Sivut

torstai 18. marraskuuta 2021

Isänpäivän etkot


Heipä hei pitkästä aikaa ja mukavaa marraskuuta!

Edellisestä postauksesta on ihan liian pitkä aika. Kesä meni ja syksykin jo kohta on paketissa. Kaikkea on tapahtunut (lähinnä kaikkea kivaa ja positiivista), mutta aikaa / motivaatiota koneella istumiseen ei ole löytynyt. Jos on ollut aikaa, niin ei motivaatiota ja päinvastoin.

Joulun lähestyminen saa onneksi aktivoitumaan minutkin ja motivoitumaan koneen ääreen. Viime joulu meni sumussa appiukon kuoleman vuoksi ja jäi niin joulukoristeet kaappiin, kuin blogikin joulun osalta ilman päivityksiä. Josko taas tänä jouluna olisi oma, jouluhullu itsensä! 😊

Kesälomalla tuli reissattuakin jonkun verran ja kuvat niistä on kyllä koneelle jo purettu (tosin vasta muutama viikko sitten) ja ehkä jotain ”makupaloja” tännekin niistä jaan jossain vaiheessa. Nyt en kuitenkaan unelmoi kesästä vielä tippaakaan, vaan mielen päällä on joulu, joten katsotaan josko kesäkuvia ihmeteltäisi esimerkiksi tammikuun pitkinä pimeinä iltoina.

 Viime viikon lauantaina istuimme vanhempieni kanssa saman ruokapöydän ääreen, ikään kuin isänpäivän etkoille. Yleensä itse viihdyn enemmän äidin ruokapatojen ääressä (koska mikäpä voittaisi oman äidin tekemät ruuat), mutta välillä on kiva kääntää roolit toisinpäin. Sitä paitsi mun vanhemmat on siitä erityisen kivoja ruokavieraita, että tiedän heidän syövän mitä vaan mitä eteen kannetaan. Voi hyvillä mielin kokeilla uusiakin reseptejä, todennäköisesti ruuat tulee silti syödyksi vaikka kaikki ei ihan nappiin onnistuisikaan.


 

Tällä kertaa menu oli seuraavanlainen:
✔ Katkarapu-caesarsalaattia
✔ Kreikkalaista salaattia
✔ Tzatzikia
✔ 9 h leivinuunissa hautunutta possun niskaa
✔ Pippurista savulohta
✔ Sinappi-tillikastiketta kalalle
✔ Marinoituja silakoita
✔ Keitettyjä perunoita
Focacciaa & yrtti-tuorejuustoa

 


Marinoituja silakoita en ollut itse tehnyt, vaan ostimme ne Helsingin Silakkamarkkinoilta. Silakat olivat Taivassalolaisten kalastajien Pirjo ja Reima Salosen tekemiä, nämä itse asiassa pokkasivat pääpotin silakkamarkkinoiden Silakkayllätys -sarjassa. Myös savulohi oli tällä kertaa valmiina ostettua. Focaccia oli vanhalla tutulla reseptillä tehty. Miksi sitä takuuvarman herkullista reseptiä muuttamaan. Mietin että olisin tehnyt vähän jonkun syksyisemmän / jouluisamman koristelun focaccian päälle, mutta se jäi tällä kertaa. Possu oli maustettu ihan vaan suolalla, paprikajauheella ja mustapippurirouheella, sekä lisäksi paiston aikana sivelin possun päälle Poppamiehen BBQ Smoky Apple kastiketta. Sopi erinomaisen hyvin tällaisen ylikypsän possun päälle. 

Jälkkäripöydästä ei tullut otettua edes kuvaa, mutta tämän kaiken syömisen jälkeen ei enää niin nälkä ollutkaan. Onneksi tein vain joulutorttuja ja ostin suklaata. Se oli ihan riittävä kahvin painikkeeksi. Konjakkia tietenkin unohtamatta 😉

 

Katkarapu-Caesarsalaatti


1 kerä jääsalaattia
170 g katkarapuja suolaliemessä
parmesan-lastuja

Kastike:
2 anjovisfilettä
1 valkosipulinkynsi
1 rkl worcestershire kastiketta
n. 1½ dl majoneesia
6 rkl raastettua parmesanjuustoa
ripaus mustapippuria

Tee ensin kastike. Soseuta anjovisfileet ja valkosipulinkynsi. Lisää muut ainekset sekaan.
Pilko salaatti ja sekoita kaikki salaatin ainekset. Lisää kastike salaatin sekaan juuri ennen tarjoilua.
Lisää halutessasi salaatin päälle myös krutonkeja (itse unohdin ostaa niitä eikä kotoakaan löytynyt mitään leipää paahdettavaksi)

 

Tilli-sinappikastike kalalle

4 rkl sinappia (suomalaista tai Dijonia)
1 tl sokeria
½ tl suolaa
2 rkl valkoviinietikkaa
rouhittua mustapippuria
1 dl rypsiöljyä
kourallinen tuoretta tilliä silputtuna

Voit valmistaa kastikkeen joko käsin vispaamalla tai sauvasekoittimella.
Vispaa sinappi, suola, sokeri, mustapippuri ja etikka hyvin sekaisin. Kaada tämän jälkeen öljyä ohuena nauhana seokseen kokoajan sekoittaen. Lisää lopuksi silputtu tilli.
Tarjoa esim. graavikalan tai savukalan kaverina. Kastike säilyy hyvänä jääkaapissa parisen viikkoa.
 

 

Meillä kun ei lapsia ole, niin ei isänpäivääkään tule juhlittua, mutta karvaisen nelijalkaisen lapsen ❤ kanssa kävimme metsälenkillä ja lenkin jälkeen juotiin kahvit ja syötiin leivät ulkosalla. Ja vietiin myös kynttilä appiukon haudalle. 


6 kommenttia:

  1. Oi, miten herkullisen näköiset tarjoilut ja kauniit kuvat <3 Jouluhullu oma itsensä - peukutan sille :D

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla pitkästä aikaa Koivurantalaisten kuulumisia.
    Niin se tuo aika rientää, joulukin jo melkein käden ulottuvilla.
    Hyvät tarjoilut olit laittanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 kiva kuulla että on kaivattu Koivurantalaisten kuulumisia! <3
      No niinpä - mihin tämä aika oikein menee, kohta odotellaan taas jo juhannusta! ;) No onneksi, vielä on siihen kuitenkin aikaa ja nautitaan elämästä päivä kerrallaan.

      Poista
  3. Jee, blogisi taas vireessä! ❤️ Taas niin herkullisen näköistä. ❤️
    Meil kans vanhempani ja appivanhempani eivät ole nirsoja, joten heille kans uskaltaa tarjota uutuus kokeiluja. 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 <3 <3
      Se on kiva pyytää syömään näitä "ei-nirsoja" jolloin saa rohkeasti testailla uusiakin reseptejä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)