Painele taikina  vuoan pohjalle ja reunoille. Taikinan painelemista helpottaa kovasti se, jos taikinan laittaa ennen levitystä hetkeksi jääkaappiin vähän jähmettymään. Nosta vuoka jääkaappiin.
Sekoita sähkövatkaimella tuorejuusto, ranskankerma, sokeri ja maissitärkkelys tasaiseksi massaksi. Lisää joukkoon kananmunat yksitellen sekoittaen. Lisää sitruunamehu. Kaada täyte vuokaan ja kypsennä 175-asteisessa uunissa tunnin ajan.Ota kakku jäähtymään. Peitä kelmulla ja anna vetäytyä viileässä vähintään muutaman tunnin ennen vuoasta irrottamista.
Tee päällys sekoittamalla kaikki aineet keskenään. Levitä päällyste kakulle.
Peitä kakku kevyesti kelmulla ja nosta kakku hyytymään jääkaappiin vähintään 4 tunniksi.
Koristele ja herkuttele.


Kaikki tätä mun blogia seuraavat varmaan tietävätkin, että meillä asustaa kaksi (hiiri)kissaa. Sen lisäksi meillä asustaa myös yksi hiirikoira. Joskus (eli aikana ennen Viskiä) olen luullut, että saksanpaimenkoiralla on jokin muu käyttötarkoitus, kuin toimia milloin jäniskoirana, milloin peurakoirana ja milloin taas lintukoirana. Mutta nyt olen onneksi tajunnut, että sakemannihan korvaa hienosti myös hiirikissojen viran! :D Tää on kyllä sellanen peto nappaamaan pelloilta kaikki mahdolliset vipeltäjät "parempaan" talteen. Näihin kuviin en valitettavasti saanut saalista tallennettua... Tai valitettavasti ja valitettavasti... ;)


lauantai 12. maaliskuuta 2016

Rapeat vehnäpatongit

Taisin jossain postauksessa mainitakin, että meillä oli täällä lapsia viettämässä talvilomaa viime viikolla. Vauhtia ja ääntä siis riitti! :) Eniten jännitti, että miten Viski suhtautuu pieniin vieraisiin, mutta hyvin meni, ei ollut mitään ongelmia. Tosin nämä lapset ovat erittäin tottuneita olemaan koiran kanssa ja antavat sen olla sopivasti omassa rauhassa. Nauratti vaan jälkeenpäin kun katselin kuvia, niin kaikissa joissa oli lapsia, oli myös Viski. ♥ 

Veljen muksut tykkäävät kovasti patongista ja kaupassa ensimmäinen toive olikin, että saako patonkia. No ei tietenkään sitä kaupasta valmiina osteta, vaan tehdään itse. Kun kerran lomalla ollaan ja aikaa on. Mulla on täällä blogissa jo yksi ihan mielettömän hyvä patonkiohje, mutta muistelin että se vie aika paljon aikaa. Jotain nopeampaa oli kehiteltävä ja Kodin kuvalehden nettisivuilta löytyikin sopivasti kivan oloinen ohje. Mulla ei ollut kovinkaan suuret odotukset näistä patongeista, koska ajattelin ettei mikään lyö laudalta noita aiemmin tekemiäni. Mutta huh heijaa, nämä olivat ihan MIELETTÖMÄN hyviä! Pakkohan mun oli kans vähän maistaa ja totuuden nimissä voin sanoa, että olisin voinut syödä vaikka ne kaikki kolme patonkia. Ehkä tämä vehnättömyys on aiheuttanut sen, että kun sitä saa, niin tekis mieli vetää kaksinkäsin! Tyydyin pariin palaan ja odottelen, että koska meille seuraavaksi tulee jotain yövieraita joille saan aamupalaksi leipoa patonkia. ;)

Rapeat vehnäpatongit
3 patonkia


2½ dl vettä
25 g hiivaa
1 tl sokeria
½ tl suolaa
noin 6 dl vehnäjauhoa
2 rkl (auringonkukka)öljyä

Sekoita murennettu hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää sokeri ja suola. Alusta jauhot hyvin vaivaten taikinaan. Lisää lopuksi öljy ja alusta vielä hetki. Anna taikinan kohota leivinliinalla peitettynä puoli tuntia.
Muotoile taikinasta kolme patonkia ja nostata patonki- tai uunipellillä liinalla peitettynä puoli tuntia.
Voitele vedellä ja koristele halutessasi esimerkiksi seesaminsiemenillä.
Pane uunin pohjalle pelti, jossa on 2 dl vettä. Paista patonkeja uunin keskitasolla 225 asteessa 15–20 minuuttia.



torstai 10. maaliskuuta 2016

Pizzapäivä joka päivä!!


