Sivut

keskiviikko 26. toukokuuta 2021

Uunilohi Aurajuusto-yrttikuorrutuksella & raikas kurkkusalaatti


 Mieheni oli taas viime viikonlopun kalareissussa ja sain tehdä ruuaksi juurikin oman makuni mukaista ruokaa. Hän syö kyllä aikalailla kaikkea, mutta tietyt jutut eivät oikein uppoa, kuten Aurajuusto, oliivit ja kasvisruuat. Niinpä tällaisina päivinä hyödynnän hänen poissaolonsa ja kokkailen ihan vaan itselleni. Tällä kertaa tein Valion ohjeen mukaisesti Aurajuusto-yrttikuorrutteista uunilohta. 😋 Lohen päälle ei kannata liikaa hölvätä suolaa, koska Aurajuusto itsessään on melkoisen suolaista. Ennemminkin pitäisin sitruunaa lähettyvillä, jos syödessä huomaa tahtovansa lisää raikastusta lohen päälle. Ja suosittelen tätä ohjetta muutenkin vain Aurajuuston ystäville tai sit vaihtoehtoisesti tuota juuston määrää kannattaa ehkä hieman himmailla. Tämä nimittäin todellakin maistui Aurajuustolle! 😋👌

Aurajuusto-yrttikuorrutteinen uunilohi


1 kg lohifileetä
n. 2 tl sitruunanmehua
n. ½ tl suolaa
valkopippuria myllystä
1 pkt (170 g) Aurajuustoa
½ dl lehtipersiljaa
½ dl ruohosipulia

Nosta lohifilee uunivuokaan. Mausta sitruunanmehulla, suolalla ja valkopippurilla.
Hienonna yrtit. Sekoita ne murennetun Aurajuuston joukkoon (tai käytä valmista Aurajuusto murua). Levitä seos kalan päälle.
Paista uunin keskiosassa 200 asteessa n. 20-30 minuuttia fileen paksuudesta riippuen. 



Kurkkusalaatin ohje löytyi Meillä kotona -sivustolta. Tämä oli kyllä ihan huippuhyvää. Ihanan raikkaan makuinen lisäke suolaiselle lohelle. Tein alkuperäisestä ohjeesta poiketen salaatin vain yhdestä isosta kurkusta, muuten käytin samat määrät aineksia. Kannattaa sitruunamehua lisäillä salaatin joukkoon pikkuhiljaa, jottei salaatista tule liian kirpsakan makuista. Tämä salaatti olisi omiaan myös uusien perunoiden kaverina. 

 

Raikas kurkkusalaatti


1 iso kurkku
1 punasipuli
1 valkosipulinkynsi
½ sitruunanmehu
½ dl tuoretta tilliä
½ dl tuoretta minttua
1 dl kreikkalaista jogurttia
suolaa & mustapippuria

Leikkaa kurkut reiluiksi viipaleiksi ja punasipulit ohuiksi suikaleiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Hienonna tilli ja minttu.
Sekoita salaattiainekset kulhossa. Purista joukkoon sitruunanmehu. Sekoita mukaan kreikkalainen jogurtti. Mausta suolalla ja pippurilla.



Meidän pihalla kasvaa vain yksi ja ainoa kirsikkapuu, ja aina jaksan ilahtua yhtä kovin sen kukkimisesta! ❤ Kirsikan kukat on niiiiiin kauniita! 🌸 En yhtään ihmettele, että Japanissa kirsikkapuiden kukinta on oikea kansanjuhla.


sunnuntai 23. toukokuuta 2021

Euroviisukatsomon eväät ⚡


Enpä muista että olisin koskaan ennen näin innoissani seurannut Euroviisuja kuin tänä vuonna. Aiempina vuosina olen saattanut sivusilmällä niitä katsoa, mikäli TV on auki ollut, mutta yhtään esittäjää / biisiä sieltä ei kyllä ole mieleen jäänyt. Voi olla että olisi tänäkin vuonna viisut jääneet väliin, kunnes yksi ystäväni vähän kuin haastoi semifinaalit katsomaan ja siitähän se innostus sit lähti. Itse viisupäivänä oli muutamankin ystävän kanssa viisulinjat kuumana Whatsapissa.
 

