Sivut

lauantai 13. tammikuuta 2018

Rouheisen rukiinen pataleipä


Olenpas näemmä unohtanut jakaa yhden pataleivän ohjeen. Tein tätä jo joulun alla. Silloin oli muutenkin uuni kuumana koko ajan, niin siinä oli samalla näppärä leipoa leivät myös itselle. Pataleivät on kyllä ehdottomasti leipien aatelia. Äärettömän helppoja tehdä ja vitsit kuin nämä voivatkin olla niin mielettömän herkullisia. Jos jollain on vielä "pataleipäneitsyys" tallella, niin nyt äkkiä leipomishommiin. Tämä taikina oli siitä näppärä, että sen saattoi leipoa heti leiväksi. Yleensä taikinaa suositellaan pidettäväksi huoneenlämmössä vuorokaudenkin ajan. Tosin vanhasta tottumuksesta tämäkin taikina seisoi melkeinpä vuorokauden ajan keittiön pöydällä. Mutta hyvää oli! ♥
Perusohje on Smoothiempaa menoa -blogista, jota hieman muuntelin sitä mukaa mitä aineita kaapista löytyi.

Nopea pataleipä rapsakalla kuorella


3½ dl vettä
1½ tl suolaa
1 tl hunajaa
5 dl vehnäjauhoja
3 dl ruisrouhetta
2 tl kuivahiivaa

Lämmitä vesi hieman yli kädenlämpöiseksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vesi kuiviin aineisiin. Sekoita taikina nopeasti puuhaarukalla valmiiksi. Anna taikinan valmistua kelmun alla vähintään 40 min.
Kun taikina on valmista kaada se reilusti jauhotetulle pöydälle. Nostele muutaman kerran ja pienesti jauhota. Anna leivät kohota vielä 20 min peitettynä.
Ota kannellinen n.3 litrainen pata (tai kattila) ja laita se esilämpenemään uuniin noin 15 min 225 asteeseen uunin keskitasolle.
Kun pata on kuuma, lisää taikina pataan ja ripottele pinnalle vielä hieman jauhoja sekä ruisrouhetta. Paista leipää padan kansi kiinni noin 30 minuuttia, jonka jälkeen ota kansi pois ja paista leipää vielä 20 min uunin keskitasolla. Leipä on valmiina kauniin ruskea. Kumoa leipä. Pataleipä irtoaa padasta helposti.



Onpas tässä ollut taas kaikenmoista. Viski kävi Turussa röntgenissä kuvauttamassa jälleen hammaskalustoaan. Tuo pieni saksanpaimen käyttää niin tehokkaasti hammaskalustoaan, että yksi yläkulmuri on jo poistettu ja yhtä on vähän jouduttu seurailemaan. Mutta nyt tuli helpottava tieto, että reikä oli mennyt ns. kiinni eikä yhteyttä sinne hampaan ytimeen ollut. Eikä säännöllistä röntgenseurantaa enää tarvita! ♥ Harmillisesti tuo sushukka on vähän haastava käsitellä ja ennen kuin kukaan vieras saa häneen koskea, pitää koira laittaa kanveesiin. Ja hänellä aikamoinen resistenssi noita nukahtamisaineita kohtaan. Ei millään meinaa nukahtaa ja sit ei myöskään millään meinaa herätä... Joten kuten saimme koiran sen verran tolpilleen, että saatiin se autoon. Ja autossa se nukkuikin sitten seuraavat 6 tuntia. Ja vielä sisälle tullessaankin meni omalle pedilleen istumaan ja siitä kuukahti suorin jaloin taas unten maille. Niin tylsää tuollainen koiran kanveesiin laittaminen, mutta minkäs teet tuollaisen "ressi-erkin" kanssa, joka panikoi heti kun huomaa että hänelle ollaan tekemässä jotain.



Ja olihan sitten samaan päivään pakko saada vähän lisää "leego-tapahtumia". Isäntä sai kiekon leukaansa, sillä seurauksella että leukaluu meni poikki ja hampaat vaihtoi vähän paikkaa. Ja just kun hän mulle viime viikolla sanoi, että ei oikein välitä sopparuuasta. Nyt se on jonkun aikaa pelkkää sosekeittoa.... 😂



Ja jottei ihan mene pelkästään sairaskertomukseksi, niin onpahan tässä nautittu hienoista keleistä! ♥ Kyllä on lenkit maistunut hyvälle ja kotipihassa on viihdytty kamera kourassa.


Mukavaa viikonloppua kaikille ♥
 

6 kommenttia:

  1. No voihan sentään Viskiä ja isäntää! Kuulostaa tuo kiekon leukaan saaminen aika ikävältä, huh.
    Ja nyt tunnustan - en ole tehnyt pataleipää koskaan! Kai se on pakko sitä lopultakin testata, monta kertaa on ollut aikomus. Jos vaikka tällä reseptillä testais. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo aika ison remontin sai pieni kiekko aikaiseksi... :0 Mutta toivotaan että kaikki menee paranemisen suhteen hyvin! ♥
      Hei nyt ilman muuta tekemään pataleipää. Teet eka päivänä taikinan valmiiksi ja seuraavana aamuna vaan leivot sen leiväksi. Helppoa ja niiiiiin herkullista! :) Ja tätähän voi muunnella vaikka kuinka paljon. Mun mielestä ehkä kaikkein paras ohje on se pelkistä vehnäjauhjoista tehty leipä, mutta yritän vältellä pelkän "vehnäpullan" syömistä, niin siksi on hyvä leipätaikinan joukkoon heitellä erilaisia leseitä, jauhoja, siemeniä yms.

      Poista
  2. Vielä meitä on joilla pataleipä leipomatta
    Monta kertaa on ollut jo taikinaa vaille, mutta sitten se on
    homma oikaistu sämpylöiksi. Oman aikansa ottaa taikinan tekeytyminen, muutenhan
    se ei vie kauaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ihmeessä kokeilemaan! Jos vaikka haluaa viikonloppuaamuksi tuoretta leipää, niin pistää taikinan tekeytymään edellisenä päivänä ja seuraavana aamuna varaa vähän extra-aikaa aamulla leivän paistamiseen! Voin vaikka vakuuttaa että pieni vaivannäkö kannattaa! :)

      Poista
  3. No huhhuh :( jopas on tapahtunut ikäviä,mutta toivotaan että paranee pian.Minäkin tunnustan en ole tehnyt kyseistä leipää vaikka mielessä on ollut ja blogit pullollaan ohjeita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ollaan onneksi jo voiton puolella leuan paranimisen kanssa. Vielä olisi isot hammasremontit edessä, mutta eiköhän niistäkin selvitä! Onneksi kaikki meni hyvin vakuutusyhtiön kanssa, niin ei tarvitse ressata raha-asioista, vaan saa keskittyä paranemiseen.
      Kannattaa kokeilla, pataleivät ovat niiiiin herkullisia!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)