Farmors Cafe & Högsåran saari

 Olen jo niiiiiiin kauan haaveillut, että pääsisin käymään Högsåran saarella, Farmors Cafessa. Farmors Cafe itseasiassa oli myös yksi kohde viiden kohdan 👉 to go -listallani. Ja koska tänä kesänä tuli jo 👉 Seilissä käytyä, niin pitihän vielä toinenkin kohde saada listalta vedettyä yli. 

Ja ehdimme kuin ehdimme kahvilaan vielä viimeisenä kesäkauden aukiolopäivänä. Korona aiheutti Farmors Cafessakin tiettyjä poikkeusjärjestelyjä. Ensinnäkin vierailuun tuli varata aika ennakkoon verkkosivujen kautta. Ja kauan haaveilemani saaristolaispöytä ja kakkubuffa eivät tänä vuonna toteutuneet, vaan kaikki annokset tarjoiltiin valmiina pöytiin. Tämä vähän niinkuin tarkoittaa sitä, että Farmors Cafeeseen on päästävä uudelleen, kun tämä maailman tilanne joskus toivottavasti vielä normalisoituu.

Kahvila sijaitsee tosiaankin Högsåran saarella, ja sinne mennään lossilla. Auto suositellaan jätettäväksi Svartnäsin parkkikselle. Autolla ei tee saarella yhtään mitään, koska välimatkat ovat niin lyhyet. Ja täytyy sanoa että en ole ikinä nähnyt lossilla tällaista tilannetta, että lossi jo lähdettyään peruuttaisi vielä takaisin satamaan hakemaan yhden auton kyytiinsä. Tuo Högsåran lossi kulkee tosin niin harvoin, että odottelua olisi tullut lossirannassa useamman tunnin verran. Kannattaakin siis ihan ensimmäisenä katsoa lossiaikataulut, kun vierailua suunnittelee.

 

Meille sattui vierailulle erittäin aurinkoinen ja lämmin päivä. Ainoastaan lossimatkalla hieman tuulesi, niin että takki oli paikallaan, mutta muuten lämpöä riitti. Vähän turhankin paljon, sillä suunnitelmissa oli kiertää kahvilakäynnin jälkeen vähän enemmänkin saarta, mutta Viski oli toista mieltä. Lämpöä oli sen verran eikä tietoakaan varjosta, että ei ihme kun oli vähän kieli vyön alla liikenteessä. 

Kahvilaan johti idyllinen, punasävyinen hiekkatie Högsåran kylän läpi. Hymyä huulille tuotti myös kauniisti koristellut sähkökaapit. Näitä maisemointeja voisi harrastaa enemmänkin.

 

Kahvilan pihassa oli vastaanotto kunnossa, kun kahvilan omat koirat päivystivät heti "ovi aukossa". Onneksi pihalla oli muutenkin niin paljon ihmeteltävää, niin Viski ei äitynyt komentelemaan toisia koiria. 

Tänä kesänä poikkeusolojen vuoksi ruoka-ja juomatilaukset tehtiin ulkopaviljongista. Ruokalistat olivat lyhyet ja ytimekkäät. Tykkään tästä että valinnanvaraa ei ole liiaksi. 👍 

Päädyimme maistamaan päivän salaattia (katkarapusalaatti) sekä salamipizzaa. Meillä on aina sellainen tapa ravintolassa, että valkataan kaksi eniten houkuttelevinta annosta ja jaetaan ne puoliksi. Paitsi niillä kerroilla, kun valkkaan täysin kasvisaterian, niin saan sen kyllä syödä ihan rauhassa yksinäni! 😁

 

Ruoka oli niiiiiiiin hyvää!! ❤ Salaatti oli upeasti rakennettu. Siinä oli silmänruokaakin ihan riittämiin, mutta se oli myös iso ja maukas. Myös pizza oli herkullista. Ei mitään turhaa kikkailua, vaan rapsakka pohja, hyvä tomaattikastike ja selkeät täytteet. Nam! 😋

 

Ja koska oltiin kakkujen luvatussa maassa, niin eihän sitä voinut jälkkärikakkua jättää väliin, vaikka vatsa vähän yrittikin huudella että täynnä ollaan jo. Itse otin rommi-kinuskikakun (oi nam) ja mies otti mutakakun. Molemmat taivallisen hyviä, väitän kyllä että tuo mun kinuskikakku vei silti voiton. 