Suomen edustajan, Blind Channelin, biisi ei sinällään uponnut omaan musiikkimakuuni, mutta tykkäsin heidän energiastaan siellä lavalla ja biisi oli kyllä niin totaalisen erilainen kuin muilla mailla, joten vibat Suomen pärjäämisen suhteen oli korkealla. Muidenkaan maiden esityksistä ei mitään sellaista suurta wau -efektiä herunut, mutta muutama suosikki sieltä kuitenkin löytyi. Ehkä pitäisi oppia näitä viisuja kuuntelemaan vähän erilaisella korvalla, eli ei etsiä sieltä sitä omaan musiikkimakuun uppoavaa esittäjää / biisiä, vaan ehkä enemmänkin sellaista oikeasti taitavasti tehtyä ja taitavasti esitettyä kappaletta, genrestä välittämättä.


Maltan oli yksi mun suosikeista, mutta se biisin hyvyys hukkui itselläni siihen laulajan esittämään nyrpeään naamaan pisteidenlaskutilanteessa. Vaikka onkin pettynyt omaan sijoitukseensa, niin jotenkin hän esiintyi omiin silmiin kovin nyrpeästi eikä osoittanut kyllä vähintäkään iloa muiden pärjäämisestä. Norja oli myös yksi suosikeistani, ja tämä nuori suloinen laulajapoika esiintyi kyllä muutenkin hyvin edukseen. Ja Italiahan sen voiton sit nappas. Biisi itsessään ei kuulunut mun suosikkeihin, mutta oli mahtavaa että voitto ei herunut millään "tusinatavarabiisillä". Onnittelut Italiaan ja onnittelut myös Suomelle upeasta kuudennesta sijasta!


 

Mutta jos nyt näihin viisueväisiin. Sain (tai jouduin, ihan kuinka tämän haluaa tulkita) pitämään viisukatsomoa ihan yksinäni, joten herkkujen määrä piti miettiä niin että saan ruokamäärän tuhotuksi jos en ihan illan aikana kokonaan, niin loput sit seuraavana päivänä. Mun menu oli seuraavanlainen:

✌ Salaattia (kurkku, tomaatti, punasipuli, paprika, oliivi, höystettynä oliiviöljyllä ja oreganolla)
✌ Vesimeloni-feta-minttusalaattia
✌ Focacciaa
✌ Raparperipiirakkaa
✌ Mansikoita



Vesimeloni-feta-minttusalaatti

½ vesimelonia
200 g fetajuustoa
muutama oksa tuoretta minttua
mustapippuria myllystä
pieni loraus oliiviöljyä

Leikkaa vesimeloni ja fetajuusto yhtä suuriksi kuutioiksi. Revi kuutioiden joukkoon tuoreita mintun lehtiä, ja pyöräytä päälle hieman mustapippuria myllystä. Lorauta salaatille oliiviöljyä ja sekoita ainekset varovasti yhteen. Anna makujen tasaantua viileässä hetki ennen tarjoilua.


 

Focaccia

3,5 dl vettä
30 g hiivaa
2 dl durumjauhoja
5 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
½ dl oliiviöljyä
rosmariinia
fetajuustoa
kirsikkatomaatteja
oliiveja
sormisuolaa

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää durumajauhot, sekoita ja lisää suola.
Lisää loput jauhoista ja oliiviöljy. Vaivaa taikinaa noin 10 minuuttia.
Peitä kulho liinalla ja anna kohota puolisen tuntia lämpimässä, vedottomassa paikassa.
Taputtele taikina runsaalla oliiviöljyllä valeltuun uunivuokaan tai käytä pohjalla leivinpaperia.
Sivele öljyä myös taikinan päälle. Kohota focacciaa vielä 15-30 minuuttia.
Paina peukalolla taikinaan koloja ja täytä ne fetajuustolla, kirsikkatomaatinpuolikkailla ja oliiveilla. Ripottele päälle vielä sormisuolaa ja rosmariinia.
Paista focacciaa 225 asteessa noin 25 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea.



