Sivut

tiistai 29. kesäkuuta 2021

Kukkafocaccia 🌸


 Juhannus lusittu ja kohta myös jo kesäkuukin. Kauheaa - mihin tämä aika oikein menee! Aina sama tarina, mutta yleensä blogia päivittäessä sen parhaiten tajuaa, että hetkinen, mikäs päivä nyt onkaan jo menossa. 😁

Juhannuksena sain lopultakin testattua "kukkafocacciaa". Eli siis kyseessä on ihan normaali focaccia, jonka pinta koristellaan kukkakuvioin. Piti ensin tehdä juhannussalko, mutta se oli mun vaatimattomille taiteilijan lahjoilleni hiukan liian haastava. Seiskan kuvisoppilaalle tämä kukkaleipä oli jo aikamoinen taidonnäyte! 😂 Focaccian tein perinteisellä ohjeella millä yleensäkin, mutta tuplasin nyt vaan annoksen. Kirjaan ohjeen kuitenkin tähän nyt vielä uudelleen, koska veikkaanpa että tätä tulee tehtyä nykyään aina kun meille tulee jotain päivällis/illallisvieraita. Ensinnäkin tällä ohjeella leivän teko on älyttömän helppoa ja todistettu on jo useasti, että se myös onnistuu takuuvarmasti. Kaiken lisäksi tämä leipä tuntuu kelpaavan ihan kaikille makunsa puolesta. 

Uunipellillinen focacciaa


7 dl vettä
60 g hiivaa (tai 1 pss kuivahiivaa)
4 dl durumjauhoja
10 dl vehnäjauhoja
4 tl suolaa
1 dl oliiviöljyä

Koristeeksi:
parsaa
paprikaa
kirsikkatomaatteja
oliiveja
basilikanlehtiä
retiisejä
fetajuustoa
rosmariinia
sormisuolaa

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää durumajauhot, sekoita ja lisää suola.
Lisää loput jauhoista ja oliiviöljy. Vaivaa taikinaa noin 10 minuuttia.
Peitä kulho liinalla ja anna kohota puolisen tuntia lämpimässä, vedottomassa paikassa.
Taputtele taikina runsaalla oliiviöljyllä valeltuun uunivuokaan tai käytä pohjalla leivinpaperia.
Sivele öljyä myös taikinan päälle. Kohota focacciaa vielä 15-30 minuuttia.
Laita focaccian päälle parsat kukanvarsiksi, basilikat lehdiksi ja muodosta kukkia paprikasta, tomaatista, retiisistä ja oliiveista. Koristeeksi voit vielä laittaa fetajuustoa ja rosmariinia.
Ripottele päälle vielä halutessasi sormisuolaa.
Paista focacciaa 225 asteessa noin 25 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea.


Mun ei tullut juhannuksena käytettyä kameraa ollenkaan, ei järkkäriä eikä puhelimen kameraa. Sunnuntaina mentiin käymään mun vanhempien luona ja nämä kukkakuvat otin silloin. Välillä ihan tervettäkin viettää täysin kameraton juhannus. Tämä oli kuitenkin niin kiva ja ikimuistoinen juhannus, että muistot säilyvät mielessä varmasti ilman kuvallisia todisteitakin. Kiitos vielä kaikille meidän juhannuspirskeisiin osallistuneille! ❤

4 kommenttia:

  1. Kaunis kesäkukkaleipä.
    Niin ne nuo päivät menevät nopeasti ja viikot
    siinä sivussa.
    Vielä on kesää jäljellä monen aurinkoisen päivän verran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ollaan kyllä saatu nauttia kunnon kesästä. Vielä ei ole edes loma alkanut, ja silti ollaan jo ehditty tekemään yhtä sun toista. Ihan parasta <3

      Poista
  2. Kesäinen ja varmasti myös herkullinen focaccia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Focaccia on kyllä ihan mielettömän hyvää ja sopii etenkin grilliruuan ja salaatin seuraksi.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)