Sivut

tiistai 13. maaliskuuta 2018

Nutellakreemi kääretorttu ♥


Tein työkaverille jo viime vuoden puolella Nutella-juustokakun ja siitä jäi jääkaappiin seisoskelemaan Nutella purkki. Se on niin tuhtia tavaraa, että ei sitä ihan huvikseen viitsi syödä, mutta tuo kakku jo todisti sen, että leivonnaisiin käytettynä se on aivan mahtava tuote. 
Ja kuin tilauksesta osui Tarun blogissa silmiini Nutella-suklaakääretortun ohje. Tähän sain hukattua loput Nutellat, mutta nyt alkoi jo kutkuttaa mielessä ajatus, että pitäisikö sitä sittenkin ostaa lisää jääkaappiin.... Jos vaikka joskus pitää nopeasti tekaista tälläinen herrrrkullinen kääretorttu. 😉

P.S. Tämä vie kielen mennessään! Ja kerrankin täytettä on reilusti! ;)

Nutella-kääretorttu


Pohja:
4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta

Nutellakreemi:
200 g voita
4 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
3 rkl vettä + 1 tl pikakahvijauhetta
125 g Nutella-levitettä
2 rkl maitokaakaojauhetta

Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne vaahtoon sihdin läpi varovasti sekoittaen/käännellen. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 minuuttia. Anna jäähtyä pari minuuttia ja kumoa sokeroidun leivinpaperin päälle ja jätä jäähtymään.

Vatkaa voi, tomusokeri ja vaniljasokeri vaahdoksi. Lämmitä 3rkl vettä sen verran, että pikakahvijauhe sulaa siihen. Lisää sitten vaahdon joukkoon kahvi, maitokaakaojauhe ja Nutella. Anna vatkaantua ainakin viisi minuuttia niin, että kreemistä tulee ihanan kuohkeaa.

Levitä nutellakreemi jäähtyneen kääretorttulevyn päälle ja kääri tiukaksi rullaksi. Anna kääretortun jähmettyä jääkaapissa pari tuntia jotta kreemi kovettuu.



Mun on nyt ihan pakko jakaa tälläinen yksi tuotevinkki täällä. Josko vaikka joukossa on joku muukin, joka kärsii samasta ongelmasta kuin minä. Nimittäin huonosta ihosta. Mulla on ollut vaihtelevasti huono iho ihan sieltä teini-ikäisestä saakka. Välillä iho on parempi, välillä huonompi. Välillä paremmat jaksot kestää kauemmin, välillä taas tuntuu että ne huonot jaksot ei lopu ikinä. Olen syönyt ihooni lukemattoman määrän antibioottikuureja. Ne kyllä ovat aina auttaneet, mutta vain hetkellisesti nekin. Olen myös syönyt muutaman kuukauden vahvaa Roacuttan lääkettä, mutta maksani ei oikein tykännyt siitä, ja siksipä lopetin kuurin paljon ennen kuin olisi pitänyt.
Olen kokeillut myös lähes kaikki mahdolliset ihonhoitotuotteet. Akne-ihoiselle on helppo myydä kaikkea, koska välillä on oikesti niin epätoivoinen että tekisi lähes mitä tahansa että saisi sen "kukkimisen" loppumaan. Olen myös kokeillut jättää maitotuotteet pois, viljatuotteet pois, sokerin pois. Tuloksetta.

Olen onneksi varustettu suht hyvällä itsetunnolla ja huono iho ei ole elämääni pilannut. En ole jättänyt mitään juttuja tekemättä sen takia, että iho kukkii. Mutta eihän se silti kivaa ole. Ei ole kivoja ne ihmisten (ehkä) hyvää tarkoittavat kommentit "kokeile maidotonta ruokavaliota?" "Syötkö liikaa suklaata?" "Käytä Clearasiliä!" Paras kommentti oli eräältä naiselta, kun totesi mulle ihon ollessa aika pahimmillaan, että "luojan kiitos olet jo naimisissa, koska kukaan ei sua huolis kun ihosi näyttää tolta". Olin niin järkyttynyt tästä kommentista, että jäin vaan monttu auki tuijottamaan. Ja yleensä en kyllä jää tälläisissä tilanteissa hiljaiseksi. Kysyin sitten tuolta isännältä, että häiritseekö häntä mun huono ihoni. Sen mielestä kysymys oli niin typerä, että ei viitsinyt edes vastata. Niinpä niin. Sisäinen kauneus on tärkeintä ja sitä rataa. 😁