Helppo raparperipiirakka

Pohja:
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
½ dl fariinisokeria
1 tl leivinjauhetta
½ tl kanelia
1 dl rypsiöljyä
1 kananmuna

Täyte:
n. 6 dl raparperipaloja
1 tlk (200g) kermaviiliä
1 kananmuna
1 dl sokeria

Sekoita vehnäjauhot, kaurahiutaleet, sokeri, leivinjauhe ja kaneli kulhossa. Lisää öljy ja muna sekoittaen. Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille jauhoja apuna käyttäen.
Levitä päälle raparperipalat. Sekoita kermaviili, muna ja sokeri. Kaada seos piirakan päälle.
Paista 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 25 minuuttia.


Kahviakin uskalsin juoda vielä klo 22, jotta sain pidettyä itseni hereillä loppuun saakka. Ja se pisteiden laskuhan meni niin jännäksi että sydänhän siinä hakkasi tuloksia katsellessa. Tiedä sitten johtuiko sydämen hakkaaminen liiasta kahvin juonnista vai jännittämisestä... 😆

lauantai 22. toukokuuta 2021

Itsepuristetut raakamehut


En ole ikinä (tai siis ainakaan aikuisiässä) innostunut mehujen juonnista. Mietin aina niitä juodessani sitä sokerimäärää jonka samalla kaadan sisuksistani alas. Niinpä mehustin oli oikein oiva ostos. Nyt saan tehtyä juuri sellaisia mehuja kun itse haluan ja ilman mitään lisättyjä sokereita. Minua kauhistuttaa lukea, kun ihmisiä pelotellaan hedelmien syömisellä niiden sisältämän fruktoosin takia, mutta silti on ihan ok syödä karkkia valtavat määrät. Mielipiteitä on monia ja niitä saakin olla, mutta itse en pelkää hedelmiä ja olen huomannut kuinka hyvää niiden tekeminen tekee itselle, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Joten suosittelen rohkeasti hyppäämään raakamehujen maailmaan! 


Minulla on puristimena Wilfan Juicemaster SJCD150. Olen ollut tähän ostokseen erittäin tyytyväinen. Mehustuksen huono puoli on aina se koneen siivoaminen mehustuksen jälkeen, mutta äkkiä siihen tottuu. Mielestäni tämä mehustin on näppärä koota ja purkaa ja siivoaminenkin sujuu alun opettelun jälkeen vaivattomasti. Mehustuksesta jäljelle jäävän "jätteen" käytän joko omiin kasviskeittoihini tai koiran ruokaan. Viski syö raakaruokaa, joten tästä hän saa kasvikset hyvässä muodossa lihan joukkoon.


 

Tykkään aloittaa aamuni omapuristamalla tuoremehulla. Joskus aamut ovat töiden vuoksi sen verran kiireisiä että ei ehdi pulhata mehujen kanssa, mutta mehustamista voi toki nopeuttaa pilkkomalla ainekset jo edellisiltana valmiiksi. Tässä aineksia muutamiin suosikkimehuihini. Huomioikaa että aluksi juurespohjaiset mehut voivat tuntua kaikkea muuta kuin raikkaan makuisilta. Inkiväärillä ja sitruunalla saa onneksi lähes kaiken raikastettua. 🍋 Ja äkkiä siihen juuresmehun makuunkin tottuu.

