Sivut

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Bataatti-porkkanasosekeitto


Tässäpä yksi parhaista koskaan maistamistani sosekeitoista. Tätä on todellakin tehtävä uudestaan. Ja tämä sopisi erittäin hyvin myös alkukeitoksi useamman ruokalajin illalliselle. Veikkaanpa että maistuisi nimittäin myös vannoutuneille lihansyöjille. 
Ohjeen olen joskus napannut Koskenlaskijan paketista ja onneksi oli vielä tallessa. 

Bataatti-porkkanasosekeitto

1 sipuli
500 g bataattia
300 g porkkanaa
1 valkosipulin kynsi
8 dl vettä
1½ kasvisliemikuutioita
½ pkt (viherpippuri)sulatejuustoa
1 dl maitoa
tarvittaessa suolaa

Kuori ja kuutioi sipuli, bataatti ja porkkanat. Lisää ne ja valkosipuli kiehuvaan kasvisliemeen. Keitä kypsiksi, n. 30 min. Soseuta keitto. 
Lisää juusto nokareina sekä maito. Sekoittele ja anna kiehua kunnes juusto on sulanut. Mausta tarvittaessa suolalla. 

Tarjoile esim. raejuuston kanssa. Näin saat keitosta vähän ruokaisamman. Itse söin tätä keittoa myös lohimedaljongien kaverina. Toimii 👌
Keittojen muodossa tulee helposti nautittua päivän kasvisannos.



Uskon että tuo vannoutunut lihansyöjämiehenikin suostuisi tätä syömään, etenkin kun murustaisi vähän pekonia päälle. 😉



 Käytiin eilen kahvilla mun yhdessä lempparikahvilassa, Antin Konditoriassa Forssassa. Asuin joskus kyseisen paikan liepeillä ja tunnustan, että aika monena aamuna tuli lenkkeiltyä siitä ohi ja haettua mukaan parit possumunkit. Onneksi en enää asu ihan liepeillä, koska linjat eivät ehkä sallisi enää niitä kahta possumunkkia päivässä... 🙈 



Konditoria oli pistänyt parastaan. Näin aamulla Facebookissa kuvan heidän sen päivän leivostiskistään ja totesin miehelleni, että tänään olis just hyvä päivä syödä leivoksia. Ja eihän se sit auttanut kun lähteä ajamaan Forssaan. Mun vanhemmat tuli seuraksi kahvittelemaan. 💗
Olipa vaikea valinta, että mitä sieltä tiskistä oikein valkkaisi.


Ja samalla kun oltiin Forssassa, mieheni vihjaisi, että pitäiskö mun samalla käydä vähän vaatekaupoissa! 😂 Inhoan vaatekauppojen kiertelyä, koska en vaan yksinkertaisesti löydä sieltä ikinä mitään. (Paitsi urheilu-ja retkeilykaupoista. Mutta töihin ei sellaiset vaatteet päällä oikein tohdi mennä.) Tiedän, että jossain vaiheessa on vaan jotain ostettava, koska lempparihupparini olen ostanut ehkä noin 8 vuotta sitten Lontoosta ja se alkaa olemaan jo melko aikaa nähneen näköinen. Ja lempparifarkkupaitani on jo kainaloista ihan rikki, mutta jos ei kovin nostele käsiään niin kukaan ei huomaa mitään. 😁 Ja hei, voin kertoa että taas läpikävelin aika monta kauppaa löytämättä yhtään mitään ostettavaa. En vaan pysty näkemään itseäni missään kukkahörhelö paidassa. Mielummin menen jatkossakin se aikaa nähnyt Adidaksen huppari ja kohta jo repaleinen farkkupaita päällä! 😅

Onko muilla samoja vaateongelmia?

8 kommenttia:

  1. Mä inhoan kanssa vaatekauppoja yli kaiken! Ja kun kaikki vaatteet jäi yht´äkkiä isoksi, niin on ollut pakko käydä hakemassa uusia. Ihan hetkeen mua ei vaatekauppoihin taas saa, niin ahdistavaa hommaa se on. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa tilanteessa tosiaan on pakko löytää edes jotakin päälle laitettavaa. Vaatekaupoissa kiertely on tosiaan ahdistavaa puuhaa. Puhumattakaan vaatteiden sovittamisesta... :D

      Poista
  2. Oi nam! Sosekeitot on mun lemppareita. Tuo koskenlaskija sopiikin varmasti hienosti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopii kyllä kuin nenä päähän! Itse käytin tosiaan tuota viherpippurisulatejuustoa ja mielestä se oli superhyvää. Kannattaa testata muitakin makuja! :)

      Poista
  3. Kasvisosekeitoissa riittää vaihtoehtoja makujen suhteen, hernerouhe on uusin löytöni, puolen tunnin liotus ja voi tehdä sosekeittoa tai risottoa.
    Vaateongelmat alkavat suorastaan kärjistyä kun tulee ikää, et löydä mistään mitään.
    En kuulu minäkään niihin jotka viihtyvät vaatekaupoissa, jos jostain löytää jotain jokapäiväistä pidettävää niin hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, pitääkin tuo hernerouhe ottaa testattavien listalle! :)
      Voi apua, vaikeutuuko tämä homma vielä entisestään kun ikää tulee lisää.... :D Pitää vaan siis ostaa niin superkestäviä vaatteita, että kestävät seuraavat parikymmentä vuotta.

      Poista
  4. No nyt on simmonen sosekeitto-ohje jota teen heti kun seuraavalta kauppareissulta on aineet kasassa! Kiitos ohjeesta :)

    Hei ihania herkkuja! Mä oon ihan koukussa Meriportin (Taivassalossa) munkkeihin. Jösses et on hyviä. Kun olette täälläpäin liikkeellä niin käykää ihmeessä siellä munkkikaffeella.

    Tiedätkö, minä olen ollut toistakymmentä vuotta töissä vaateliikkeissä. Siitä johtuen jokapaikka on ollut täynnä vaatteita, kenkiä ja asessoreita. Downshiftaamisen ja oman maailmankatsomuksen muuttumisen myötä ne sadat vaatekappaleet sekä asessorit ovat löytäneet eriteitä pitkin uudet iloiset käyttäjät ja minä olen onnellinen kun vaatesopesta löytyy vain ne tarvittavat vaatekappaleet eikä mitään ylimääräistä. Eli siis lähinnä urheilu- ja retkeilykamat :D Nykypäivänä ostan harkiten vain tarpeeseen (vaate, tavara juu name it). Okei, joskus riehaannun ylisuurien överikorvisten suhteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos vinkistä! Pitääkin ensi kerralla muistaa. Veikkaanpa että meidän matka vie Kustaviin aika pian, koska vedet taitaa jo olla täysin auki siellä suunnassa.

      Mulla on vähän sama juttu. Itsekin olin lähes 10 vuotta vaateliikkeessä töissä ja kiinnostus vaatteisiin on täysi 0. Tykkään kyllä hypistellä urheilu-ja retkeilyvaatteita ja tarpeeseen niitä kyllä ostankin. Mutta ne ovat onneksi monivuotisia sijoituksia aina! :)
      Ja hei se on sallittavaa että hurahtaa ylisuuriin överikorviksiin! :) Ja ne varmaan yleensä on käsityönä tehtyjä mikä on pelkkää plussaa! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)