Mutta luojan kiitos löysin Nonnulan Jonnan blogista tuotesuosituksen Whamisan epäpuhtaalle iholle tarkoitetusta voiteesta/seerumista. En jaksa tuotteesta tässä sen enempää selostaa, käykää lukemassa Jonnan postaus TÄSTÄ. Mutta olen käyttänyt tuotetta nyt reilun parin kuukauden ajan, ja tänä aikana mun iho on rauhoittunut ihan älyttömästi. Enkä ole keksinyt mitään muuta syytä kuin tämän ihanan seerumin. Käytän sitä aamuin illoin heti kasvojen pesun jälkeen, ennen muita voiteita. Ja mikä parasta, Ruohonjuuri otti juuri Whamisan tuotteet valikoimiinsa. Aionkin seuraavaksi kokeilla muitakin voiteita samalta tuotemerkiltä.
En voi taata että tää auttais just sua, mutta aina voi kokeilla. On sitä aikojen saatossa varmaan turhempaankin rahaa tullut syydettyä.



Ja tsemppiä muillekin iho-ongelmien kanssa painiville! ♥ Ei paineta pussia päähämme, koska kohtahan alkaa se arskakin paistaa. Se onni meillä on, että paksun ihon takia ei ehkä tarvitse koskaan kärsiä rypyistä.... 😂

12 kommenttia:

  1. Olipas herkullisen näköistä kääretorttua tarjolla. Huomasin juuri, etten olekaan tehnyt piiitkiin aikoihin kääretorttua herkuteltavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääretorttu on äärimmäisen helppoa herkkua ja eri täytteitä kokeilemalla saa vähän vaihtelua. Tämä Nutella-suklaatäyte meni kyllä nyt ihan sinne ykkössijalle perinteisen unelmatortun kaveriksi, oli se niin hyvää! :)

      Poista
  2. Makean leivonta on nyt pannassa, yllättävän pian vyötärön ympärys lisääntyy.

    Iho- ongelmista olen kärsinyt koko aikuisikäni. Perusvoiteilla ja kuusenpihkavoiteella pärjään. Sehän on hyvä, että tuo seerumi auttaa, tiedän kyllä, että kun iho- ongelmat haittaavat jokapäiväistä elämää, avuksi alkaa kelvata mikä tahansa mistä saa apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan liian helposti tulee lisäsenttejä vyötärölle, mutta miksei ne pirulaiset voi lähteä yhtä helposti... :/
      Mä olen kans suosinut terva-pihkavoidetta! Se aika useasti tepsii ihottumaan kuin ihottumaan. Ja koiralla ötököiden puremiin, testattu on! :)

      Poista
  3. Vau kuulostaa ihan taivaallisen hyvältä tuo nutellakreemi! ♥ Sopii varmasti täydellisesti kääretorttuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli hyvää! Ja tässä oli tota täytettä tosiaan kohtalaisen paljon, eli just sopivasti koska ennemmin överit ku vajarit! ;)

      Poista
  4. Ihana kääretorttu! Niin mehevän näköinen. :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaura! ♥ Tämä oli kyllä niiiiiin suussa sulavan hyvää. Harmi kun kaikki on jo syöty... ;)

      Poista
  5. Aah, kaikki Nutella-leivonnaiset on törkeen hyviä :D

    VastaaPoista
  6. Olen tehnyt tälla ohjeella pari kertaa,mutta täytettä tulee ihan liikaa,ja laitan tomusokeria puolet vähemmän kun ohjeessa. Teen aina omia pikku säätöjä resepteihin. Mutta herkullisen hyvää oli,mies tykkäsi ja hän on nutella fani🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tykkäsitte ja onneksi löysitte omaan makuun sopivan täytteen muokkailemalla! Itse olen sitä more is more -tyyppiä, jolla täytettä pitää olla tortun välissä ja paljon! :D Niin paljon että melkein kitalakeen sattuu syödessä se kaikki makeus... ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)