Sivut

torstai 27. joulukuuta 2018

Puolukka-juustokakku brownies pohjalla


Tämä Tarun Taikakkujen puolukka-juustokakku on ollut mulla "to-do -listalla" jo pitkään. Ja mikäs olisi joulukakkuun sopinutkaan paremmin mauksi kuin puolukka. Tämä kakku lähti joulupäivän kaffepöytään mun vanhempien luo. Kakku oli juuri passelin kokoinen meidän kokoiselle (8 aikuista) sakille. Söimme tämän aikalailla loppuun parin päivän aikana. 
Ja kyllähän tämä oli superhyvää, niin kuin Tarun kakut aina!! Pohja oli ihanan suklainen ja täyte mukavan raikas.

Puolukka-juustokakku brownies pohjalla
(24 cm)


Pohja:
125 g voita
75 g tummaa suklaata
2 dl sokeria
hyppysellinen suolaa
1 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja

Täyte:
2,5 dl kermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk Valion vaniljarahkaa
3 dl puolukkaa
2 dl sokeria
6 liivatelehteä
4 rkl vettä

  Pingota irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle leivinpaperi. Voitele vuoan reuna. Sulata voi mikrossa kulhossa ja lisää kuumaan voihin tummasuklaa paloiteltuna ja sekoittele hiljalleen kunnes suklaa on sulanut. Jos haluat nopeuttaa sulamista voit varovasti käyttää seosta mikrossa pienia aikoja kerrallaan. Lisää seuraavaksi joukkoon sokerit ja suola. Sen jälkeen munat yksitellen. Lopuksi sekoita joukkoon jauhot. Kaada taikina 24cm vuokaan ja paista uunissa 175 asteessa noin 15 minuuttia.

Anna pohjan jäähtyä vuoassaan ja lisää reunakalvot vuokaan. Itse en jaksanut "taistella" reunakalvon kanssa, mutta voitelin vuoan hyvin ja kakku irtosi nätisti. Kostuttele pohjaa pienellä määrällä maitoa halutessasi.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma ja sokeri. Soseuta puolukka sauvasekoittimella. Lisää kermavaahtoon tuorejuusto, vaniljarahka ja puolukkasose. Kiehauta pari ruokalusikallista vettä ja liota liivatelehdet siihen, lisää ohuena nauhana täytteeseen. Kaada brownies-pohjan päälle. Anna hyytyä vähintään 4 tuntia tai mielummin yön yli. Koristele haluamallasi tavalla.



Joulupäivänä oli sellainen keli, että pääsin piiiiitkästä aikaa lumiukko-hommiin! Olipa hauskaa! 😂 Lumiukko sai kaiken lisäksi yllättävän kauan olla rauhassa. Viski oli jotenkin niin hämmentynyt hienosta ukosta, että ei sitä hajottanut. Tosin kova tuuli oli illalla painanut lumiukon nurin. Ehdin jo vähän hermostua, että joku on käynyt sen kaatamassa, mutta koska mitään jälkiä ei näkynyt, niin pakko se on uskoa sen olleen tuuli. 



Ja kyllähän tuosta Viskelssonistakin sai komeita kuvia lumi taustanaan! ❤



Lumipuuhien jälkeen oli hyvä mennä valmiiseen pöytään mun vanhempien luo!! En tiedä välittyykö ähky tällä tavalla kuvien välityksellä, mutta itsellä on ähky vieläkin! 😁 Ja näissä kuvissa siis vain pieni osa joulupäivän herkuista. Jälkkäripöydässäkin oli kakun seurana luumukiisseliä, jätskiä, suklaamoussea ja erilaisia juustoja! 😋



Joku muukin oli kiinnostunut pöydän antimista.... 😉


Tapaninpäivänä keli olikin taas jo talvisen aurinkoinen! Oli kiva tehdä pitkä "kinkunsulatuslenkki". 


Lupasin aiemmassa postauksessa esitellä mitä kaikkea kivaa joulupukki toi meille. En ole ehtinyt vasta kuvaamaan kuin nämä kaksi, mutta nämä olivatkin ihan supersuperkivoja lahjoja!! 


