Sivut

perjantai 30. syyskuuta 2016

Kebabia kolme päivää ☻


..eikä edes alkanut kyllästyttään! Yleensä ahdistuksen tunne iskee jos joutuu kaksi perättäistä päivää ja 2-3 kertaa päivässä syömään samaa ruokaa. Mutta ei nyt. Sillä tämä oli HYVÄÄ!! Ihan kaikkine lihoineen ja soosseineen. Olin tehnyt kebabia jo ennenkin, ohje löytyy täältä KLIK. Mutta väittäisin, että tämä setti oli paaaljon parempi (makuasioita tietenkin), joten kirjaan siksi ohjeet ylös. Resepsuunit on kaikki Tinskun (ihanasta) blogista, kiitos taas! ♥
Vähän aikaahan tämä vie, mutta voin vaikka vannoa että on sen kaiken väärti!!

 Kebabliha


2 kg naudanjauhelihaa
n. 1,5 rkl suolaa
4 rkl mustapippurirouhetta
2 tl savupaprikajauhetta
2 tl juustokuminaa eli jeeraa
2 tl valkosipulijauhetta
1 tl chilijauhetta
3 rkl oliiviöljyä

Sekoita suola, mausteet ja öljy keskenään tasaiseksi tahnaksi. Laita jauheliha taikinakoukuilla varustettuun yleiskoneeseen. Lisää maustetahna ja vaivaa jauhelihaa muutama minuutti niin, että mausteet ovat varmasti sekoittuneet tasaisesti lihaan. Ota lihasta pieni koemaistopala ja paista se pannulla tai mikrossa. Lisää tarvittaessa vielä mausteita, mutta vaivaa lihaa vielä noin 15 min tai niin kauan että se muuttuu rakenteeltaan tasaiseksi ja sitkomaiseksi. Muotoile massasta ranteen vahvuinen pötkö ja kääri se piukasti folioon. Kiepauta lisää foliota paketin ympärille, jotta se varmasti pysyy hyvin kasassa. Tee veitsellä pari reikää käärön alaspäin tulevalle puolelle ja nosta pötkö uuniritilälle.
Laita alle vielä leivinpaperilla suojattu uunipelti, jotta lihasta valuva ylimääräinen rasva valuu pellille, eikä uunin pohjalle. Jos haluat lihan olevan kosteampaa, niin jätä reijät tekemättä, mutta käytä silti varmuuden vuoksi myös uunipeltiä.
Kypsennä lihaa 100* C 4 tuntia. Lämpötila ei saa olla yhtään korkeampi koska, silloin lopputuloksena on ylikypsä mureke.

Anna kebabin jäähtyä huoneenlämmössä ja nosta sitten kylmään kiinteytymään ainakin 10 h. Jos et pistellyt reikiä paketin pohjaan, niin poista folio ja kääri liha uuteen puhtaaseen folioon ennen kylmään laittoa.
Vuole täysin kylmästä kebabista ohuita siivuja juustohöylällä tai terävällä veitsellä. Voit myös pitää kebabia pakastimessa hetken vuolemisen helpottamiseksi.


Helpoiten isomman määrän kebablihaa saa lämpimäksi uunipellillä. Pirskottele halutessasi hieman oliiviöljyä lihasiivujen päälle ja lämmitä uunissa 225* C . Käännä lihat kerran lämmityksen aikana.
Pienempi määrä tulee helposti vaikka tilkassa öljyä paistinpannulla.

Tulinen kebabkastike


800 g tomaattimurskaa
2 dl vahvaa kahvia
10 valkosipulinkynttä murskattuna
2 isoa suippopaprikaa kuutioituna
2 sipulia silputtuna
5 kpl vahvoja pepperoneja silputtuna
2 tl mustapippuria rouheena
3 tl savupaprikajauhetta
1 tl chilijauhetta TAI maun mukaan tuoretta chiliä
½ dl punaista balsamiviinietikkaa
1 rkl kookossokeria tai hunajaa
1 tl suolaa
tilkka öljyä

Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipuleita hetki.
Lisää muut silputut ainekset ja pyöräyttele niitä myös kuumassa kattilassa minuutti kaksi.
Lisää tomaattimurska ja kaiki muut ainekset paitsi balsamietikka. Anna kiehua hiljalleen puolisen tuntia.Lisää balsamietikka. Anna kiehahtaa ja tarkista maku.

 Jogurttikastike


4 dl turkkilaista jogurttia
1 dl majoneesia
3 valkosipulinkynttä murskattuna
½ tl suolaa
½ tl kookossokeria tai hunajaa
½ tl mustapippuria rouhittuna
( hieman silputtua tuoretta minttua, korianteria tai ruohosipulia)

Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna maustua kylmässä puoli tuntia.



Uskokaa tai älkää, mutta eilen oli niiiiiin hieno ilma!! Istuin laiturilla koira kainalossa ja nautin kun vesi vihmoi naamaan ja tuuli meinas tuupata meiät pois laiturilta. Luontoäiti näytti taas voimiaan.
 Ja voitteko uskoa, meidän rannassa, sillä piskuisella joen pätkällä oli aika kova aallokko. Hetken jo mietin, että olisko oikein käynyt uimassa, mutta se olis ehkä jo vaatinut saunan lämmittämistä se touhu. 
Nämä kuvat eivät tosin ole eiliseltä, mutta joku kaunis tämän syksyn aamu näissäkin esiintyy. ♥


Mukavaa viikonloppua kaikille!! ♥
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)