 

Red Juice

2 punajuurta
4 porkkanaa
6 sellerin vartta
½ sitruunan mehu
pala inkivääriä

 

Porkkana & kurkkumehu

6 porkkanaa
1 kurkku
3 sellerin vartta
1 appelsiini
pala inkivääriä
½ sitruuna

 

Porkkana-appelsiinimehu

4 porkkanaa
4 appelsiinia
pala kurkumaa
pala inkivääriä 


Hedelmien ja juuresten kuidut toki jää tässä mehustamisessa saamatta (ellet sitten keitä kasvissoppaa itsellesi "jätteistä"), mutta vitamiinit on tallella, etenkin jos juot mehun mahdollisimman nopeasti mehustamisen jälkeen. Sanotaan että vitamiinit alkavat vähentyä mehusta jo 15 minuuttia mehustamisen jälkeen. En tiedä toki pitääkö tieto paikkansa, mutta tämän tiedon valossa olen pyrkinyt toimimaan.


Huomatkaa, että jos käytätte tuoretta kurkumaa mehustimessa, se värjää KAIKEN ihanan oranssin keltaiseksi. Onneksi väriä maailmaan mahtuu... 💛


Jos löytyy muitakin innokkaita mehustajia, niin antakaahan ilmi omat lemppari mehureseptinne! 👇


keskiviikko 19. toukokuuta 2021

Viski 7vee ❤


Niin se vaan on, että pieni perskärpäseni on jo kasvanut koululaisen ikään! ❤ En olisi ikinä uskonut tätä päivää näkeväni. Viski on ollut sen verran aikaan saava ja menevä tapaus, että veikattiin mieheni kanssa että hän ei tule näkemään edes  5vee synttäreitään. Mutta elämä on ihmeellisyyksiä täynnä. 


 

Synttäripäivän kunniaksi julkaistaan kuvia vähän eri ikävuosilta.

Olen tainnut joskus aiemminkin täällä blogissa kirjoittaa, että Viski ei ihan ollut sitä mitä pennulta toivottiin, kun koira otettiin. Meidän edellinen koiramme Jimi oli maailman ihanin ja sympaattisin koira. Jotenkin ajateltiin että tokihan me saadaan toinen samankaltainen. Jos Jimi muutti monen ihmisen negatiivista käsitystä sakemannista positiivisempaan suuntaan, niin Viski on kovasti yrittänyt vääntää sitä suuntaa takaisin negatiisivempaan suuntaan. Siinä missä Jimi oli todella sosiaalinen tapaus, on Viski hyvinkin "sulkeutunut" tapaus. Hänen maailmassaan on vain yksi ihminen ja se olen minä. Tästä johtuen hän myös kokee erittäin kovaa mustasukkaisuutta minun huomion jakamisesta jonkun kanssa. Viski ei myöskään tykkää lapsista. Vielä nuorempana hän sieti lapsia vaikkei tykännytkään, mutta nyt myös tuo sietokyky on jo ylitetty. Onneksi melkein kaikki kummilapset ovat jo sen ikäisiä (täyttävät 7 vee) että sen ikäiset (ja sitä vanhemmat) lapset on Viskille jo ihan ok. 



Viskin adhd -käytös myös välillä raastaa hermoja. Hän valvoo tonttimme ilmatilaa, eli jos joku lintu kehtaakin lentää hänen pihansa yli, niin saa peräänsä haukkuvan ja murisevan vahtikoiran. Muutenkin tontin vahtiminen menee välillä vähän överiksi, mutta toisaalta tuosta ominaisuudesta on nykymaailmassa ollut paljon hyötyäkin.


 

Mutta on hän silti minulle niin kultainen, kaikkine omituisine piirteineen! ❤ Hän on opettanut minulle enemmän koirien käyttäytymisestä ja ajatuksen juoksusta, kuin yksikään koira aiemmin. Hän on myös opettanut että eletään joka päivä "ikään kuin joku olisi jättänyt portin auki" eli mennään täysillä niin kauan kuin jalat kantavat, murehtimatta huomista. 