En tiedä mistä se pukki tiesikin, että meillä asustaa muutama majakkahullu. Ja mistä se pukki tiesi, että juuri tuo Tommi Kinnusen Pintti oli yksi eniten toivomistani kirjoista!!!! ❤

keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Rapeat siemennäkkärit rosmariinilla


Hyvää joulun jatkoa kaikille ❤
Joulu oli ja meni. (Tai onhan tämä Tapaninpäiväkin toki vielä joulua!) Todella paljon vähemmällä kiireellä ja stressillä kuin yleensä, mutta niin vaan joulu tuli ilman niitäkin. Ja olipa jotenkin kiva joulu. Sitä aina tavoittelee niitä lapsuuden ihania jouluja, mutta eihän ne enää millään voi olla samanlaisia kuin silloin. Kun päästi tästä ajatuksesta irti, niin meillehän tulikin oikein rattoisa jouluaatto. Kerrankin oli jouluaatto täysin ilman aikatauluja. Ja se vasta olikin jotain. Ja ensimmäistä kertaa myöskin syötiin jouluaaton ateria kotosalla sekä aamusaunottiin ja "poreiltiin" ihan rauhassa.

Tänä vuonna vein joulumuistamisiksi moneen paikkaan, saaristolaisleivän kaveriksi, näkkileipiä. Näissä rapsakoissa leivissä makua tuovat erilaiset siemenet sekä kuivattu rosmariini. Olen tehnyt näitä kotiinkin jo muutaman pellillisen. Tykkään syödä näitä juustosiivun ja graavikalan kanssa, nam! 😋 Ohje on Leivotaan -lehdestä nro 7/2014. 

Rapea siemennäkkäri rosmariinilla 
1 pellillinen


1 dl härkäpapujauhoja
3/4 ruisjauhoja
3/4 dl kaurasuurimoita
½ dl auringonkukansiemeniä
½ dl seesaminsiemeniä
½ dl kurpitsansiemeniä
½ dl pellavansiemeniä
½ tl suolaa
½ dl rypsiöljyä
1-2 maustemittaa kuivattua rosmariinia
1 rkl vaaleaa siirappia
2 dl vettä
sormisuolaa

Säädä uuni 160 asteeseen. 
Sekoita kaikki muut ainekset kulhossa paitsi vesi. Kiehauta vesi ja lisää muihin aineisiin. Sekoita taikinaksi. 
Kauli taikina pellillä ohueksi pellin kokoiseksi levyksi kahden leivinpaperin välissä. Ripottele taikinalle sormisuolaa. Paista uunin keskitasolla noin 30 minuuttia. Leikkaa näkkäri ruuduiksi taikinapyörällä tai veitsellä ja jatka paistamista vielä 30 minuuttia. Anna jäähtyä pellillä. Taita näkkäriruudut varovasti irti. 



Ohjeessa oli käytetty vehnäjauhoja, itse käytin härkäpapujauhoja. Eli jauhot voi vaihtaa ihan täysin mieleisikseen. Härkäpapujauhon etu on sen terveellisyys. Jauhot ovat erittäin runsas kuituisia ja proteiinipitoisia. (Proteiinia 28,8 g/100 g, ravintokuitua 13,6 g/100 g)



Tässä vielä vähän tunnelmia meidän jouluaatosta. Palataan joulupäivään sitten omassa postauksessaan. 

Viski sai joulupukilta uuden ystävän 😂

maanantai 10. joulukuuta 2018

Taateli-suklaakakku


Joulumieli on tänä vuonna ollut vähän kateissa. Ystävän vakava sairastuminen saa ajatuksen liikkumaan enemmän hänessä, kuin tulevassa joulussa. ❤ Mutta kyllähän se joulu sieltä tulee väkisinkin vaikken sitä edes ajattelisi. Onneksi veljeni pojat olivat meillä ilostuttamassa elämää viikonloppuna. Niiden seurassa ei juuri ehdi mitään murehtia. Vauhtikaksikko piti siitä kyllä taas huolen.💚

Ja samalla innostuin myös leipomaan ensimmäisen joululeipomuksenkin - taateli-suklaakakun. Ohje on Minkan Kaakao kermavaahdolla -blogista. Noudattelin Minkan alkuperäistä ohjetta muutoin, mutta kerman vaihdoin piimään.  

