Sivut

perjantai 28. lokakuuta 2016

Paahdettu myskikurpitsakeitto


Olen kerran viikossa pyrkinyt tekemään itselleni kasvisruokaa ja sillä välin isäntä saa sitten syödä tahtomiaan peruna-ja pastaruokia, joita taas minä en syö. Viime viikolla tein kasviskeiton myskikurpitsasta. Bongasin keitto-ohjeen Tinskun keittiöstä. Mietiskelin ohjetta lukiessani, että mahtaakohan meidän kylän pikkukaupoista myskikurpitsaa löytyä. Mutta yllätys yllätys - erilaisia kurpitsoja oli vaikka millä mitalla eikä hintakaan ollut päätä huimaava. Eikä se kurpitsa mielestäni niin kova ollut, että sen käsittely olisi ollut hankalaa. Tai joka niin väittää, niin ei ehkä koskaan ole käsitellyt vaikkapa bataattia.... :D 
Keitosta tuli todella täyteläistä ja ruokaisaa. Täytyy sanoa, että tässä oli kasviskeitto joka piti minunkin nälkäni hetken loitolla. Yleensä kasviskeitot eivät itsellä ainakaan kovin kauaa nälkää pidä kurissa. Söin keittoa kolme päivää, eli ruokaisuuden lisäksi se oli myös erittäin riittoisaa.


Paahdettu myskikurpitsakeitto


noin 1kg myskikurpitsa
2 keltasipulia
8 dl kana tai kasvislientä
200g maustamatonta tuorejuustoa
1 punainen chili tai maun mukaan chilikastiketta
mustapippuria
paprikajauhetta
loraus öljyä
(1 tl kookossokeria)
(1 tl juustokuminaa)
(1 tl kurkumaa)

 Halkaise kurpitsa ja pilko se pitkänmallisiksi paloiksi. Säästä siemenet. Huuhtele ne lävikössä ja laita talouspaperin päälle kuivumaan. (paahda ne kuumalla pannulla keiton päälle)
Voit kuoria kurpitsan tässä vaiheessa tai laittaa palat kuorineen uuniin paahtumaan. Kurpitsaliha lähtee helpommin irti kuoresta paahtamisen jälkeen. Itse poistin kuoret ja pilkoin pienemmiksi paloiksi jo ennen paahtamista.  Lorauta vähän öljyä ja ripottele suolaa kurpitsojen päälle. Paahda palat uunissa noin 200*c puolisen tuntia.
 Pilko sipulit ja chili. Laita teräskattilaan ja kuulota niitä hetki öljyssä. Lisää liemi, paahtuneet kuoritut kurpitsat ja mausteet. Anna kiehua hiljalleen 20 -30 min kunnes kurpitsat ovat pehmenneet.
Ota keittokattila liedeltä ja lisää tuorejuusto. Soseuta keitto tasaiseksi sauvasekoittimella.
Lisää tarvittaessa nestettä ja tarkista maku. Kiehauta keitto kuumaksi, mutta älä enää keitä.


Koristele keittoannokset paahdetuilla kurpitsansiemenillä ja halutessasi lisää päälle ranskankermaa, siivu vuohenjuustoa tai vaikkapa turkkilaista jogurttia.



Mulla kävi kurpitsan siementen kanssa vähän hassusti ja tipautin ne lattialle. Ne oli sen jälkeen käynyt vähän turhan monen karvakasan suussa, jotta olisin niitä enää viitsinyt keiton päälle paahtaa.... ☺


6 kommenttia:

  1. Ihanan täyteläisen näköistä keittoa! :) Kurpitsaa tulee yleensä syötyä vain pikkelsin muodossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas on jäänyt pikkelssistä kauheat "traumat" :D kun äiti teki sitä aina niin isot satsit ja koko koti haisi ihan kurpitsalle. En ole tainnut sen koomin edes pikkelsiä maistaa. Täytyykin ottaa oikein agendalle tehdä uusinta maistelu! ;)

      Poista
  2. En ole tainnut edes maistaa myskikurpitsaa. Pitäiskin ostaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään ollut tätä ennen maistanut. Kovin herkulliselta maistui ihan pelkästään ne paahdetut kurpitsatkin. Varmasti hyvä lisäke esim. liharuualle.

      Poista
  3. Tosi ihanan näköistä keittoa. Niin rakenteensa kuin värinsäkkin puolesta. harvemmin tulee keittoa krpitsasta tehtyä. Lohkoin lisäkkeeksi olen paahtanut. Minä voisin syödä kasviskeittoja vaikka joka viikko, ne kun passaavat minullekkin viime syksyisen leikkauksen jälkeen. Ihanaa syödä ruokaa. mikä ei saa pahaa oloa /mahakipua aikaiseksi. Pitääpä minunkin testata pientä kauppaamme...muisteleisin siellä nähneeni jonkinlaisia kurpitsoja...ensi viikolla taidan herkutella minäkin tällä Onpahan syy käydä naapurikaupungissa, jos ei täältä sopivaa ainesta löydy. Kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti testaamaan Mimmi! Tämä oli oikeasti todella ruokaisa kasviskeitto. Minäkin niistä kovin tykkään, mutta monesti eivät sitä nälkää pidä kovin kauaa loitolla.
      Meidän kaupassa ei enää myskikurpitsaa näkynyt :( mutta josko naapurikaupungin isoissa marketeissa sitä vielä olisi. Tekisi mieli kokeilla joululaatikoitakin tehdä tästä samaisesta kurpitsasta.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)