 

Plussaa tuli kauniista astioista. Ja kauniista miljööstä. Iso terassi ja kaunis piha, tällaisessa olisi kiva järkätä jonkinlaiset pihajuhlatkin. Upea paikka kaiken kaikkiaan. Ja palvelu ystävällistä ja avuliasta. Suosittelen!! Tänä kesänä se on jo liian myöhäistä, mutta laittakaapa heti ensi kesän to go -listalle.

Olisin tosiaankin vielä halunnut käydä mm. Sandvikin retkeilyalueella, toisella puolella saarta, mutta päätettiin kuumuuden takia jättää se väliin. Tehdään seuraava vierailu oman veneen kanssa, niin voi vaikka sen kanssa rantautua suoraan Sandvikin upeille biitseille.

Tämä oli kyllä ehdottomasti kesän 2020 kohokohta ❤

Raparperi-mansikkapaistos

 Wuhuu, eka raparperileipomus tänä vuonna! Raparperiaika on kai vähän jo ohikin (?), mutta itse laitoin vasta keväällä raparperia kasvamaan pihalle ja nyt vasta ne olivat kasvaneet sen verran isoiksi että sieltä tohti muutaman oksan ottaa. Sanotaan, että raparperista ei kannattaisi ekana kesänä ottaa oksia, mutta itse laitoin kolme taimea kasvamaan ja nyt nappasin ainoastaan yhdestä oksia, joten näemme ensi vuonna tuloksen oliko tällä jotain vaikutusta. 

Ja koska lähikauppa myi mansikkaa 2e / 500g ja alehamsterin oli niitä tietenkin ostettava, niin laitoin niitä mukaan myös tähän raparperipaistokseen. Väittäisin, että tuli jopa parempi paistos kuin pelkästä raparperista. 

Mansikka-raparperipaistos

n. 6 dl raparperia
n. 2 dl mansikkaa
2 rkl taatelisiirappia (tai vaahterasiirappia)
3 dl kaurahiutaleita
½ dl jotakin vaaleaa jauhoa, esim. vehnäjauhoa tai jotakin gluteenitonta jauhoseosta
1 dl ruokosokeria
½ dl hasselpähkinärouhetta
75 g voita

Pilko raparperit ja puolita mansikat ja asettele ne voidellun uunivuoan pohjalle. Kaada päälle siirappi.
Sekoita kaurahiutaleet, sokeri ja jauhot sekä pähkinärouhe keskenään. Nypi joukkoon pehmeä rasva. Levitä kauraseos raparperi-mansikkaseoksen päälle. Paista 200 asteisessa uunissa 20 minuuttia. Tarjoa sellaisenaan tai esim. vaniljajätskin kanssa.

Tuo Lidlin Bourbon Vanilla jätski on ihan törkeän hyvää! Maistuu kinuskisen vaniljaiselta.

Maanantaina kävin Tuusulassa moikkaamassa kummityttöä ja samalla käytiin vähän ulkoilemassa Tuusulanjärven rannalla.

Meillä oli aika kelpo eväätkin mukana, nimittäin Konditoria pH7:sta ostettuja macarons -leivoksia. En ole ikinä ennen ollut mikään macaronsien ystävä, mutta kun kummitytön ristiäisissä maistoin kyseisen konditorian macaronseja, olin myyty ❤

Saa vinkkailla muitakin hyviä macarons -valmistajia. Näitä pitääkin nyt testailla oikein urakalla... 😉 Toimii retkieväänäkin oikein hyvin.

Gallen-Kallelan museo & Villa Elfvik, Espoo

 

Minä saan tosiaan viettää todellista laatulomaa, sillä mieheni joutuu olemaan töissä ja itse saan lomailla. Siispä saatoin hypätä hänen kyytiinsä työmatkalle Espooseen. Lähtö tuli 15 minuutin varoitusajalla, joten en ehtinyt yhtään suunnitella mitä aion Espoossa hänen työpäivänsä ajan touhuilla. Pakkasin reppuun vain lenkkarit, kameran, rahapussin ja muistivihon. Muistivihko kulkee aina matkassa ihan vaan siitä syystä, että jos vaikka reissulla tulee joku vuosisadan motivaatiopommi suunnitella vaikkapa seuraavan viikon ruokalistoja, tai suunnitella tulevia blogipostauksia tms. (Tälläkään kertaa sille ei ollut käyttöä, mutta syytä sen on jatkossakin kulkea mukana.)