 

 Synttärilahjaksi toivon Viskille terveyttä - niin fyysistä kuin psyykkistä! Vielä olisi monet arkipäivät elämättä ja reissut tekemättä. ❤


 

Laihiksella oleva synttärisankari 😁 ei tänään herkuilla suuremmin nauti, mutta onneksi jemmassa oli vielä yksi kirppikseltä hankittu pehmolelu, joka pistettiin pakettiin.


maanantai 17. toukokuuta 2021

Mangochutneylla maustettua broileria ja chilistä kaalisalaattia

 
 

Vappuaattona tehdystä salaatista jäi jääkaappiin vajaa purkillinen mangochutneyta ja yritinkin etsiä käyttökohteita sille, jottei menisi loppu ihan hukkaan. (Se on muuten tosi ärsyttävää jos pitää jotain ruokaa varten ostaa purkillinen jotakin ainesta, jota todellisuudessa reseptiä varten tarvitaan vaan muutama lusikallinen.) K-ruoka sivustolta löytyi niin herkullisen oloinen mango-broisku -resepti, että pakkohan sitä oli testata. Ja oli kyllä testaamisen arvoinen. Tuli tosi hyvänmakuista ja mehevää broiskua. Vielä jäi chutneyta vähän purkin pohjalle, joten ehkä joku muukin mangoresepti vielä tulossa.

 Samoin kaalisalaatin ohje on K-ruoka -sivustolta. Käytin vaan tuoreen chilin sijaan vahvaa chilirouhetta. 

Mangochutneylla maustettua broileria

700 g broilerin sisäfilettä
n. 1 tl suolaa

Maustevoi:
50 g voita
3/4 dl mangochutneya
2 rkl limetinmehua
½ tl kurkumaa
mustapippurirouhetta

Ripottele broilereille suolaa.
Sekoita rasvan joukkoon mangochutney, limetinmehu, kurkuma ja mustapippurirouhe.
Viillä broilereihin syviä viiltoja. Täytä viillot maustevoilla. Mikäli käytät sisäfileitä niinkuin minä, riittää että sivelee/painelee maustevoin broilereiden päälle.
Valele pihvejä maustevoilla myös paistamisen aikana. Paista pihvit 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.

Broiskujen kanssa samaan aikaan uunissa paistui pari paprikaa ja pari kesäkurpitsaa. Paloittelin ne, pyörittelin öljyssä ja mausteissa. Kasvikset olivat uunissa saman aikaa kuin broiskutkin. 




Chilinen kaalisalaatti

200 g kaalia
3 porkkanaa
1 purjo
1 pss (200g) pakasteherneitä
1½ dl persiljaa hienonnettuna
1 dl tilliä hienonnettuna

Kastike:
1 mieto punainen chilipalko / maun mukaan chilirouhetta
1 prk (200g) kermaviiliä
1 dl majoneesia
3 rkl limetinmehua
1 rkl hunajaa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria

Leikkaa kaali erittäin ohuiksi suikaleiksi. Raasta kuoritut porkkanat karkeaksi raasteeksi. Hienonna halkaistu, huuhdottu purjo. Kiehauta herneet pakkauksen ohjeen mukaan ja jäähdytä ne nopeasti kylmällä vedellä. Sekoita kaikki salaatin ainekset isossa kulhossa.
Hienonna halkaistu chilipalko, josta on poistettu siemenet. Sekoita kermaviili, majoneesi, limetinmehu, hunaja ja mausteet.
Sekoita kastike salaatin joukkoon nostellen. Anna salaatin maustua hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.

 


Viimeiset kaksi viikkoa meni lomaillessa. Ekalla viikolla kelit ei oikein suosineet, mutta onneksi toisella lomaviikolla saatiin nauttia erittäinkin aurinkoisesta kelistä. Tässä hieman maistiaisia meidän lomailusta. 🌞