Heh - meillä on nykyään pizzapäivä melkeinpä 7 päivänä viikossa! ☺ Syynä se, että keksittiin käyttää sitä wraprullan pohjaa pizzapohjana. Siis kyllä, pohjaan tulee vaan ja ainoastaan kananmunaa. Näihin olen laittanut 4 munaa ja todennut sen sopivaksi määräksi. Pohjasta tulee juuri sopivan paksu.


Eli erottele neljästä kananmunasta keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää niiden sekaan keltuaiset yksitellen vatkaten. Sitten vaan leivinpaperin päälle pellille ja uuniin 200 astetta noin 10 minuuttia. Ja sit vaan täytteet päälle ja uudestaan uuniin.


Meidän suosikkipizzaan kuuluu jauhelihaa, suolakurkkua, tomaattia, punasipulia, jalapenoja, fetajuustoa ja mozzarellaa. En tiedä kyllästynkö tähän yhdistelmään ikinä!!


Ja voin sanoa, että ette kyllä huomaa mitään eroa tässä pohjassa verrattuna normaaliin pizzapohjaan. Paitsi että tämä on paljon parempaa ja paljon terveellisempää.


Meiän pihallapa vieraili muutama viikko takaperin tälläinen parivaljakko. Tai luulenpa, että ne asustelevat tässä lähistöllä. Tuosta isosta "rajaojasta" kuuluu välillä sen päiväinen meteli, että varmaan nämä kaverit siellä asustelevat.


tiistai 8. maaliskuuta 2016

Broiskua ja nuudeleita


Hupsista keikkaa - onpas taas edellisestä päivityksestä aikaa. On vaan ollut aika suuri kynnys tarttua tietokoneeseen työpäivien jälkeen. Meillä on tehty isoa verkkokauppa päivitystä ja kun olet töissä ensin 7,5 tuntia tiukasti kiinni tietokoneessa, ei oikein enää vapaa-ajalla jaksa konetta avata. Ja viime viikolla mulla oli hoidossa kolme ihanaa vipeltäjää (ihmislapsia), joten siinä se viikko sitten menikin. Mutta kuvamateriaalia ja reseptejä on tulossa iso kasa, kunhan saan niitä vaan kirjoteltua tänne! :)
Tässä tulee yksi meidän arkiruokasuosikeista. Ostoslistalla vaan on kunnon wokkipannu, jotta valmistaminen kävisi vähän näppärämmin kuin nyt pienellä paistinpannulla! :)

Broileria ja nuudeleita


150 g riisinuudeleita
450 g broilerin filettä
1 pieni paprika
½ kesäkurpitsaa
2 porkkanaa
rypsiöljyä
n. 3 rkl soijakastiketta
2 rkl intiaani- tai tummaa sokeria
mustapippuria

Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Kaada siivilään ja huuhtaise kylmällä vedellä. Leikkaa broiskufileet ohuiksi suikaleiksi. Kuutioi paprika, leikkaa kesäkurpitsa viipaleiksi ja porkkana ohuiksi suikaleiksi. 
Kuumenna tilkka öljyä wokissa. Kypsennä ensin broiskut kahdessa erässä ja siirrä ne syrjään. Paista seuraavaksi kasviksia sen verran, että ne jäävät rakenteeltaan napakoiksi. Lisää pannuun nuudelit ja lihasuikaleet. Mausta soijakastikkeella. 

Ohjetta on sovellettu Marttojen ohjeesta.

Parin viikon aikana on ollut ilmoja ihan laidasta laitaan. Tässä on yhdeltä aamulta, olisiko muutaman viikon takaa, upeita sumukuvia.  


Tänään on vietetty Kansainvälistä Naistenpäivää ja mä olen ihan yleisesti sitä mieltä, että kaikki tälläiset päivät on ihan täyttä hömpötystä. Mutta olihan se ihan pätevä syy ostaa minulle, äidille ja kummitytölle liput toukokuun Radio Rock risteilylle (miesväki lähtee vain laukunkantajiksi)! :D 
Ja mikä omituisinta, myös tuo oma mieheni muisti minua Naistenpäivänä! Ihan niinkin romanttisesti kuin tiskiräteillä, vessan uudella matolla, pyykinpesuaineella.... No okei, oli siinä kasa juustoja ja hyvä kirjakin! ♥ Taitaa se vaan aika hyvin mut jo tuntea.