Mielestäni tälläiset kakut ovat parhaimmillaan muutaman päivän levättyään, mutta puolikas kakku tuhottiin kyllä jo muutama tunti uunista tulon jälkeen! 😂

Taateli-suklaakakku


250 g taateleita
1 dl vettä
100 g tummaa suklaata
2 dl sokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1 dl piimää (tai kermaaa)

     Mittaa kattilaan 1dl vettä. Lisää taatelit ja kiehauta. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi.
    Sulata joukkoon paloiteltu suklaa ja sekoita tasaiseksi. Kaada seos taikinakulhoon ja anna jäähtyä hetki.

    Sekoita joukkoon sokeri ja munat. Lisää seuraavaksi kuivat aineet ja lopuksi piimä (tai kerma). Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan.
    Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 1 tunti. Kokeile kypsyyttä tikulla.
    Kumoa kypsä kakku tarjoilulautaselle ja anna jäähtyä. 



Sunnuntaina juhlittiin ystäväpariskunnan ihanan tyttären ristiäisiä 💗 
Nyt on prinsessalla tavattoman kaunis nimi!! 
Ja kyllä - tämä oli juuri se joulun ihme, jota viime vuonna niin kovasti toivoin joululahjaksi. Tämä vain vahvisti uskoani joulupukkiin 🎅😉
Juhlakalu otti ensimmäiset omat juhlansa niin rennosti. Mitä enemmän meteliä, liikettä ja sylittäjiä, sen tyytyväisempi hän oli! 💗

Herkullinen kakku oli juhlakalun äidin käsialaa. Hän on mielettömän taitava taikomaan mitä upeampia kakkuja.

Yks mun lempparityypeistä osallistui myös ristiäisiin 💗





perjantai 7. joulukuuta 2018

Itsenäisyyspäivän menu


Lupasin palata vielä Itsenäisyyspäivän ateriaan. Meillä oli vakaa aikomus aterioida jo hyvissä ajoin iltasella, mutta tosi yllättäen se taas vähän venähti. Syötiin lounas niin myöhään ja saunottiin useampi tunti, että väkisinkin se "juhla-aterian" valmistus siirtyi myöhäisempään iltaan. 
Homman nimi oli siis se, että sivusilmällä katseltiin Linnan juhlia ja toisella kädellä tehtiin ruokaa. 😁



Saatiin jo joku aika sitten peuran vasan sisä-ja ulkofilettä. Sisäfileet syötiin jo ja osa ulkofileistäkin. Ja koska niistä tuli niiiiiin pirun hyviä, niin päätettiin heti, että loput fileet syödään Itsenäisyyspäivänä. Ja sopiihan peura erittäin hyvin tähän isänmaa -teemaan. Eihän noiden pirulaisten seuraa voi enää missään oikein välttää, ei ainakaan täällä meillä päin.



En ole mikään suuren suuri riistalihan ystävä. Senpä takia siitä ei ole juuri koskaan mitään tullut laitettuakaan. Enkä tosiaankaan ole mikään expertti tässä hommassa, mutta muutamalla jujulla me saatiin ainakin liha onnistumaan ihan järjettömän hyvin. Ensinnäkin, kerrankin me muistettiin ottaa liha ajoissa huoneenlämpöön. Ja toiseksi paistettiin liha kunnon valurautapannulla. Ei ole tuollaista "rusketuspintaa" vielä lihaan ikinä tullutkaan. Mietittiin paistellessa, että olisko fileet pitänyt vielä uunittaa, mutta todettiin että eihän tuolla metsässäkään mitään uuneja ole. Leirinuotiolla ne sielläkin paistellaan. Joten vähän tunnustellen mentiin, että milloin fileet olisivat medium+. 

Tällä kertaa toinen filee oli aika lailla läpi kypsä ja toinen juurikin se medium+. Mutta molemmat aivan täydellisen makuisia. Mausteena vain suolaa ja pippuria. 



