Sivut

lauantai 26. lokakuuta 2019

Kahvi-suklaakakkua Halloweeniksi 🎃


Ohje tähän kuivakakkuun (tai kahvikakkuun, ei tämä mikään kuiva kakku ollut) löytyi Kotilieden jostakin joulunumerosta. Ajattelin testata että josko tästä olisi joulukakuksi, mutta tästähän tulikin Halloween kakku. Ja oikein oiva sellainen; hyvänmakuinen, helppotekoinen ja kivannäköinen.

Kahvi-suklaakakku


250 voita tai margariinia
100 g tummaa suklaata
1 dl kaakaojauhetta
1 dl vahvaa kahvia
3 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
200 g ranskankermaa
3 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa

Vuokaan:
voita tai margariinia
korppujauhoja

Suklaakuorrute:
100 g tummaa suklaata
50 g voita
1½ rkl tummaa siirappia

Sulata rasva kattilassa ja paloittele joukkoon suklaa. Nosta kattila syrjään ja sekoita, kunnes suklaa on täysin sulanut. Sekoita joukkoon kaakaojauhe ja kahvi.
Lisää joukkoon sokerit, ranskankerma ja kananmunat. Vatkaa tasaiseksi taikinaksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinan joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Kaada seos voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paista kakkua 200 asteessa noin 45 min tai kunnes tikkuun ei tartu taikinaa.
Nosta kakku jäähtymään ritilälle. Kumoa jäähtyneenä. Anna kakun vetäytyä ennen vuoasta irroittamista. Paloittele suklaa ja nosta kaikki kuorrutteen ainekset teräskulhossa vesihauteen päälle. Sekoita, kunnes kuorrute on tasaista. Valuta kakun pinnalle ja koristele Halloween teeman mukaisesti.



Ja Viski toimi tietenkin kuvausassarina, niinkuin aina. Vähän tässä on haittapuolena se, että kuvausten jälkeen katsot kauhun sekaisin tuntein, että mistäpäin kakkua puuttuu palanen 😂


Hän ei siis mitenkään ole perso makealle, tai ylipäätään millekään syötävälle... 🙈



Säätiedotus lupasi eiliselle kovaa myrskyä. Myrsky taisi osua enemmän tuonne pohjoisemmaksi, koska täällä etelässä oli mielestäni ihan normaali syyskeli. Mutta sen verran kirjaimellisesti ihmiset ottavat säätiedotukset, että lenkkipolut pysyvät tyhjinä tällaisilla keleillä. Ja se jos mikä sopii meille.

  
Oli mukava kuljeskella ihan vaan kaksin ja nauttia siitä rauhasta mikä metsässä on. Tuuli tai satoi kuinka paljon tahansa, niin se harvoin näkyy, tuntuu tai kuuluu siellä metsän siimeksessä.


Eikä metsässä koskaan tarvitse ihan yksin olla. 👇 😂


Mukavaa viikonloppua 🐾

(muistakaa siirtää kelloja huomenna...)

4 kommenttia:

  1. Myrskytuulet olivat ja menivät, vähän normaalia enemmän tuuli.
    Ulkoilu on kyllä sellainen juttu johon jää hyvällä tavalla koukkuun.
    Mikä sen parempaa kuin metsäpolulla kävely, lenkin jälkeen voisikin sitten nauttia
    palan suklaakakkua. Kuvausavustaja varmaan pitäisi pienestä palkkiosta.
    Mukavaa viikkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkoiluun jää kyllä koukkuun. Ja se on pelkästään hyvä asia se! <3 Kunnon varusteilla se ei ole edes keleistä kiinni.
      Kuvausapulainen muistetaan kyllä aina palkata ruhtinaallisesti! ;)
      Mukavaa alkanutta marraskuuta!!

      Poista
  2. Oi, mikä ohje kahvikakkuun. Tätä voisi kokeilla vaikka työkavereille tehdä. :) Ihana Viski ja syyskuvat. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaura! <3
      Nämä "kahvikakut" on niin näppäriä, kun ovat helppoja tehdä ja säilyvät hyvin. Siis jos vaan joku ei heti ehdi syödä koko kakkua - sekin vaara on olemassa ;)
      Mukavaa alkanutta marraskuuta!! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)