Sivut

tiistai 18. lokakuuta 2016

Gluteenittomat ja maidottomat mokkapalat ♥


Isännän 30vee kekkerit juhlittu onnistuneesti, huh ♥ Kivaa oli, suuri kiitos kaikille paikalle päässeille vieraille!! Perjantai oli varattu sukulaisille ja ystäville ja lauantaina isäntä juhlisti synttäreitään ihan pelkän miesväen kesken. Molempien päivien juhlat järkättiin meidän navettabaarissa. Saimme juhlia varten lainaan pari lämmitintä, joten kylmä ei päässyt tulemaan. Navetta kun toistaiseksi vielä on täysin ilman lämmitystä. Itsellä oli ainakin niin kova hiki siitä kaikesta tanssimisesta! :) Eipä ole pitkään aikaan tullutkaan näin kovin jorattua. Kyllä näiden kemujen voimalla jaksaa taas pitkälle syksyyn. 

Kuvia ei tullut otettua muuta kuin perjantain kahvipöydästä (luojan kiitos). ☻ Ruokaakin tarjosin molempina päivinä, mutta palataan siihen vielä tämän postauksen lopussa. Tässä kuitenkin ensin ohje huippuhyviin gluteenittomiin ja maidottomiin mokkapaloihin. Ohje on Pullahiiren

 Mokkapalat 
gluteeniton ja maidoton

 Pohja:
4 kananmunaa
3 dl sokeria
5 dl gluteenittonta jauhoseosta
1 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
2 dl vettä
200 g maidotonta margariinia

Kuorrute:
50 g maidotonta margariinia
1/2 dl kahvia
3 tl vaniljasokeria
noin 4 rkl kaakaojauhetta
noin 250 g tomusokeria
(gluteenittomia ja maidottomia nonparelleja)

Vatkaa kanamunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Kiehauta vesi ja sulata margariini. Lisää kanamunavaahdon joukkoon vuorotellen vettä ja kuivia aineita, välillä massaa sekoitellen. Lisää lopuksi hieman jäähtynyt, sulatettu margariini. Sekoita massa tasaiseksi ja kaada uunipellille tai vuokaan (noin 40x30cm) leivinpaperin päälle. Paista 175 asteessa noin 20 minuuttia.
Valmista kuorrute. Sulata paiston aikana margariini ja lisää joukkoon kuuma kahvi. Sekoita joukkoon vielä kaakaojauhe ja vaniljasokeri. Lisää tomusokeria kuorrutemassaa hyvin sekoitellen. Lisää tomusokeria niin paljon, että kuorrute selvästi paksuuntuu. Levitä kuorrute kypsän ja kuuman pohjan päälle, veitsellä auttaen. Ripottele heti mokkapalojen päälle halutessasi nonparelleja. Leikkaa mokkapalalevy paloiksi, kun se on jäähtynyt ja kuorrute on jähmettynyt.


Perjantaina kahvipöydässä oli näiden mokkapalojen lisäksi Daim-limekakkua sekä persikkajuustokakku. Tein myös jääkaappiin valmiiksi bannofeen mustikoilla, mutta se ei päätynyt koskaan tarjolle (kakku päätyi työpaikalle syötäväksi).


Perjantain ruokapöydässä nautittiin nauravia nakkeja, anopin lihapullia, kreikkalaista salaattia, rosollia, lanttusalaattia ja savusiikaa. Hiukan jännäsin, että miten ruoka mahtaa riittää niin isolle sakille, mutta hyvin riitti. 
Launtaina syöjiä oli tulossa parisenkymmentä (nälkäistä miestä) ja pöytään päätyi n.7,5 kg ylikypsää kassleria, valkosipuliperunoita, kreikkalaista salaattia sekä punajuurisalaattia. Lauantaina ei tarvinnut jännätä ruuan riittämistä, sillä tein sitä sen verran, että syömme niitä edelleenkin! :) Valkosipuliperunoita tein 5 foliovuoallista (2 litraisia vuokia), ja 3,5 niitä taisi mennä. 

Pakko vielä lisätä tähän yksi perjantain suosikkibiiseistä! ☺
Rockia teidänkin päivään!! \../


4 kommenttia:

  1. Kuulostaa superhauskoilta pippaloilta!! Vähäks hienoa, että on oma juhlapaikka :)
    Ja mitä tarjottavia, NAM!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miru ♥
      Oli kyllä kivat kekkerit!! :) Kummasti piristää normiarkea tuollaiset kunnon kemut.

      Poista
  2. Paljon onnea isännälle! :D Ihanat ruoat ja herkut teillä on ollut ja oma juhlapaikka on aivan mahtava juttu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, välitetään onnittelut!! ♥
      Joo on siinä omassa juhlapaikassa omat hyvät puolensa. Ei tarvii kovin kauas lähteä ruokien ja muiden tarvittavien kamojen kanssa. Ja juhlien jälkeisen siivouksenkin saa hoitaa ihan sillon kun itseä huvittaa. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)