 

Jäin pois kyydistä Leppävaarassa, Sellon vieressä. Koska lähtö oli niin nopea ja satuin nukkumaan aika pitkään, oli aamupala jäänyt kokonaan välistä. Mutta kun näin Fafas'n kyltit Sellon kyljessä, ei enää tehnyt mieli aamupalaa vaan hypätä suoraan lounaaseen. Ai hitto että tykkään Fafasin ruuista! ❤ En ole siellä koskaan mitään huonoa syönyt. Tällä kertaa testasin pitan punajuurifalafeleillä ja halloumiranut tzatzikilla. Ei ollut pettymys, ei todellakaan! 😍😋

 

Ja sit alkoikin armoton pohtiminen että mitäs sitten tekis. Toisaalta houkutti lähteä Helsinkiin ja sinne museoihin. Mutta ei houkuttanut junalla kulkeminen, eikä myöskään houkuttanut viettää yhtään enempää aikaa sisätiloissa kuin oli pakko. Siispä katsoin Museokortti -sovelluksesta löytyisikö Sellon läheltä jotakin Museokortti -kohdetta. Ja löytyihän sieltä. Muutaman kilometrin päässä oli Akseli Gallen-Kallelan entinen koti, ateljeelinna Tarvaspää.

 

Muistan että olen kyseistä rakennusta ihastellut motarilta kun ollaan menty Helsinkiin ja usein miettinytkin että mikähän se mahtaa olla. Mutta sen vertaa en ole koskaan perehtynyt, että olisin ottanut selvää paikasta ja sen historiasta. No nyt sielläkin lopulta tuli käytyä. Linna oli upea ja aivan ihanalla paikalla. Etenkin jos unohti että motari menee aivan linnan vieressä. Mutta meren kimmallus linnan toisella puolella ja rauhallinen puutarha toivat illuusion täydestä rauhasta.

 

Museon pihapiirissä oli melkoisen paljon porukkaa lounastamassa ja kahvilla, mutta pöydät oli sijoitettu kauas toisistaan, joten ihmismäärä ei haitannut. Museoon mentäessä ohjeistus oli, että jos eteisessä on porukkaa, pitää ulkona odottaa niin kauan että eteinen on tyhjä. Varovaisesti kurkkasin ovelta ja tyhjältä näytti. Museossa ei minun lisäkseni kovin montaa ihmistä ollut samaan aikaan. 

 

Kävin ensin kurkkamassa tornirakennuksen läpi. Vitsit mikä paikka! ❤ Seinät on täynnä taideteoksia, mutta mielestäni rakennus on jo itsessäänkin aikamoinen taideteos. Tornin oleskelutasanteelle ei turvallisuussyistä yleisöllä ole asiaa, mutta täytyy sanoa, että kyllä sieltä on kelvannut maisemia tuijotella. Ilmeisesti tornin kaide on vaan aikuista ihmistä polveen saakka, joten ei ole kovin turvallinen paikka. 

 

Minulla kävi siitä hyvä tuuri, että satuin museoon juuri siihen aikaan kun oli yleinen yleisöopastus. Opastus oli alkanut juuri kun olin tutkimassa tornia, joten ihan alusta saakka en ehtinyt mukaan. Mutta museovierailusta sai kyllä näin todella paljon enemmän irti. Oppailla on monesti kertoa hyviä tarinoita, jotka ei museosta muuten käy ilmi. Harmikseni tulin lukeneeksi vasta museovierailun jälkeen, että Gallen-Kallellalla oli ollut kaksi saksanpaimenkoiraa, Kova ja Kiivas. Olisi ollut hauska tietää näistä koirista vähän enemmän.

