Sivut

maanantai 11. joulukuuta 2017

Helpot ja herkulliset mätileivät ♥


Mulla oli perjantaina vapaapäivä ja halusinkin aamuksi tarjolle jotakin superhyvää. Ja mitäs muuta se superhyvä näin joulun aikaan voisikaan olla kuin mätileivät! Tällä kertaa ostin mädeistä parhainta, eli muikun mätiä. Tykätään kyllä kaikista mädeistä, mutta tuo muikun mäti on eniten meidän mieleen. 
Yleensä mätiä on ollut tarjolla vasta jouluaattona, mutta koska tämä(kin) joulu menee reissatessa ristiin rastiin kyläpaikasta toiseen, niin on kotiin ihan turha ostella mitään herkkuja. Omat herkut voi sitten säästää vaikka sinne uuteenvuoteen. 

Mätileivät


voita
1 punasipuli
1 prk (120 g) smetanaa
n. 100 g valutettua muikun mätiä
tilliä

Leikkaa saaristolaisleipä ensin viipaleiksi ja viipaleet kolmioiksi. 
Kuori ja hienonna punasipuli.
Levitä leiville ensin ohut kerros voita ja sitten vähän smetanaa. Annostele valutettu mäti lusikalla smetanan päälle ja ripottele pinnalle punasipulia ja tilliä. 


 Voi kyllä ollaan niin nautittu lumesta ♥ 
Vielä ei hiihtohommiin näillä lumilla mennä, mutta nautitaanpahan valoisuudesta ja ihanasta joulun tunnelmasta.  


 Kuvittelenko vaan, vai näyttääkö tuo koirakin komeammalta lunta vasten kuvattuna...?! 😏


..ja kisut ne vaan viihtyy leivinuunin päällä lämpöisessä!! Jaa mikä mukavuudenhalu.... 😺

 
 Kaupasta tarttui mukaani pussillinen kuivattuja luumuja. Nyt kehittelemään jotakin herkkua niistä..... 😋
 

2 kommenttia:

  1. Ihana mätileipiä.
    Ja kyllä vain niin on kometata teidän koira sekä kissatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tupu ♥
      Kyllä ne osaa (ainakin kuvissa) olla erittäin hellyyttävän näköisiä..... ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)