Ja mikäs sen paremmin kruunais kunnon aterian kuin hyvä viini. Oli pakko ostaa testiin tälläistä Portugalilaista joulupunkkua Al-Ria 2017. Näyttäis olevan Alkossa vain kausituotteena, jonka tietysti voi päätellä myös jouluisesta etiketistä. Viiniä suositeltiin erityisesti tummien liharuokien ja riistan kaveriksi. Viinissä maistui hieman luumu, hapankirsikka, mustaherukka sekä hento savu. Oikein toimiva viini ainakin tämän ruoan kanssa 👌



Peura sai kaverikseen itse tehtyjä lohkoperunoita, punaviinikastiketta (àla Blå Bland), uunijuureksia (porkkanaa, sipulia, valkosipulia, punajuurta), tuoresalaattia sekä superhyvää tonnikala-pastasalaattia. 😋



Ja jälkkäriksi mustikka-mansikkarahkaa. Tein rahkan tällä kertaa niin, että laitoin yhden purkin (2,5 dl) vaahtoutuvaa vaniljakastiketta sekä 500 g maitorahkaa. Mielestäni ei ollut niin hyvää kuin kermainen rahka, mutta tuo mies kehui tämän maasta taivaaseen. Makuasioita siis. Olihan tämä vähän keveämpää, eikä tullut sellaista ällöttävän rasvaista makua kitalakeen! 😁
Jälkkärin kanssa piti juoda kahvit, mutta koska kello oli jo niin paljon, tyydyttiin Jalokahviin! 😉


Ja sopivassa ähkyssä oli hyvä siirtyä sohvalle seuraamaan Linnan juhlien jatkoja! 😁

Mukavaa viikonloppua kaikille ❤

torstai 6. joulukuuta 2018

Siemenrieskaset (VHH, gluteeniton)


Heippa kaikille! 😊
 Jos pitkästä aikaa taas istahtas hetkeksi koneen äärelle ja palaisi blogin pariin. Ruokaa on tullut tehtyä tasaiseen tahtiin, mutta kuinka tämä "uusi arki" onkin vienyt mukanaan niin kovin, että ei ole mitään saanut tänne kirjoitettua.
Tänään oli onneksi tälläinen arkipyhä, kiitos Itsenäisyyspäivän 💙 ja oli kerrankin aikaa istahtaa hetkeksi koneen ääreen. Ja mikä parasta, kiireetön aamu mahdollisti myös leipomisen. Ja tuloksena oli nämä herkulliset siemenrieskaset. Olen vähän himmaillut omaa leivän syömistäni (koska siihen vaan jää koukkuun), mutta nämä siemenrieskaset toivottavasti ovat vähän "terveellisempää" syötävää vaikka koukkuun jäisikin.

Siemenrieskaset


1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
1 dl mantelijauhetta
2½ dl vettä
2-3 rkl sokerijuurikaskuitua
2 tl psylliumkuitua
2 kananmunaa
2½ dl juustoraastetta
2 tl leivinjauhetta

Kuumenna uuni 225 asteiseksi. Hienonna siemenet tehosekoittimessa jauheeksi. Sekoita mukaan myös mantelijauhe. Sekoita myös leivinjauhe siemenjauheeseen.
Lisää sokerijuurikaskuitu ja psyllium veteen ja sekoita kananmunat joukkoon.
Lisää jauhot ja juustoraaste taikinaan. Taikina on niin tiivistä, että siitä on helppo muotoilla lusikalla tai kostutetuin sormin pellille rieskan tapaisia leipäsiä. Annoksesta tulee 12 kämmenenkokoista ½ senttimetrin paksuista leipää.
Paista uunissa 15-20 minuuttia.



Tämä tais olla ainakin jo kolmas Itsenäisyyspäivä peräkkäin kun on sattunut ihan älyttömän upea keli. Ihan kuin sääkin haluaisi juhlistaa Suomen itsenäisyyttä antamalla juhlapäivään pikkupakkasen sekä auringon säteitä. 💙



 Aamulla saatiin ihailla upeaa auringonnousua.
 Eikä noissa auringonsäteissäkään mitään vikaa ollut. Päinvastoin. Nyt on taas imetty aurinkoenergiaa varastot täyteen ja ehkä jaksaa paremmin myös tulevat sadepäivät.


(P.S. Lumiset kuvat ovat jo muutaman päivän takaa, mutta tuo samainen auringonpaiste oli tänäänkin!)

Kuka aikoo istua tänään TV:n ääressä katsomassa Linnan juhlia? 🙋 Minä ainakin - heti kun ollaan saunasta selvitty. Iltasella odottaa vielä "juhla-aterian" valmistus. Pöydällä on parhaillaan peuran vasaa sulamassa, joten katsotaan mitä siitä syntyy.


Hyvää Itsenäisyyspäivän iltaa kaikille 💙