 

Museossa silmiini otti kuva Viivi Vallgrenista. Onko teistä joku sattumoisin lukenut Enni Mustosen Syrjästäkatsoja -kirjasarjaa? Jos olette, niin paikka Alberga on enemmän kuin tuttu ja samalla myös Viivi & Ville Vallgren. Tämän kuvan nähtyä alkoikin kiinnostaa missä on mahtanut olla heidän huvilansa. Koska huvilan sijainti on Leppävaara ja meren läheisyydessä, niin tiesin että huvilan on oltava jossakin lähellä.

 

But first coffee. Ensin oli juotava kakkukahvit museon kahvilassa. Ei vitsit mikä paikka ❤ Nämä museokahvilat on kyllä mennyt tämän kesäloman parhaimmistoon ihan heittämällä. Tässä paikassa olisi tehnyt mieli juoda lasi kylmää Rieslingiä, samalla kun istuu Gallen-Kallelan puutarhassa ja ihastelee upeaa linnaa. "Tyydyin" kuitenkin vain kahviin ja palaan suklaakakkua. Ei ollenkaan huono vaihtoehto sekään.

 

Kahvin jälkeen alkoi mietintä, että lähteäkö kävelemään Munkkiniemeä kohti, jonne ei Tarvaspäästä olisi ollut kuin muutaman kilometrin matka. Vai lähteäkö harhailemaan Vallgrenien huvilan perään. Valitsin vaihtoehdoista jälkimmäisen. Ja eikä sinne kovin tarvinnut edes harhailla, sillä aika nopeasti Google Mapsista löytyi Ville Vallgrenin tie. Valitettavasti huvila on purettu, mutta tietä vierusti kyllä monet muut kauniit talot. Muutama uudenaikainen "linnakin" tien varteen mahtui, mutta pääasiassa kuitenkin vanhaa rakennuskantaa.

 

Ville Valgrenin tie johdatti minut Villa Elfvikiin, luontotaloon joka toimii Espoon ympäristövalistuskeskuksena. Villa Elfvikin rakennutti asuintalokseen vapaaherratar Elvira Standertskjöld vuonna 1904. Monien vaiheiden jälkeen se päätyi Espoon kaupungin omistukseen vuonna 1985. 

 

Itse luontotalo oli mielenkiintoinen käyntikohde. Suosittelen tätä etenkin lapsiperheille. Siellä oli hyvin huomioitu lapset, koska oli paljon mahdollisuuksia ns. tekemällä oppimiseen. Omasta mielestä mielenkiintoisimpia olivat ilmakuvat Espoon kaupungin kehittymisestä eri vuosikymmenillä. Niistä huomasi hyvin, kuinka vihreää pinta-alaa on koko ajan vähemmän ja vähemmän. Tästäkin syystä luontotalossa tehdään erittäin tärkeää työtä, kun puhutaan kaupunkipuistojen ja metsikköjen tarpeellisuudesta.

 

Luontotaloa ympäröi lyhyt luontopolku. Polun varressa oli myös opastetauluja, jotka kertoivat mm. alueen historiasta, luonnosta sekä Laajalahden luonnonsuojelualueesta. Niityllä oli lehmäaitaukset, mutta itse asukkeja ei tällä kertaa näkynyt.

 

Polun varressa oli myös lintutorni. Ja mikä hienointa, suurin osa poluista, kuten myös tämä lintutorni olivat täysin esteettömiä. Kanssani samaan aikaan tornissa olikin kaksi sähköpyörätuolilla kulkevaa naista. Ihan mahtavaa, että tällaisia paikkoja rakennetaan ja pidetään yllä.

 

Polun varrella sijaitsee myös Pajamäen aurinkokuntamalliin kuuluva planeetta Uranuksen malli. Planeetta sijaitsee vanhassa huvimajassa. Itseltäni tämä tarkoitus meni hieman ohi, mutta kaunis huvimaja joka tapauksessa. 😅

 

Villa Elfvikiin on aikoinaan päässyt höyrylaivalla ja tästä olikin muistona kivinen laituri. Nykyään Laajalahti on niin ruovikoitunut, että veneliikennettä ei enää ole. Ruovikoitumisesta johtuen Laajalahti onkin lintubongareiden suosiossa.

Mukava päivä Espoossa ja ilman suurta ihmismassaa. Ja Museokorttikin vinkui, eli ei ollenkaan turha reissu! 😁